Kirkkopoliittiset ristipaineet ja ristiriidat eivät ole ainakaan ulkoisesti hetkauttaneet ja horjuttaneet tyynenä pysyneen arkkipiispa Tapio Luoman työmoraalia. Vakaalla pohjalaisella mentaliteetilla varustettu Luoma uhkuu yhä – arviolta pestinsä puolivälissä – taistelutahtoa kirkon ja evankeliumin asian edistämisessä. Hän vakuuttaa ”nauttivansa erittäin paljon” tehtävästään ja sanoo suhtautuvansa kutsumustyöhönsä ihan yhtä innokkaasti ja palavasti kuin nuorena pappina 38 vuotta sitten.
1. Miten luotsaamasi luterilaisen kirkon vuosi meni omasta mielestäsi?
– Vuosi 2025 hahmottui mielessäni tavanomaisena normivuotena kirkon historiallisessa jatkumossa. Vietimme Nikean uskontunnustuksen 1700-vuotisjuhlaa. Se asetti meidän kirkkomme pitkään, pitkään perspektiiviin, jossa ovat mukana kaikki kristilliset kirkot.
– Valtionrahoituksen leikkaukset pakottivat miettimään, miten kirkko selviää tulevaisuudessa yhteiskunnallisista tehtävistään. Hyvillä mielin haluamme kuitenkin kantaa edelleen sitä yhteiskunnallista vastuuta, joka on osoitettu meille.
– Kirkon sisäisen yhteyden haasteiden osalta vakuutuin entisestään siitä, etteivät erimielisyydet sinänsä ole niinkään suuri ongelma kuin meidän kykymme tulla toimeen erimielisyyden kanssa. Uskon dialogiin ja vuorovaikutuksen voimaan.
2. Mitkä olivat vuoden 2025 kirkolliset kohokohdat ja ilonaiheet?
– Saimme signaaleja siitä, että uskonasiat kiinnostavat jälleen enenevässä määrin myös nuoria. Se on todella tärkeä juttu. Saamelaiset kirkossa -hankkeen yhteydessä kirkko pyysi anteeksi saamelaisten kaltoinkohtelua. Hankkeessa kirkko sitoutui saamelaisten aseman parantamiseen edelleen. Ekumeeninen yhteistyö toimi erityisen hyvin. Nikean juhlavuosi uskontunnustuksineen alleviivasi, että elävä ja ylösnoussut Herra on kaikkien kristillisten yhteyspyrkimysten ytimessä. Meitä kaikkia kristittyjä yhdistää Kristus.
3. Mihin yhteiskunnallisiin ongelmiin kirkon väen pitää nyt puuttua?
– Kirkon on otettava edelleen kantaa ihmisarvon puolesta ja rasismin ongelmallisuutta on epäilemättä syytä pitää esillä. Eriarvoistumisesta, köyhyydestä ja työttömyydestäkin on keskusteltava. Ympäristötyötä ja luomakunnan suojelua täytyy vahvistaa, sillä ne ovat yleisessä tietoisuudessa jääneet Ukrainan sodan ja muiden levottomuuksien jalkoihin.
– Ekumeniassa ja uskontodialogissa meillä on Suomen suurimpana uskonnollisena yhteisönä erityinen vastuu vähemmistöuskontojen kohtelusta ja uskonnonvapauden tilasta. Kirkko tukee erilaisten ihmisten avointa, rehellistä ja kunnioittavaa kohtaamista rauhanomaisissa merkeissä. Se vähentää pelkoja ja lisää erilaisuuden hyväksymistä, mikä tukee kansan koheesiota, yhtenäisyyttä.
4. Jotain on kirkossakin varmaan tehty oikein, kun Suomi on tuon tuosta maailman onnellisin maa?
– Ensi vuonna vietettävä arkkihiippakunnan 750-vuotisjuhlavuosi nostaa esille kirkon suuren roolin suomalaisen sivistyksen, kulttuurin ja julkisen hallinnon alkuunpanijana. Kirkko on vahvistanut yhteiskuntarauhaa, vakautta ja esivaltauskollisuutta. Me luotamme Suomessa viranomaisiin ja toisiimme. Kirkko on luonut turvaa ja toivoa erityisesti kriisitilanteissa ja kohdatessamme erilaisia tragedioita. Pandemia, sota, ilmastokriisi – kaikkien vaikeiden tilanteiden käsittelyssä kirkolla on roolinsa toivon tuojana.
5. Mikä on Kotimaan merkitys tässä ajassa?
– Kotimaa on merkittävä kirkollinen instituutio. Lehti on tullut minulle teinivuosista lähtien katkeamattomasti 50 vuoden ajan. Kotimaa on onnistunut uudistumaan ja säilymään kirkon eri piirejä kiinnostavana mediana. Laadukas uskontojournalismi on välttämätöntä jo uskontolukutaidon kannalta. Soisin, että sen arvo nähtäisiin kirkon sisällä ja laajemminkin yhteiskunnassa.
6. Mitä mieltä ylentävää ja arvokasta kirkkokansalle on luvassa armon vuonna 2026?
– Perusseurakuntatyö on ehdottomasti mainitsemisen arvoista. Seurakunnissa tehdään valtavan tärkeää työtä pyyteettömästi ja suurella sydämellä. Seurakuntalaiset, luottamushenkilöt ja työntekijät kantavat vilpittömästi vastuuta omasta paikkakunnastaan. Tällainen kansalaisvastuu on lähimmäisenrakkauden ilmaus.
– Kirkolla on kaikkialla roolinsa elämän mieltä ja merkitystä kysyttäessä sekä yhteisöllisyyttä ja hengellisyyttä rakennettaessa. Erikseen mainitsen diakonian, joka lisää ihmisten osallisuutta. Myös seurakuntavaalit ovat tietysti tärkeä tapahtuma.
– Ajattelen, että Jumalallahan voi olla meidän varallemme vaikka mitä hengellistä hyvää. Rukoilen herätystä. Se voi olla täysin toisenlainen kuin aiemmat herätykset, jotain yllättävää: asiat rohjetaan nähdä laajemmin ja avarammin. Sitähän metanoia, mielenmuutos tarkoittaa.
7. Näyttääkö, että edessämme on edelleen loistava tulevaisuus?
– Tulevaisuus on aina ristiriitainen ja avoin, on mahdollisuuksia ja uhkia. Kirkkovuoden lopussa julistettiin tuomiopäivän sanoma, ja onhan meidän ajassamme monia katastrofaalisia näkökulmia.
– Voimme pohtia, kumpi on todellisuuden oletusarvo, pimeys vai valo? Onko tumma tausta lähtökohta ja valo on vain satunnainen, pieni piste mustalla tähtitaivaalla? Mutta entäpä jos asia onkin toisinpäin: kaiken todellisuuden taustalla on äärettömän suuri valo, ja pimeä on sittenkin vain satunnaista?
– Minä näen, että Jumalan todellisuudessa valon voima ja toivon viesti on aina pimeyttä vahvempi. Jos kerran Jumala on olemassa, tulevaisuutemme on valoisa, ja haluan nähdä kirkonkin tulevaisuuden valoisana.
Lue myös:
Ilmoita asiavirheestä