Löysin papereistani rukouksen. Katson sitä nyt kuin ensimmäistä kertaa. Mikä tämä on?
Rukous on filosofinen ja käytännöllinen samalla kertaa. Alku tuntuu sulkeutuneelta, lopussa tapahtuu avartuminen. Rukouksessa pyydetään isoja asioita, abstrakteja käsitteitä. Rukous tuntuisi liittyvän hiljaisuuden viljelyyn, meditaatioon ja kristilliseen mystiikkaan.
Rukous tuntuu myös arvoitukselliselta, täyteen ladatulta. Pieneen tilaan on mahdutettu suuri hengellinen matka. Samalla kun rukous on vaativa, se houkuttelee ottamaan selvää, mistä on kyse. Lisäksi se on jollain tavalla selkeä ja kirkas, ehkä liiankin tyylipuhdas.
Tässä tuo arvoituksellinen rukous:
Herra,
auta minua keskittymään,
opeta mietiskelemään,
rohkaise myös syventymään.
Herra
syventymisen jälkeen pyydän:
kiinnitä minut,
valaise ja johdata, ankkuroi.
Ja sitten,
anna todellisuuden tulla,
arjen ja vaelluksen alkaa.
***
Rukous alkaa perinteisellä rukouspuhuttelulla Herra eli Jeesus, Kristus, Jumala. Näin useimmat kristilliset rukoukset alkavat.
Rukoilija pyytää ensin apua, opetusta ja rohkaisua johonkin aivan erityiseen, ikään kuin kulkemaan portaita ylös. Onko kyse metodista tai mielensisäisestä dynamiikasta? Ensin keskitytään, sitten mietiskellään, ja sen jälkeen syvennytään.
Minusta kyse näyttää olevan kristillisestä meditaatiotekniikasta. Jotta voisi meditoida, on ensin keskityttävä. Vasta sitten voi mietiskellä ja lopulta syventyä.
Keskittyminen on hälystä vapautumista. Jokainen joka on yrittänyt olla hetkeä pitempään rauhallisesti paikallaan, huomaa, että kummallisia arkisia asioita pyrkii mieleen pyytämättä. Niin mieli toimii.
Mietiskely on keskittymisen tilassa tapahtuvaa ajattelemista. Oikeastaan mietiskely on enemmän olennaisen asian kokemista kuin sen ajattelemista saati analysointia. Kristillisessä mietiskelyssä lähtökohtana voi olla esimerkiksi Raamatun teksti – joku voi käyttää tästä mietiskelystä perinteistä ilmaisua ”tutkiskella sydämessään”.
Syventyminen puolestaan on mietiskelyä kohdennetumpaa mielen toimintaa: siinä esiin siivilöityy kaikkein olennaisin.
Eikä tässä vielä kaikki. Rukouksen lopuksi pyydetään kiinnittymistä, valaisua, johdatusta ja ankkuroitumista. Toisin sanoen, pyydetään, että se mitä on löydetty, pysyisi ja sen vaikutus tuntuisi jatkossakin.
Edellä sanottu on hyvin abstraktia ja sisäänpäin kääntynyttä, kristilliseen mystiikkaan kuuluvaa, mutta onneksi lopussa rukoilija kääntää näkökulman päinvastaiseksi.
***
Rukouksen lopussa on kirkollisen itseymmärryksen mukainen teologinen linjaus. Se on löydettävissä myös Kirkkohallituksen organisaatiokaaviosta, jossa on osasto nimeltä ”jumalanpalvelus ja yhteiskunta”.
Kun ollaan Jumalan kasvojen edessä, päädytään ihmisten kasvojen eteen. Jumalanpalveluksesta on vain yksi tie ulos – myös hätäuloskäynti johtaa sinne: takaisin ulkoilmaan ja arkeen, yhteiskuntaan. Ne eivät ole toistensa vastakohtia vaan muodostavat maailman, jonka jännitteessä kristitty elää.
Myös diakonian dynamiikka toimii näin. Jumalan edestä ihmisten luo, alttaripöydän äärestä vapaaehtoistyöhön ruokajonoon.
Rukous kuvaa kääntymistä sisäänpäin, Jumalaan keskittymistä ja Jumalan salaisuuksien mietiskelyä. Tähän autuuden tilaan ei jäädä, vaan sieltä astutaan takaisin maailmaan, jossa uskon todellisuus, sen voima ja lempeys joutuvat testiin.
