Työskentelynsä aloittaneen uuden kirkolliskokouksen järjestäytymisen keskellä koitti maanantaina yllätys. Kun arkkipiispa puheenjohtajana oli kehottanut kokousedustajia jakaantumaan hiippakunnittain keskustelemaan varapuheenjohtajien vaalista, niin ei tapahtunutkaan.

Sen sijaan kirkolliskokous sai ainakin joidenkin osanottajien hölmistykseksi kuulla, että asiaa pohtimaan kokoonnutaan kahteen eri leiriin. Liberaaleiksi itseään luonnehtiva ”Muutoksen tuuli” ja konservatiiviseksi ilmoittautuva ”Kirkon kivijalka” keräsivät aiemmin uutisoidusti sen verran paljon vaaleilla valittuja edustajia, että ilmeisesti likipitäen kaikki edustajat osallistuivat näihin uusiin ryhmäkokouksiin.

Niiden ulkopuolelle, haluttomina tai kyvyttöminä itseään kirkkopoliittis-binäärisesti uudessa ”kaksipuoluejärjestelmässä” määrittelemään, jäi mahdollisesti vain muutamia edustajia. Jos heitä oli, loivat uuden kirkolliskokouksen jakotavan luojat edustajille eräänlaisen pakkoraon. Toki molemmissa ”puolueissa” voi olla mukana myös edustajia, jotka hieman ihmettelevät sitä, mitä nyt on nähty. Edustajissa on myös runsaasti ensimmäisen kauden edustajia.

Mistään virallisesta jaosta ei tietenkään ole kysymys. Kirkolliskokouksen uusi yhteinen virsi voisi ehkä nyt kuitenkin olla alun perin hieman muualla tunnettu laulu: kenen joukoissa seisot, kenen lippua kannat.

Nyt ainakin riisuttiin naamioita ja ollaan entistä avoimemmin sitä, mitä ollaan.

TÄHÄNASTISISSA KOMMENTEISSA on kiinnitetty huomiota myös siihen, että sekä kirkolliskokouksen avajaismessussa puhunut saarnannut piispa Teemu Laajasalo että avajaispuheen pitänyt arkkipiispa Tapio Luoma olivat korostaneet kirkolliskokouksen yhteyttä ja yhden kirkon asialla olemista. Mahdollisesti ainakin joillekin (?) piispoille tuli märkänä rättinä päin kasvoja, että osa edustajista päätti kuitenkin kertaheitolla jakaa joukon kahteen eri leiriin.

Asiaa voi tarkastella monella eri tavalla. Todellisuudessa kirkolliskokous on ollutkin jo pitkään jakautunut. On se siis toki niinkin, että nyt ainakin riisuttiin naamioita ja ollaan entistä avoimemmin sitä, mitä ollaan. Onko mitään vahinkoa siis tapahtunut? Ja onko niin, että tällainen sopii suurimmalle osalle (nykyisen) kirkolliskokouksen valituista edustajista (tällä hetkellä). Rauhako siis maassa ja kirkolliskokouksessa toisia kohtaan hyvä tahto?

Toisaalta hyvin harva ihminen on kaikessa eteen tulevassa ja ratkaisuja vaativassa joko – tai. Tähän asti synodissa on ainakin yritetty esiintyä hiippakunnittain valittuna joukkona, joka erimielisyyksistään huolimatta on pohjimmiltaan yhteisellä asialla, synodaalisesti. Virallisessa epäpoliittisuudessa voi sen tietynsorttisesta teennäisyydestä huolimatta olla salattua viisautta, joka ymmärretään vasta, kun se on menetetty.

Aina on myös niitä, jotka jäävät kirkolliskokouksen tupajaossa kodittomiksi.

KAKSIJAKOISUUS LIITTYY tällä hetkellä kirkkoa jo yli vuosikymmenen riivanneeseen riitaan myös samaa sukupuolta olevien kirkollisen avioliittoon vihkimisen sallimisesta, tai vain kirkon vanhaan heteronormatiiviseen avioliittokäsitykseen pitäytymisestä jatkossakin. Voidaan ajatella, että kunhan asia näkökulmasta riippuen joskus saadaan pois päiväjärjestyksestä, ollaan niinkuin ennenkin. Ehkäpä ollaankin. Ehkäpä monet muut päätettävät asiat ovat jatkossa sellaisia, että edustajien joukko hajoaa varpusparven tavoin näkemyksien mukaisesti ja alueellisesti moneen eri joukkoon. Ja jos tilanne tyydyttäisi kirkolliskokouksen suurta enemmistöä, niin mahtaisiko asia olla ihan kunnossa?

