Ekumeeninen patriarkka muistutti ilmastonmuutoksesta

Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos muistuttaa tiistaina julkistetussa kiertokirjeessään ihmisen velvollisuudesta elää sopusoinnussa lähimmäistensä ja Jumalan luomakunnan kanssa.

”Kohotamme tänään rukouksemme kaikkien Luojan puoleen kiitollisina ja rukoillen, että Hän sallisi elämän maan päällä jatkuvan ilon ja hedelmällisyyden täyttäminä. Tämä rukous sisältää myös anomuksen, että väistämätön ja luonnosta johtuva ilmastonmuutos ei uhkaisi ihmisten ja maapallon olemassaoloa”, ekumeeninen patriarkka korostaa kiertokirjeensä alussa.

Ihmisen ja luonnon suhteen järkkyminen johtuu Bartolomeoksen mukaan perimmältään synnistä, ihmisen himosta etsiä vain maallista hyvää.

Bartolomeos toteaa ortodoksisen kirkon oppineen jo kirkkoisiltä niukan ja säästäväisen kuluttamisen ihanteet. Kulutuskulttuurin vastapainoksi tarvitaan siksi ”askeettisuutta ja itsekkyydestä luopumisen eetosta”.

Ympäristökriisin vastaus on Bartolomeoksen mukaan ”Pyhässä Hengessä, jonka armossa myös inhimilliset ponnistuksemme johtavat meidät luomakunnan uudistumiseen ja paluuseen siihen tilaan, jonka Jumala kerran loi ’hyväksi. Ihmiskunnan tehtävä on toimia vapaaehtoisesti Jumalan luomistyön apuna ekologisen kriisin haasteisiin vastaamisessa.”

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Katolinen kirkko alkaa viettää luomakunnan rukouspäivää

”Maailma alkaa näyttää yhä enemmän kasalta saastaa”

Edellinen artikkeliPakolaiskriisi haastaa seurakuntia – ”Tervetulotoivotus on kuin lääkettä”
Seuraava artikkeliPeput Tuomiokirkon portailla hyvän tavan vastaisia, linjaa Mainonnan eettinen neuvosto

Ei näytettäviä viestejä