Esikoislestadiolaiset: Omia maallikkoehtoollisia jo lähiaikoina

Esikoislestadiolaiset ry:n hallituksen puheenjohtaja Seppo Karhun mukaan herätysliike etenee liikkeessä käytyjen keskustelujen mukaisesti kohti omia, maallikkojen toimittamia ehtoollispalveluksia.

Seuroissa vietettäviin ehtoollisiin mennään vähitellen ensi vuoden aikana. Karhun mukaan liikkeelle lähdetään jo lähiaikoina Pohjois-Karjalassa ja Savossa. Kotimaan tietojen mukaan ensimmäinen ehtoollishetki olisi jo lauantaina 5.12. Mikkelissä.

Kuluneen vuoden aikana monet piispat ovat olleet julkisuudessa huolestuneita esikoislestadiolaisuuden kehityksestä. Herätysliikkeeseen on myös oltu yhteydessä.

Karhun mukaan piispojen yhteydenottoihin ei ole vastattu virallisesti, mutta keskusteluja piispojen kanssa on käyty.

– Lisäksi liikkeen sisällä olemme tietysti keskustelleet piispojen viesteistä.

Mikkelin piispa Seppo Häkkinen lähestyi marraskuussa oman hiippakuntansa alueen esikoislestadiolaisia kirjeellä. Häkkinen sanoi kirjeessään herätysliikkeen omien sakramenttien käytön ”vahingoittavan vakavalla tavalla kirkon ja herätysliikkeen suhdetta.”

Häkkinen piti herätysliikkeessä kastettujen asemaa epäselvänä ja totesi, etteivät järjestön rippikoulut saisi enää lupia. Konfirmoimattomat eivät kelpaisi kummeiksikaan ja seurakuntien tilojen käyttö vaikeutuisi.

Häkkinen totesi myös, että jos nyt suunnitellulle tielle lähdetään, ”olisi johdonmukaista perustaa oma uskonnollinen yhdyskunta.”

Karhun mukaan mitään aikeita perustaa omaa kirkkokuntaa ei ole.

– Toivomme, ettei tämä vahingoita suhteita kirkkoon. Emme toivo sellaista. Joitakin vaikutuksia voi olla, mutta tuskin ylitsepääsemättömiä.

Esikoislestadiolaisissa ei ole pappeja. Karhun mukaan ehtoollisia toimittavien maallikkojen koulutus hoidetaan maallikkovoimin.

– Eri paikkakunnilla käydään nämä asiat kyllä läpi, ennen kuin ehtoolliset alkavat.

Esikoislestadiolaisten ehtoollispalveluksen kaava tulee Karhun mukaan olemaan hieman sovellettu versio luterilaisen kirkon ehtoollismessusta.

– Meillä on painettu kaava. Se ei ole aivan kuten Kirkkokäsikirjassa, mutta hyvin pitkälle siinä on samat asiat. Tiettyjä liturgian osia on jätetty pois.

Ei vaaraa jakautumisesta

Omat ehtoolliset tulevat ensin. Karhun mukaan omat kasteet seuraavat pienellä viiveellä.

Koko sakramenttiasian taustalla on Karhun mukaan naispappeus. Miespapin toimittamat messut ovat tähän saakka esikoislestadiolaisille kelvanneet.

Mutta kirkon kehitys huolestuttaa.

– Meistä kirkko on maallistunut ja se menee omaa tietään. Monin paikoin meillä on hankaluuksia saada pappeja suorittamaan palvelusta siten, kuin toivoisimme.

Suhteet Inkerin kirkkoon ovat oma lukunsa. Karhun mukaan Inkerin kirkon katekeetan tutkinnon hankkineet esikoiset ja todennäköisesti muutkin saarnaajat saavat toistaiseksi jatkaa siellä työtään.

Karhun mukaan valtaosa herätysliikkeen jäsenistä on omien sakramenttien toimittamisen kannalla.

– Tietysti on myös toisenlaisia mielipiteitä. Mutta en usko liikkeemme jakautumiseen. Sellaista vaaraa ei ole, Karhu arvioi.

Kuva: Matti Karppinen

Lue myös:

Karjalainen: Piispa varoittaa esikoislestadiolaisia lahkoontumisesta

”Etenemme kohti sakramenttien ottamista omaan käyttöön”

Piispa Repo: Omat sakramentit viesti sakramenttikäsityksen selvästä muutoksesta

Edellinen artikkeliLähetyshiippakunnan seurakunta nyt myös Savonlinnaan
Seuraava artikkeliSeurakunnat jakavat työmatkalaisille yli 100 000 piparia

Ei näytettäviä viestejä