Kirkkonummen Kantvikin päiväkodin kokemusasiantuntijoilla Nisalla, 3, Milalla, 5, Emilyllä, 5, Kasperilla, 5, Laralla, 6 ja Rasmuksella, 4, on selkeä ja aika yhteneväinen näkemys siitä, millainen on kiva ja millainen kelju kaveri.

– Kelju kaveri ei leiki sun kanssa tai rikkoo leikit.

– Tönii, potkii ja lyö.

– Haukkuu vaikka tyhmäksi.

– Tekee jotain, mistä tulee paha mieli ja alkaa itkettää.

Iästä keljuus ei ole kiinni. Kelju kaveri voi olla itseä isompi tai pienempi.

– Mun isoveli alko potkia mun ilmapalloa, kun sen oma lähti karkuun, Emily kertoo.

– Mun pikkuveli välillä puree mua. Sit mä huudan sille ja sekin rupeaa itkemään, Kasper paljastaa.

Ja voi aikuinenkin olla kelju.

– Kun se huutaa lapsille, jos lapset ei oo nätisti. Mut se taitaa olla vähän niiden työtä. Aikuiset määrää, lapset häärää, Mila
runoilee.

Jos toinen puree niin kovaa, ettei pysty liikkumaan,
kannattaa huutaa aikuista apuun

Mutta on aikuisista apuakin.

– Välillä lapset voi sopia keskenään, mut jos se ei onnistu, pitää pyytää aikuista. Jos vaikka toinen haluaa sulla olevan lelun ja rupee repimään sitä kädestä. Tai jos ei pääse leikkiin mukaan, aikuinen sanoo, että kaikki saa leikkiä kaikkien kanssa, Lara analysoi.

– Ja jos toinen puree niin kovaa, ettei pysty liikkumaan, kannattaa huutaa aikuista apuun, Mila konkretisoi.

– Kerran mulla oli naamassa rupi, ja yksi kaveri nauroi sille. Sit aikuisen kanssa selvisi, ettei se ollutkaan nauranut mulle vaan sille sanalle. Se kun ei osaa hyvin suomea, hän jatkaa.

Kiva kaveri pyytää mukaan omaan leikkiin, jos näkee, että joku on yksin.

– Ja jos se haluaa lelun, jolla mä leikin, se odottaa vuoroa, Lara pohtii.

– Se ei komenna, Rasmus toteaa.

– Se auttaa, jos mä kaadun, Mila miettii.

– Pyytää anteeksi, Emily lisää.

– Kiva kaveri pitää kädestä kiinni ja halaa, Nisa täydentää.

LAPSENA OPITUT tunnetaidot kantavat myös aikuisena. Varhaiskasvatukseen suunnatun Piki-toimintamallin tavoitteena on pienten lasten kiusaamisen ehkäisy. Mallissa ei pyritä vain nollatoleranssiin vaan kasvamiseen tunne- ja kaveritaidoissa, joita tarvitaan myös aikuisena.

Tuore, kolmas materiaalipaketti Piki ja villi vekotin (Lasten Keskus 2024) sisältää kuvakirjan sekä ammattikasvattajille ja kotiväelle suunnatun oppaan. Tekijöinä ovat olleet Katariina Elomaa, Tiina Haapsalo ja Katri Kirkkopelto. Nyt tartutaan älylaitteisiin.

Hyvä niin, sillä digitalisuus muovaa lastenkin maailmaa. Jututettu lapsiryhmäkin piti erityisen jännänä, että juttu tulee sanomalehteen: mikä se on?

Kiusaamisessa ei ole kyse vain väärin tekemisestä toista kohtaan, vaan ylipäätään toisen kohtelusta. Käytöstavat ja tapa puhua, kuunnella ja arvostaa toista ovat tärkeitä taitoja.

Jo kolmevuotias lapsi on tietoinen toisten tunteista ja pystyy tunnistamaan tilanteita, jotka herättävät erilaisia reaktioita itsessä ja muissa. Silloin kiusaamisestakin alkaa tulla tahallista. Sitä aikuisen voi olla vaikea uskoa. Jo niin pienenä?

Kukaan ei synny kiusaajaksi. Se on opittu toimintamalli. Mutta yhtä lailla opeteltavissa ovat empatiataidot, jotka ovat perusta kiusaamisen ehkäisyyn.

– Asioihin on tartuttava ajoissa, kouluiässä ollaan jo myöhässä, Katariina Elomaa painottaa.

Kiusaamisen ehkäisy on lasta ympäröivien aikuisten yhteinen asia. Ensimmäiset mallit käytökseen saadaan kotoa. Millaista on kodin arkikieli? Miten kauniisti tai rumasti puhutaan? Miten sisarusparvessa toimitaan? Kuka siellä pomottaa ketä ja miten siihen puututaan?

Tärkeää on myös kodin ja varhaiskasvatuksen välinen yhteistyö, jotta lapsi saa tukea ryhmässä oloon.

