Huutamalla pääsee vain tietyn matkaa, toteaa Kathryn Murdoch New York Times -lehden haastattelussa. Ilmastonmuutoksen uhkakuvia ihmisten mieliin maalannut filantrooppi ja alan järjestöjen hallituksissa istuva Murdoch on nyt tullut toisiin aatoksiin: uhkakuvien aika on ohi, nyt pitää synnyttää apokalyptista toivoa.
Murdoch on yhdessä kirjailija, futuristi Ari Wallachin kanssa tuottanut juuri dokumenttisarjan A Brief History of the Future. Siinä tavataan eri puolilla maailmaa tiedemiehiä, aktivisteja ja jopa urheilijoita, jotka suhtautuvat toiveikkaasti maailman tulevaisuuteen.
Ideana on kääntää ajattelua uuteen suuntaan. Kun uhkakuvat eivät ole tuottaneet riittävästi toimenpiteitä ilmastonmuutoksen estämiseksi, ehkäpä myönteiset näkemykset tulevaisuudesta tuottaisivat uusia ratkaisuja. Jos unelmoidaan siitä, mitä hyvää maailmassa ilmastomuutoksen jälkeen voisi olla, ratkaisuja ja siltoja siihen tulevaisuuteen olisi ehkä helpompi toteuttaa.
Murdochin ajatus on kiinnostava. Kun uhkakuvat ovat liian suuria, ihminen menee siilipuolustukseen ja kieltää mielestään todellisuuden. Huutamalla pääsee vain tietyn matkan. Jos tulevaisuudessa on luvassa mielenkiintoisia mahdollisuuksia, uudenlaista rakentamista, istuttamista, uusia lajeja, uudenlaisia yhteiskuntia, niihin investoiminen on houkuttelevampaa.
SAMAA IDEAA voisi nyt soveltaa suomalaiseenkin yhteiskuntaan. Hallituksen säästötoimet ovat ilmeisen pakollisia Suomen talouden kannalta. Niitä ajetaan kuitenkin nyt pakolla ja uhkakuvilla joutumisesta EU:n ”tarkkailuluokalle” eli liiallisen alijäämän menettelyyn.
Se ei oikein riitä motivoimaan, etenkään kun tällä hetkellä luvassa tuntuu olevan pelkkää köyhtymistä ja kurjistumista, kun työhön pakotetaan mutta työhön on vaikea päästä – varsinkin nuorten, joiden toivoa erityisesti pitäisi vaalia.
Näkymiä siitä, mihin säästötoimilla pyritään, ei maalata. Millaisesta yhteiskunnasta hallituspuolueet unelmoivat? Miten se toimisi, millaiset sen rakenteet olisivat, jotta kukoistaisimme ja voisimme hyvin?
Huutamalla pääsee vain tietyn matkan, nyt tarvitaan unelmia ja motivaatiota.
***
Uuden tilaajan etu: Ensimmäinen kuukausi vain 1€!
Innostutko ajankohtaisista aiheista ja laadukkaasta merkityksellisestä sisällöstä? Jos et ole vielä Kotimaan digitilaaja, nyt on loistava hetki tutustua mediaan ja aloittaa tilaus. Saat ensimmäisen kuukauden erikoishintaan vain 1€, ja pääset syventymään kiinnostavaan sisältöömme välittömästi.
Erikoistarjous on voimassa vain rajoitetun ajan ja ainoastaan uusille asiakkaille.
Kuukauden tutustumisjakson jälkeen Kotimaan digitilaus jatkuu automaattisesti hintaan 9,90€/kk, voit perua tilauksen koska tahansa ennen seuraavan laskutuskauden alkua.
Ota kaikki irti Kotimaasta – napsauta tästä!
Ilmoita asiavirheestä

