Arkkipiispa toppuuttelee tunnekuohua Lähetysseuran ratkaisusta

Mäkinen Karix420

Arkkipiispa Kari Mäkinen haluaa rauhoitella ylikuohuvia tunnelmia kirkollisessa keskustelussa. Lähetysseuran päätös siunata lähetystyöhön rekisteröidyssä parisuhteessa asuva pari on hämmentänyt monia

Mäkinen antaa kaiken tukensa Suomen Lähetysseuran toiminnalle. Mäkisen mukaan juuri näin kirkossa pitääkin toimia. Ketään ei saa syrjiä siviilisäädyn tai seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

– Tämän ei pitäisi olla ongelma. Lähetysseuran rekrytointi, työhön siunaaminen ja pappisvihkimys olivat aivan kirkon toiminnan mukaista.

– Hämmennys on luonnollista, Mäkinen sanoo ja viittaa muun muassa Utsjoen seurakunnan päätökseen irtisanoa sopimus Lähetysseuran kanssa.

– Tulkitsen Utsjoen päätöksen reaktiona ylikuohahtaneeseen tilanteeseen. Asian ympärille syntynyt julkisuus on ollut kohtuutonta varsinkin niitä ihmisiä kohtaan, joita se suoraan koskee.

Mäkinen toivoo, että tunteet kirkon piirissä viilentyisivät ja keskustelua käytäisiin keskinäisen kunnioituksen hengessä.

Lue Kari Mäkisen haastattelu kokonaisuudessaan 13.6. ilmestyvästä Kotimaasta.

Edellinen artikkeliArto Hämäläisestä Euroopan helluntaiyhteisön puheenjohtaja
Seuraava artikkeliProfessori: Utsjoen päätösperuste voi olla hallintolain vastainen

Ei näytettäviä viestejä