Ehkä onkin. Tai sitten ei.

Entäpä jos kahtiajakautuneisuus ei sittenkään liittyisi vain tuohon yhteen kysymykseen: entistä näkyvämmästä kahtiajaosta tulisikin nyt pysyvä uusi normaali, ja yhä useampia asioita tarkasteltaisiinkin sen mukaisesti kirkolliskokouksessakin kaksijakoisesti. Ihminen on laumaeläin ja hakeutuu mielellään samanlaisten seuraan. Kun sille on yhä vähemmän pidäkkeitä, käy niin kuin käy. Kenties jatkossa muodostuu myös jonkinlainen epävirallinen ryhmäkuri – vaikka ajatus tuntuisikin nyt oudolta. Ja oma hankala kysymyksensä on, missä määrin asioiden valmistelu jatkossa ehkä siirtyisi epävirallisesti tällaisiin uusiin ryhmittymiin?

On myös muistettava, että aina on myös niitä, jotka jäävät kirkolliskokouksen tupajaossa kodittomiksi. Vaikka heitä ei nyt ehkä ollut monia, jatkossa heitä voi olla enemmän.

Toisaalta tapahtunut saattoi olla väistämätöntä. Mitä kirkko ja kirkolliskokous perässä, sitä muu yhteiskunta jo kauan aikaisemmin edellä.

Kysymyksessä on sama ilmiö, joka näkyy miltei globaalisti ainakin kaikissa länsimaistyyppisissä yhteiskunnissa: janan ääripäät saavat lisää painoa. Keskellä olevat rakenteet ohenevat. Siitä seuraa ajan myötä myös katkeaminen. Toisaalta keskellä hampaat narskuen seisominen asiassa kuin asiassa ei ole sekään mikään ihannetila. Jos keskellä olisivat kaikki, ei se tietenkään kuvaisi reaalimaailmaa eikä äänestäjien tahtoa.

Se, mitä voidaan pitää edistyksenä nyt, voi olla edistystä. Mutta tulevat polvet voivat päättää toisin.

EHKÄ MAAILMAA monissa eri yhteyksissä nykyisin vaivaa suunnaton kyllästyminen johonkin, mitä on kauan kuultu, mutta mitä ei enää koeta todeksi. Tämä on tietysti näkökulmakysymys, mutta sellaista voi olla näkevinään yhteiskunnan eri alueissa, eniten tietysti politiikassa.

Koska maailma on voimakkaassa muutoksessa, herättää se pelkoja ja kysymyksiä suunnasta, minne ollaan etenemässä. Palataan perusasioihin, turvaudutaan siihen, mikä koetaan ainoaksi oikeaksi. Myös kirkossa. Sen kulttuurivallankumousta tai muutosta / uudistusta ilmeisesti yhä enemmän joko edistetään tai vastustetaan. Myös kirkon yleensä hitaasti toimiva hallinto saattaa turhauttaa monia, koska vauhti kiihtyy muualla ja some-maailma opettaa lyhytjännitteisyyttä ja kärsimättömyyttä.

Toisaalta heikot signaalit kertovat jo heilurin liikkeen muutoksesta muualla. Ehkä joskus kirkossakin. Se, mitä voidaan pitää edistyksenä nyt, voi olla edistystä. Mutta tulevat polvet voivat taas päättää toisin. Kaikki virtaa.

Kirkolliskokouksen maanantainen tempaus oli jotakin uutta. Asiaa ei kannata tarpeettomasti suurennella, mutta jotakin on tapahtumassa. Vanha kirkolliskokouksen olemisen tapa on kuollut. Eläköön sen uusi modus vivendi. Ehkä kirkolliskokouksen istumajärjestyskin pitäisi muuttaa uuden jaon mukaiseksi. Miksi enää istua riveissä hiippakunnittain, kun kerran on houkuttelevampiakin tapoja heimoutua? Nämähän ovat tarkoituksenmukaisuuskysymyksiä.

Vai sittenkin myös jotakin muuta?

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä