Maailman onnellisimman maan aikuiset havahtuivat somemaailman horroksestaan viime viikolla, kun Vantaan Viertolan koulun oppilas ampui luokkatoverinsa ja haavoitti kahta muuta. Erityisen pahalta tuntui se, että kyse oli kuudesluokkalaisista. Siis vielä aivan lapsista.
”Tragedia, jota on mahdoton ymmärtää”, otsikoi Ilta-Sanomat seuraavana päivänä. Ei sitä niin mahdotonta ole ymmärtää. Oli vain ajan kysymys, milloin lapsi surmaa toisen koulupäivänä.
Vuosi sitten maaliskuussa 13-vuotias tyttö puukotti toista oppilasta kotitaloustunnilla Vesalan koulussa ja 10-vuotiaan pojan epäiltiin lyöneen toista poikaa teräaseella kasvoihin Oulun Kaukovainiolla. Silloin onneksi, puukotetut eivät menettäneet henkeään.
Ylipäätään alle 15-vuotiaiden tekemien pahoinpitelyiden määrä on Suomessa kasvanut ja raaistunut.
Jää vain kysymys: miksi?
TÄLLAISISSA TAPAUKSISSA haluamme kansakuntana selityksen teolle ja sitten keinot, miten asioita voidaan korjata, jotta vastaavaa ei enää tapahtuisi.
Poliisin mukaan 12-vuotias ampuja on kertonut motiivikseen koulukiusaamisen. Koululla ei siitä ollut tietoa – eivät opettajat lasten keskinäisistä asioista välttämättä ole tietoisia. Miten rankkaa kiusaaminen on ollut ja onko se ollut ainoa syy tarttua aseeseen, sitä emme ehkä koskaan saa tietää.
Seuraavaksi esitetään varmasti korjaustoimenpiteiksi koulujen turvallisuuden parantamista ja aselakien kiristämistä sekä kiusaamisen vastaisia toimenpiteitä. Minkä jälkeen voimme kaikki taas rauhassa laskeutua somemaailman horrokseen.
Mikään näistä keinoista ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että maailmamme on rikki ja pielessä, jos lasten on turvauduttava väkivaltaan.
Suomi ei ole lapsimyönteinen maa. Meillä aikuisten katse ei seuraa lapsia kiinnostuneesti ja tutkivasti. Meillä ei myöskään nähdä vaivaa siinä, että kuuntelisimme lapsia. Siksi me emme tiedä, mitä lasten maailmassa tapahtuu.
Jää vain kysymys: miksi? Pitäisikö meiltä aikuisilta kieltää kännykät ja some?