Se, mitä rukoilija on keskittymällä, meditoimalla ja syventymällä oppinut, saa kohdata elävän elämän. Se hengellinen hyvä, minkä Jumala armossaan on rukoilijalle lahjoittanut, testataan jokapäiväisessä arjessa.
***
Nyt seuraa paljastus. Olen kirjoittanut rukouksen itse. Kirjoittamiseen innosti joogafilosofian perusteos. Patañjalin noin vuonna 350 jKr. kirjoittamasta Joogasutrasta ilmestyi viime vuonna Måns Broon uusi suomennos Joogan filosofia ja hänen siihen tekemänsä selitykset. Rukouksen ajatus neljästä portaasta (keskittyminen, mietiskely, syventyminen ja kiinnittyminen) on peräisin sieltä.
Halusin kokeilla tätä dynamiikkaa kristillisessä ympäristössä, minkä vuoksi kirjoitin rukouksen. Mitä enemmän olen tekstiä tunnustellut ja maistellut, sitä paremmin se mielestäni toimii. Toki edellyttäen, että lukija tai rukoilija on selvillä siitä, että myös kristillinen spiritualiteetti tarjoaa omia portaitaan ja mielen dynamiikkoja hengellisen elämän rakennukseksi. Ei ole kasvavaa hengellistä elämää ilman mielen toimintojen erittelyä. Hengellisyys on omanlaistaan psykologiaa.
Mielen dynamiikka on tuttua myös herätyskristillisyydestä. Ensin tarvitaan synnintunto, jota seuraa katumus. Vasta sitten on vuorossa anteeksianto ja astuminen taivastielle. Myös kristillinen paasto ja siihen liittyvä raamatunluku ja rukous edellyttävät käsitystä mielen toiminnasta ja hengellisen elämän dynamiikasta.
Oheisen rukouksen analyysi näyttää, että mietiskelytekniikat ja niitä kuvaavat käsitteet ovat lähinnä tyhjiä kuoria. Vasta toiminta ja ympäristö antavat niille sisällön.
Jos kristitty käyttää samoja mietiskelytekniikkoja kuin esimerkiksi joogan harrastaja, niin mikä ero niillä on? Ainakin se, että kun kristitty joogaa, se on kristillistä joogaa. Kun kristitty mietiskelee, se on kristillistä mietiskelyä. Yllä olevassa rukouksessa osoite määrää sisällön: Herra.
Tiedän, että jotkut kavahtavat jo pelkkää ajatusta, että rukouksella vois olla jotain tekemistä joogan kanssa. Heille jooga symbolisoi pimeyttä ja eksytystä, vaikka todellisuudessa he eivät usein tiedä joogasta juuri mitään.
Suomessa ollaan yhä kiinnostuneempia kristillisestä joogasta. Samalla ollaan yhä enemmän kiinnostuneita myös henkisyydestä ja sellaisesta uskontulkinnasta, jossa yhdistyvät mieli, ruumis ja henki. Uskonnolta etsitään kokonaisvaltaista näkemystä ihmisenä olemisesta.
Enää ei riitä, että hengellisyys on jotain sisäistä ja fyysinen keho on sen vihollinen. Henki ja ruumis tai mieli ja keho kuuluvat yhteen.
***
Lopuksi kysyn itseltäni, teinkö jotain väärin, kun yhdistin joogafilosofian dynamiikkaa kristilliseen rukoukseen ja hengelliseen elämään.
Jos lukija tai rukoilija ei tunnista oheisen rukouksen taustoja, maistuuko se erilaiselta kuin silloin, jos hän tietää sen taustat?
Ensinnäkin, kaikkiin kirjoitettuihin rukouksiin sisältyy tausta-ajatuksia, filosofiaa ja teologiaa, ja aivan erityisesti tähän rukoukseen. Rukous tapahtuu kristillisen viitekehyksen sisällä tarkoituksenaan palvella yhteistä, hengellistä hyvää.
Toiseksi, minua oheinen rukous puhuttelee. Siihen liittyy voimakas kokemuksellinen elementti, joka palaa mieleeni aina rukousta lukiessani. Toki myönnän, että kokemus voi olla yksityinen – ehkä kukaan muu ei saa kiinni rukouksen syvämerkityksestä – mutta siitä huolimatta kokemus on minulle hengellisyydessään ja teologisuudessaan todistusvoimainen.
Kolmanneksi, kun kristitty rukoilee, hän ei voi koskaan rukoilla väärin.
Kirjoittaja on Kotimaa24:n julkaisupäällikkö. Kirjoitus julkaistu Kotimaassa 19.9.
Piirros: Päivi Karjalainen
***
Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.
Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.