Piispa Jari Jolkkonen Roomassa: ”Käytännössä luterilaisten ja katolilaisten käsitykset pappeudesta ja piispan virasta ovat hyvin pitkälti samat”

Roomassa pidetyssä seminaarissa olivat mukana muiden muassa tohtori Augustinus Sander OSB, kardinaali Kurt Koch ja piispa Jari Jolkkonen. Kuva: Christoph Butschak.

Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen osallistuu puhujavieraana Vatikaanin ja kahden roomalaisen yliopiston järjestämään akateemiseen seminaariin 6-8.3.2024 Roomassa. Seminaari järjestetään Paavillisen ykseysneuvoston johtajan, kardinaali Kurt Kochin 75-vuotisjuhlan kunniaksi. Kardinaali Kochin johtama Paavillinen ykseysneuvosto vastaa roomalaiskatolisen kirkon ekumeenisista eli kirkkojen välisistä suhteista ja hoitaa yhteyksiä juutalaisuuteen.

Paavillisen ykseysneuvoston lisäksi seminaarin järjestäjinä ovat Roomassa toimivat Gregoriaaninen yliopisto ja Tuomas Akvinolaisen yliopisto.

Piispa Jolkkonen on ainoa luterilaisen reformaation piiristä tuleva esitelmöitsijä. Muut puhujavieraat tulevat Saksasta, Yhdysvalloista, Sveitsistä, Itävallasta ja Italiasta.

Jolkkonen toteaa Kuopion hiippakunnan tiedotteessa, että luterilaiset ja katolilaiset ovat lähentyneet merkittävästi 50 vuoden aikana, mutta nyt oppikeskusteluissa on eräitä lukkoja.

– Toivon, että ne voisivat aueta. Haluan omalta osaltani tukea uutta alkua, Jolkkonen sanoo tiedotteessa.

– Tarkoitukseni on uudistaa tammikuussa 2018 paavi Franciscukselle esittämäni toivomus siitä, että luterilaiset ja katolilaiset valmistelisivat kirkkoa, ehtoollista ja pappisvirkaa koskevan julkilausuman, joka voisi parhaimmillaan johtaa vanhojen oppituomioiden kumoamiseen ja kirkkojen näkyvään ykseyteen.

Suomalaisilla on tähän Jolkkosen mukaan jo hyvä pohjateksti.

– Näin 500 vuotta sitten syntynyt kirkkojen jakaantuminen saataisiin voitettua, piispa Jolkkonen sanoo tiedotteessa.

ESITELMÄKUTSU KERTOO Jolkkosen mukaan, että ekumeniasta on tullut peruuttamaton osa roomalaiskatolisen kirkon uskoa ja elämää.

– Se on myös tunnustus Pohjolan ekumenialle. Moniin muihin maihin verrattuna luterilainen reformaatio toteutettiin Suomessa maltillisesti, siis kirkon opin ja elämän jatkuvuutta kunnioittaen. Katolinen kirkko arvostaa tätä ja toivoo sen avaavan erityisesti piispuuteen ja pappeuteen liittyviä lukkoja. Siksi minulta on pyydetty esitelmää tästä aihepiiristä, Jolkkonen sanoo.

Aiemmin piispa Jolkkonen kutsuttiin puhujavieraaksi Roomaan vuonna 2017, kun Vatikaani järjesti yhdessä Gregoriaanisen yliopiston kanssa konferenssin luterilaisen reformaation 500-vuotismerkkivuoden johdosta.

Nyt pidettävän akateemisen seminaarin aihe Einheit und Einzigkeit (Ykseys ja erityisyys) keskittyy erityisesti kirkkokäsityksiin. Esitelmät keskittyvät siihen, miten voidaan sovittaa yhteen maailmanlaajuisen kirkon ykseys ja paikalliskirkkojen erilaisuutta.

JOLKKONEN KERTOO Kotimaalle, ”ettei tykkää puhua piispan virasta julkisuudessa”.

– Se tuntuu oudolta. Mutta on totta, että se on iso teologinen kysymys, josta on tullut vaikea pullonkaula luterilais-katolilaisissa suhteissa. Varmaan siksi järjestäjät Roomassa ovat pyytäneet minulta esitelmää piispan virasta, Jolkkonen sanoo Kotimaalle.

Jolkkonen toteaa, että katolilaiset ovat painottaneet kirkon apostolisuutta.

