Tänä vuonna katolisessa kirkossa vietetään riemuvuotta, minkä johdosta Roomassa ja ympäri maailmaa katolisissa kirkoissa on avattu ”pyhiä ovia”. Riemuvuosi on saanut paljon huomiota osakseen myös katolisen kirkon ulkopuolella, ja yksi jos toinenkin on hämmästynyt törmätessään ajatukseen, että pyhän oven läpi kävelemällä voisi saada aneen. Tosiaanko katolisessa kirkossa jaellaan yhä aneita, ja mitä ne edes ovat?
Joseph Ratzinger, myöhempi paavi Benedictus XVI, kutsui eräässä haastattelussaan aneita ”erittäin vaikeaksi luvuksi kirkon historiassa”. Keskiaikaisen erottelun mukaan synnistä seuraa sekä syyllisyys että rangaistus, ja jälkimmäinen jakautuu vielä ikuiseen rangaistukseen ja ajallisiin rangaistuksiin. Vaikka synnin syyllisyys ja ikuinen rangaistus poistuvat katumuksen ja synninpäästön kautta ripissä, jäljelle jää kuitenkin ajallisia rangaistuksia, jotka pitää hyvittää joko tässä elämässä tai kiirastulessa.
Kirkon antama ane eli lievitys lievittää eli lyhentää ajallista rangaistusta (osittainen ane) tai poistaa sen kokonaan (täydellinen ane). Toisin sanoen siis kuoleman hetkellä ei tarvitse mennä kiirastuleen tai olla siellä niin kauaa, vaan pääsee nopeammin tai suoraan taivaaseen. Vanha aneoppi on siis tiiviissä yhteydessä kiirastulioppiin.
TÄLLAINEN TOISEN vuosituhannen alkupuolella kehittynyt roomalaiskatolinen aneajattelu on täysin vierasta niin protestanteille kuin ortodoksi- ja orientaalikristityillekin. Se ei nouse kovin suoraan Raamatusta eikä varhaisen kirkon traditiosta. Tosin varhaisessa kirkossa langetettiin synnintekijöille kirkollisia rangaistuksia, esimerkiksi julkisen katumustyön aikoja (vrt. Suomessa käytössä olleet jalkapuut), ja on ymmärrettävää, että kirkko voi halutessaan lieventää tai perua antamiansa kurinpitotoimia.
Mutta miten ja milloin nämä näkyvät katumusrangaistukset muuttuivat “näkymättömäksi” kiirastuliajaksi? Luther kirjoitti kuuluisissa teeseissään hauskasti: “Tämä rikkaruoho, että kanonisia katumusharjoituksia muutetaan kiirastulirangaistuksiksi, on nähtävästi tullut kylvetyksi piispain nukkuessa.” (Teesi 11)
Jopa Joseph Ratzinger totesi, että edellä kuvattu vanha teoria vaikuttaa nykyään aivan liian mekanistiselta. Vuoden 2025 riemuvuoden yhteydessä onkin ollut tavallisempaa, että pyhien ovien merkityksestä on puhuttu symbolisempaan sävyyn aneasiaa kierrellen. Esimerkiksi niin, että riemuvuosi ja pyhästä ovesta kulkeminen ovat tilaisuuksia kääntymykseen ja uskossa uudistumiseen, muistutus siitä, että ”Jeesus on ovi” ikuiseen elämään. Paavi Franciscus kirjoitti jopa: “Jeesus Kristus on meidän aneemme.”
KAIKKI KOLME edellistä paavia ovat yrittäneet aneopin uudelleentulkintaa niin, että sillä olisi jotain annettavaa vielä tämänkin päivän kristityille. Viimeiset paavit ovat korostaneet, että synnistä jää aina negatiivisia seurauksia, ikään kuin haavoja tai vääristymiä sieluun, senkin jälkeen, kun on annettu ja saatu anteeksi. Tämä on helposti ymmärrettävä asia.
Ymmärrettävää on myös se, että Jumala haluaa parantaa ja poistaa myös nämä synnin aiheuttamat vinoumat. Sitä varten kirkko tarjoaa jäsenilleen apukeinoja: rippi, ehtoollinen, rukous, pyhäin yhteys, ja erilaiset symboliset ja konkreettiset teot kuten pyhiinvaellukset, pyhästä ovesta käveleminen, almujen antaminen, Raamatun lukeminen, ja niin edelleen. Tästä aneissa on kyse.
Onko tämä uudelleentulkinta tyydyttävä ja toimiva? On varmasti totta, että mainitunlaiset asiat auttavat korjaamaan itse kunkin sielussa olevia vikoja ja vääristymiä (“osittainen ane”). Tulkinnan ongelma on kuitenkin siinä, että pyhän oven läpi käveleminen sinänsä – vaikka kuinka olisi käynyt ripillä ja ehtoollisella ja rukoillut paavin puolesta ja päättänyt irrottautua synnistä, kuten vanhat ehdot sanelevat – ei tietenkään takaa sitä, että kaikki sielun vinoumat ja synnin ajalliset seuraamukset, kuten lähimmäiselle aiheutetut vahingot, korjautuvat.
“Täydellinen ane” vaikuttaa siis uudessa tulkinnassa melkein mahdottomalta, ellei sitten Jumala anna jotain oikein erityistä siunausta vaikkapa sen pyhän oven läpi kävellessä – onhan sekin tietysti mahdollista. Lienee kuitenkin parempi jättää tuomiopäivään liittyvät asiat Herralle ja tulkita ane Ratzingerin tavoin olennaisesti “kutsuna rukoukseen”. Sellaisena se voi toki koskea kaikkia kristittyjä, ei vain katolilaisia.
Lue myös:
Oxford-liikkeen vaikuttaja John Henry Newman on nimetty kirkonopettajaksi
Iisak Niniveläinen on nyt myös katolisen kirkon pyhä
Ilmoita asiavirheestä