Inhoa, surua, myötätuntoa ja yllätystä – Uudessa väitöskirjassa analysoidaan Jeesuksen vertauksien tunnevaikuttamista

Jeesuksen vertaus tuhlaajapojasta sisältää kokonaisen tunteiden kirjon inhosta häpeään ja yllättyneisyyteen. Kuva on Pompeo Batonin maalaus vuodelta 1773. Kuva: Pompeo Batoni / Public domain / Wikimedia Commons

Jeesuksen vertauksia on tutkittu eksegetiikassa paljon. Itä-Suomen yliopistossa maaliskuussa väitelleen Antti Kyytsösen englanninkielisessä väitöstutkimuksessa Getting Emotional analysoidaan vertauksia ensi kertaa tunneteorian, tai tunteella ja kertomuksella vaikuttamisen näkökulmasta.

Kyytsönen testaa kehittämäänsä metodia suureen joukkoon Jeesuksen vertauksia. Hän ryhmittelee väitöskirjassaan omiksi pääkappaleikseen perustunteet ja käsittelee niiden alla joitakin Jeesuksen vertauksista. Perustunteita on kuusi: inho, pelko, viha, surullisuus, onnellisuus ja yllättyneisyys. Nämä ovat Kyytsösen mukaan suhteellisen samanlaisia kaikissa kulttuureissa.

Lisäksi joukkoon kuuluvat myötätunto ja häpeä, jotka ovat keskeisesti esillä ja tärkeitä eräissä Jeesuksen vertauksissa ja evankeliumien maailmassa.

VERTAUKSIA KÄSITELLESSÄÄN Kyytsönen käy perustunteittain läpi myös sen, mikä kyseistä tunnetta yleisesti ottaen ihmisessä aiheuttaa. Lisäksi tutkimuksen grafiikat hahmottavat visuaalisesti käsiteltyjen vertauksien tunteita.

Inhoa analysoitaessa Kyytsönen nostaa ensimmäisenä esimerkkinä Jeesuksen vertauksen korppikotkista: ”Missä on raato, sinne kokoontuvat korppikotkat” (Matt. 24:28). Lyhyt vertaus tihkuu tutkimuksen mukaan ruumiin herättämää inhoa, koska se kaikkineen on muistutus kuolevaisuudesta. Korppikotkat taas yhdistetään kuolemaan ja raatoihin. Tarinan opetus? Harhaopettajia on kartettava.

Entäpä myötätunto? Se on Kyytsösen mukaan altruistista, tuo auttajalle hyvän mielen ja auttaa myös antamaan anteeksi. Esimerkkivertauksia myötätunnosta ovat vertaukset laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:30–37) ja tuhlaajapojasta (Luuk. 15:11–32).

Laupias Samarialainen on vertauksen sankarihahmo, joka avustaessaan osoittaa laupeutta. Kertomuksen muut hahmot herättävät puolestaan enemmän tai vähemmän inhoa.

Itse asiassa kertomuksen tulkinnassa ollaan tekemisissä kahden kilpailevan tunteen, myötätunnon ja inhon kanssa. Edellinen johtaa lähimmäisyyteen, jälkimmäinen ei.

Tuhlaajapoikavertauksessa isä osoittaa ja herättää kuulijoissa myötätuntoa molemmille pojilleen, sekä kotiin palanneelle nuoremmalle että ”kunnolliselle” vanhemmalle pojalle.

Vertauksessa on tutkimuksen mukaan todellinen tunteiden kirjo. Inhoa ja häpeää siihen tuovat nuoremman veljen kokema puute ja siat. Yllättyneisyys korostuu, kun nuorempi veli kohtaa peloistaan huolimatta rakastavan isän. Ja vanhemman veljen ilosta kieltäytyminen kytkeytyy myös yllätykseen, vihaan ja inhoon.

Entäpä sitten rikas mies ja Lasarus (Luuk. 16:19–31)? Tässä vertauksessa tärkein tunne on surullisuus. Muita vertauksen tunteita ovat häpeä ja mahdollisesti ripaus myötätuntoa, haluaahan esimerkiksi kadotuksessa kärsivä rikas mies auttaa vielä eläviä veljiään, ei enää itseään.

VÄITÖSKIRJAN KESKEISIÄ havaintoja on, että Jeesuksen vertaukset eivät niinkään ole vertauskuvallista opetusta, vaan suostuttelua – ne vetävät kuulijansa mukaan kertomukseen. Ne vaikuttavat monella tavalla, joista yksi on tunteiden taso.

Jeesuksen vertauksissa korostuvat myös yllätys ja se, etteivät ne yleensä anna kuulijoille selkeitä toimintaohjeita, vaan heidän täytyy itse miettiä, miten he reagoivat.

Nykyaikaiset psykologiset teoriat sopivat Kyytsösen mukaan yllättävän hyvin evankeliumitekstien analysoimiseen.

Antti Kyytsösen hieman harvinaislaatuinen väitöskirja on vankka analyysi kirkon työn kannalta keskeisestä aiheesta. Se on perehtymisen arvoinen esimerkiksi kaikille niille, jotka kirkon työssä kohtaavat ihmiselämän monenlaisten tunteiden kirjon.

Tutkimuksen liiteosat ja taulukot tukevat hyvin lukukokemusta.

Getting Emotional: The Parables of Jesus through Affective Rhetoric and Narrative Persuasion. Publications of the University of Eastern Finland, 2024. 528 sivua.

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Jeesuksen vertaus tuhlaajapojasta sisältää kokonaisen tunteiden kirjon inhosta häpeään ja yllättyneisyyteen. Kuva on Pompeo Batonin maalaus vuodelta 1773.

Kuva: Pompeo Batoni / Public domain / Wikimedia Commons

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSateenkaarevat kirkon työntekijät kohtaavat työpaikalla hengellistä väkivaltaa
Seuraava artikkeliTV-vinkki: Pakko painaa duunii mutta mitä sen jälkeen?

Ei näytettäviä viestejä