Johanneksen evankeliumi 6:48–58

Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.”

Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.”

Autiomaavaelluksella Jumala ruokki israelilaisia mannalla. Sitä löytyi aamuisin maasta aamukasteen haihduttua. Se oli hienoa ja rapeaa, muistutti korianterin siemeniä, mutta oli valkoista ja maistui hunajaleivältä.
Israelilaiset eivät tienneet, mitä se oli, mutta Mooses tiesi: ”Se on leipää, jonka Herra on antanut teille ruoaksi.” (2. Moos. 16:15)

Jeesuskin halusi pitää huolta seuraajiensa maallisesta leivästä. Johannes kertoo, miten Jeesus ruokki suuren ihmisjoukon viidellä ohraleivällä ja kahdella kalalla (Joh. 6:1–15). Seuraavana päivänä hän puhuu taivaasta tulevasta elämän leivästä Kapernaumin synagogassa. Mannaa kerättiin maasta, Jeesus lupaa leipää taivaasta.

Mooseksen lakia on verrattu mannaan. Myös lain antaa Jumala. Laki ei kuitenkaan tule kokonaan ilman vaivaa: se pitää ”kerätä”, siis opetella. Mannaa sai – ja pystyi – keräämään ainoastaan oman tarpeensa mukaan. Lakiakin ihminen tarvitsee sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Mannaa ei saanut säilyttää seuraavaan päivään: vanhetessaan se pilaantui. Jumalan käskyt eivät pilaannu, mutta ne tarvitsevat tulkintaa ja soveltamista uusissa olosuhteissa. Ihminen unohtaa ne nopeasti, ja siksi niitä pitää kerrata joka päivä.

Jeesus lupaa kuitenkin jotain suurempaa kuin manna, elämän leipää, jota syövä ei kuole. Tarkka lain noudattaminen voisi taata ihmiselle hyvän elämän, mutta ei ikuista elämää. Ikuisen elämän voi antaa vain leipä, jota ihminen ei millään saa pilaantumaan. Elämän leipä on Jeesus itse.

Laki kielsi syömästä verta: ”Veressä on elävän olennon elämänvoima. Minä itse olen määrännyt, että veri on tuotava alttarille teidän puolestanne tapahtuvaa sovitusta varten, sillä veressä oleva elämänvoima tuottaa sovituksen.” (3. Moos. 17:11) Laki vaati eläinten veren, elämänvoiman, ihmisten syntien sovitukseksi. Jeesuksen ristinuhrin jälkeen eläinten verta ei enää tarvitse vuodattaa. Jeesuksenkaan verta ei ole tarkoitus vuodattaa hukkaan, vaan hän tarjoaa sen juotavaksi, vastaanotettavaksi. Hänen ruumiinsa, elämän leipä, ja hänen verensä antavat sovituksen ja ikuisen elämän.