– Lapsi voi käyttäytyä kotona aivan eri lailla kuin vertaisryhmässä. Vanhemman voi olla vaikea ottaa vastaan päiväkodista tullutta palautetta. Jos luottamus keskustelussa puuttuu, sulkeutuu tärkeä ovi, Elomaa jatkaa.

KIUSAAMINEN KOSKETTAA aina koko lapsiryhmää. Ryhmä määrittelee, mitkä asiat ovat hyviä ja tärkeitä. Kiusaaja innostuu, jos saa palkinnon ”yleisöltä”. Osa myötäilee kiusaajaa vaikkapa nauramalla tilanteelle, joku on hiljainen hyväksyjä. Ellei rooleja nähdä ja käsitellä, ne jäävät helposti määrittämään koko loppuelämää.

Osana ryhmää rakentuu myös lapsen minäkuva. Jos jonkun puheenvuoro jää aina kovempiäänisten jalkoihin, alkaa lapselle hiljakseen muodostua näkemys, ettei hänen asiansa ole kuulemisen arvoinen. Kyse ei ole vielä kiusaamisesta, mutta kaveritaitoihin kuuluu antaa jokaiselle samanlainen puheoikeus.

Yhtä lailla avun tarpeessa on pomottava, manipuloiva, kiusaava lapsi, jonka toiminta vaikuttaa hänen läheisiin ihmissuhteisiinsa. Ehkä hän aikuisena osaa miettiä, perustuvatko hänen ihmissuhteensa kiintymykseen, arvostukseen tai ihailuun.

– Jokainen muovautuu tilanteen ja ympäröivän joukon mukaan. Siksi ei ole olemassa hyviä lapsia ja pahoja lapsia. On vain kompuroivia ja elämäntaitoja opettelevia ihmisiä, Elomaa sanoo

DIGITAALISUUS TARJOAA vaarallisen hyvän alustan kiusaamiselle.

– Netti mahdollistaa kasvottomuuden viestien lähettäjälle, Tiina Haapsalo muistuttaa.

Vuorovaikutus ontuu myös, koska laitteen myötä häviää lukematon määrä paljon puhuvia
mikroilmeitä sekä tuntuma siihen, miltä toisesta tuntuu. Ilman välitöntä reaktiota on helpompi siirtyä terävämpään ja ronskimpaan ilmaisuun, jota ei käyttäisi kasvokkain. Silloin olisi kohdattava toisen ilmeestä suru ja pettymys.

– Laite myös etäännyttää meitä näkemistämme tapahtumista, jotka muuten tuntuisivat liian pahoilta, Katri Kirkkopelto toteaa.

Fakta ja fiktio menevät sekaisin. Kun niiden sisältämä väkivalta alkaa näyttää samalta, empatiakyky vähenee.

Laitteet myös syövät aikaa vapaalta leikiltä, joka harjoittaa sosiaalisia, motorisia ja aivoja kehittäviä taitoja sekä keskittymiskykyä lisäävää syväoppimista.

Digitaalisuus tarjoaa vaarallisen hyvän alustan kiusaamiselle.

Mutta ”myrkyn ja lääkkeen ero on annostuksessa”. Samoin puhelin voi olla kiva kaveri tai kelju kapistus. Digitaalisuus ei itsessään imaise lasta. Vanhempi tekee valinnat antaessaan laitteen ja ohjatessaan sen käyttöä. Se kuuluu kasvatustehtävään.

Nopeasti palkitseva digitaalisuus häiritsee itsesäätelytaitojen oppimista. Kaiken käydessä helpommin ja nopeammin, niin tapahtuu myös tunnereaktioille. Laitteelle pääsyn estyessä voi ilmaantua samankaltaisia vieroitusoireita kuin addiktioissa.

Aikuisen on osattava sanoa ei ja olla antamatta periksi.

– Se edellyttää aikuiselta sietokykyä ottaa vastaan lapsen kiukku ja turhautuminen, Kirkkopelto myöntää.

Vanhempien olisi hyvä keskustella lapsen kanssa rajoituksista ja toimintatavoista jo ennen kuin digitaalinen laite annetaan ensimmäistä kertaa käteen.

– Peruuttaminen on vaikeaa, Tiina Haapsalo korostaa.

AIKUINEN ITSE on roolimalli. Jääkö lapsi kakkoseksi kilpailussa puhelimen kanssa? Saako hänkin käteensä laitteen, jotta aikuinen voi jatkaa puhumista? Mitä lapselle merkitsee se, että hän kokee tulevansa sivuutetuksi, jäävänsä ulkopuolelle?

– Ihmiset eivät enää katso toisiinsa vaan puhelimiin. Empatia kasvaa kuitenkin katseen ja kosketuksen avulla. Ne ovat vuorovaikutuksen perusta, Katariina Elomaa painottaa.

– Ja aina kun joku jää kuuntelemaan, lapsista löytyy valtavasti viisautta, Katri Kirkkopelto
täydentää.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä