Anteeksipyytäminen ja -antaminen ovat taitoja, joita ihmisen on syytä harjoitella koko ikänsä. Kummassakin on haasteensa, ja pakotettuina molemmat menettävät merkityksensä. On tosiaan muistettava, että anteeksipyytämiseen ja -antamiseen pakottaminen on oma henkisen väkivallan muotonsa. Silti – onko olemassa mitään sovintoa kauniimpaa?

Eesaun ja Jaakobin sovinto: veljekset itkien syleilemässä toisiaan on Vanhan testamentin kauneimpia kuvia.

Todellisuus ei aina silti ole harmoninen. Ihmisten tunteet ja pohdinnat ottavat aikansa. Joskus hiljaisuus ja aika toimivat sovinnon airuina. Sovintoa kohti käyminen ja sen löytäminen palkitsee kummankin osapuolen: kaunan ja kiukun kantaminen on syyllisyyden kaltainen taakka.

Gnostilaisten kristinuskon virtauksien mukaan kaikki olevainen pyrkii harmoniaan. Jumala johdattelee jatkuvasti sovintoa kohti. Jokainen kompastelee polullaan, mutta Miikan kirjan mukaan saamme luottaa Taluttajaan, joka polkee syntimme jalkojensa alle. Kilvoitteluharjoituksena voi kysyä itseltään: minkä särkevän sanan minä voisin jättää sanomatta?