Arto Antturi jättää Sansan toiminnanjohtajan tehtävän – taustalla hallituksen antama varoitus

Medialähetys Sanansaattajien (Sansa) toiminnanjohtajan Arto Antturin työsuhde päättyy yllättäen tammikuun lopussa.

Antturin mukaan hän päätyi allekirjoittamaan sopimuksen työsuhteen päättämisestä uudenvuodenaattona yhteisymmärryksessä Sami Jalosen kanssa, joka oli vuoden loppuun saakka Sansan hallituksen puheenjohtaja.

– Katsottiin, että voisi olla hyödyllistä tehdä näin, kun Ville Hoikkala aloittaa vuoden alusta uutena puheenjohtajana, Arto Antturi kommentoi Kotimaalle.

Asiaan vaikutti Antturin mukaan myös se, että hän sai joulukuun alussa kiinnostavan työtarjouksen. Hän ei kommentoi saamansa tarjousta enempää tässä vaiheessa.

1.1. Sansan hallituksen puheenjohtajana aloittanut Ville Hoikkala puolestaan toteaa, ettei laki tunne yhteisymmärryksessä allekirjoitettua sopimusta työsuhteen päättämisestä vaan kyseessä on työntekijän irtisanoutuminen.

Kotimaan saamien tietojen mukaan tilanteen taustalla vaikuttaa Antturin epäluottamus Ville Hoikkalaa kohtaan sekä Sansan hallituksen Antturille antama varoitus, joka koski epäasiallista käytöstä.

Hoikkala vahvistaa tiedon varoituksesta ja toteaa, että kyseessä oli naispuolisen työntekijän kannalta nöyryyttävä tilanne.

– Työntekijä teki asiasta ilmoituksen hallitukselle. Kun Antturi ei suostunut vastaamaan hallituksen kysymyksiin asiasta, annettiin varoitus, hallitukseen tuolloin kuulunut Hoikkala sanoo.

Arto Antturi toteaa, että tällaiset tilanteet ovat aina monisyisiä ja kyse on ollut Sansan sisäisestä asiasta.

– Kommentoin ainoastaan sillä tavalla, että jos hallituksen puheenjohtaja lähtee julkisesti levittelemään spekulointeja, se on hälyttävää.

Korjattu 10.1.2023 klo 15.35 että annettu varoitus koski epäasiallista käytöstä, ei työpaikkakiusaamista.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!

Edellinen artikkeliJehovan todistajilta evättiin Norjassa oikeus olla rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta – yhteisö haastoi valtion oikeuteen ja tilanne elää
Seuraava artikkeliSuomessa on satoja puukirkkoja – miten varaudutaan niin, että Rautjärven tragedia ei toistu?

Ei näytettäviä viestejä