– Niin pitääkin. Pitkään korostettiin, että historiallisesti katkeamattomassa ketjussa etenevät piispan vihkimykset ovat lukko, joka varmistaa apostolisen jatkuvuuden. Mutta piispakin voi olla harhaoppinen, populisti tai lurjus. Nykyisin apostolisuus ymmärretäänkin laajemmin: se on jatkuvuutta kirkon opissa ja kirkon koko hengellisessä elämässä, erityisesti jumalanpalveluksessa.

Kuva: Christoph Butschak.

LUTERILAISET KOROSTAVATKIN Jolkkosen mukaan mielellään, että piispan virka tulee nähdä yhtenä osana tätä laajempaa kuvaa apostolisuudesta, siis osana kirkon opin ja hengellisen elämän jatkuvuutta ja niiden palvelijana. Ja niille alamaisena.

Toisaalta ongelma Jolkkosen mukaan on, että monissa luterilaisissa kirkoissa piispan virkaa ei ole tai se ymmärretään vain hallintotehtävänä, ja kansallisina kirkkoina luterilaiset joutuvat globaalia katolilaisuutta helpommin erilaisten modernististen muotivirtausten saaliiksi.

– Näissä ajattelumuodoissa piispan virka nähdään usein mörököllinä, virheellisesti vain vallan eikä palvelun näkökulmasta. Halutaan sitä horjuttaa ja ajatellaan, että tehdään suuri palvelus maallikkoudelle. Eihän tällainen vihkimysviran ja yhteisen pappeuden vastakkainasettelu ole vierasta ole meilläkään. Sillä on myös ekumeenisia seurauksia, eivätkä ne ole vain positiivisia.

KATOLILAISET OVAT vanhastaan puhuneet, että pappisvihkimys lahjoittaa ”häviämättömän luonnon”.

– Sitä on voitu joissakin korostuksissa pitää lukkona, joka varmistaa ehtoollisen pätevyyden. Latinankielinen termi character indelebilis perustuu kuitenkin Aristoteleen ajatteluun, ja herättää kysymyksen ”habituaalisesta armosta”. Tuleeko tällainen karakteri ikään kuin osaksi papin luontoa ja persoonan rakennetta? Jolkkonen kyselee.

Luterilainen reformaatio oli Jolkkosen mukaan pitkälti teologinen reaktio kristillisen aristotelismin projektia vastaan.

– He [reformaattorit] kysyivät, miksi Kristuksen sakramentteja pitäisi selittää juuri Aristoteleen metafysiikan avulla?

VANHALUTERILAISET LÄHTEET kuitenkin puhuvat Jolkkosen mukaan ”pappisvihkimyksen armosta”, josta käytettiin termiä gratia ordinationis.

– Se ilmaisee saman asian raamatullisin termein, Paavalihan puhui kättenpäällepanemisen tuomasta armolahjasta, karismasta.

Lisäksi se korostaa Jolkkosen mukaan vihkimyksen lahjaa Pyhän Hengen lahjana ja siten se välttää habituaaliseen armoon liittyvät ongelmat.

– Tulen ehdottamaan, emmekö voisi ratkaista pappisvihkimyksen teologiaa käyttämällä rohkeammin tuota raamatullista käsitettä. Se on tosin vaikeaa joillekin luterilaisille, mutta sille on hyvä perusteet myös omassa traditiossamme, Jolkkonen sanoo.

– Käytännössä luterilaisten ja katolilaisten käsitykset pappeudesta ja piispan virasta ovat hyvin pitkälti samat. Niinhän me sanoimme vuonna 2017 hyväksytyssä suomalaisessa luterilais-katolilaisessa asiakirjassa.

Merkittävimmät erot ovat Jolkkosen mukaan siinä, että luterilaisilla on myös naisten piispuus ja katolilaisilla paavius.

– Me luterilaiset emme luovu edellisestä. Eivätkä katolilaiset luovu jälkimmäisestä. Kysynkin, eivätkö osapuolet voisi nähdä molempia myönteisesti kirkon missiota palvelevina ja sitä edistävinä tosiasioina. Emmekö voisi elää yhteisessä kommuuniossa näistä eroista huolimatta? Jari Jolkkonen pohdiskelee.

Tässä voit lukea piispa Jari Jolkkosen esitelmän suomennettuna.

Tässä voit tutustua Rooman Einheit und Einzigkeit -seminaarin ohjelmaan.

Kuva: Christoph Butschak.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran. Antoisia lukuhetkiä!

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliTuhat merkkiä taivaasta: Leipäjonot kertovat paitsi yhteiskunnan epäonnistumisesta, myös siitä, että me yhä välitämme toisistamme
Seuraava artikkeliPastori Kalle Virta Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtajaksi

Ei näytettäviä viestejä