Ehdotukset nuoriso­kiintiöstä ja määrä­enemmistön poistamisesta ovat arkki­piispa Tapio Luoman mukaan pohdinnan arvoisia

Arkkipiispa Tapio Luoma. Kuva: Aarne Ormio

Kirkolliskokouksen täysistunto alkoi Turun Linnasmäen opistolla maanantaina 13.5. kello 13. Ensimmäistä istuntoa edelsi arkkipiispa Tapio Luoman avauspuheenvuoro.

Puheessaan arkkipiispa pohti kirkon ja kirkolliskokouksen roolia ajan paineissa ja monien muutosten ristituulessa. Arkkipiispa Luoma sanoi kirkon edustavan ihmisille usein pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Luoman mukaan kirkko kuitenkin kohtaa maailman muuttumisen muuttuen samalla itsekin. Siksi arkkipiispan mukaan monet kokevat, että tuttuja asioita saattaa joutua nykyään ”hakemalla hakemaan”, sillä monella on mielessä kirkko sellaisena kuin se tuli tutuksi itse kunkin lapsuudessa tai nuoruudessa. 

Arkkipiispa Luoma myönsi kirkon muuttuneen rajusti pelkästään hänen pappisuransa aikana. Kun hänet vihittiin papiksi 1987 kirkkoonkuulumisprosentti oli huomattavasti korkeampi ja seurakuntia oli yli 600. Vuoden 2023 lopulla seurakuntia oli enää 353.

Luoman mukaan yksi kirkolliskokouksen ydintehtävistä on kysyä, miten muuttuvan ajan haasteisiin tulisi vastata. ”Jos tämä olisi kaikille selvää, kirkolliskokousta ei tarvittaisi”, Luoma painotti. 

Tätä työtä tulee arkkipiispa Luoman mukaan tehdä toisiamme kuunnellen ja ymmärrykseen pyrkien. Samalla on otettava huomioon kirkon pitkä perinne ja Raamatun sanoma ihmisiä ja maailmaa rakastavasta Jumalasta.

Olennainen kysymys kuitenkin Luoman mukaan on, ”miten säilyttää tuntoa muuttuvaan aikaan niin, että kirkko ja sen ainutlaatuinen sanoma ei jää pelkäksi muistomerkiksi kerran niin kunnioitettavasta menneisyydestä?”

Arkkipiispa tähdensi kirkolliskokouksen kokoontuvan menneen ja tulevan risteyksessä. Siinä risteyksessä kirkolliskokous on työskenneltävä ”toisiamme kuunnellen ja yhdessä rukoillen”. 

MUUTOKSISTA PUHUESSAAN Luoma pohti, tulisiko kirkolliskokouksen edustajamäärää suhteuttaa kirkkoon kuulumisprosenttiin, joka on pienentynyt vuosia.

Muita kirkolliskokoustyöskentelyyn liittyviä kysymyksiä ovat Luoman mukaan tulevaisuuskomitean esittämät pohdinnat määräenemmistövaatimuksen muuttamisesta ja nuorisokiintiön mahdollistamisesta. Tällä hetkellä moniin päätöksiin vaaditaan 3/4 määräenemmistö. Nuorisokiintiötä kirkolliskokousedustajistossa ei tällä hetkellä ole. 

Puheensa loppupuolella arkkipiispa Luoma totesi, että ”meidän kirkkomme ei ole enää se sama, mikä se menneinä vuosina ja vuosikymmeninä on ollut”. Siksi kirkolliskokouksen tulee arkkipiispa Luoman mukaan rohkeasti kysyä, mikä ei saa muuttua ja minkä pitää muuttua, mistä on päästettävä irti.

Puheensa lopuksi arkkipiispa Luoma kehotti edustajia tarttumaan tehtäväänsä rohkeasti, iloisesti ja keskinäisen kunnioituksen hengessä.

Lue myös:

Kirkollis­kokouksen avajais­messussa korostui kirkon ykseyden merkitys – ”Erilleen ajautuminen on Saatanan tunnus­merkki”

***

Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!

Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.

Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.

Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.

Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliKirkollis­kokouksen avajais­messussa korostui kirkon ykseyden merkitys – ”Erilleen ajautuminen on Saatanan tunnus­merkki”
Seuraava artikkeliLähdettiin soitellen Saharaan

Ei näytettäviä viestejä