Suomi itsenäiseksi! Oma armeija, oma talous, oma sivistys. Oma musiikki, taide ja runous. Oma tulevaisuus ja sen lumous. Oma kansakunta, joka nousee ja syttyy. Venäjän suuriruhtinaskunta Suomi alkaa nähdä unta. Itsenäisyysunta!

Tampereen Työväen Teatterin Momentum 1900 käynnistyy 1800-luvun kansallisuusaatteen elähdyttämillä iskulauseilla. Ohjaaja Sirkku Peltola on käsikirjoittanut musikaalin yhdessä puolisonsa Heikki Salon kanssa. Säveltäjänä on Eeva Kontu.

Tarina sijoittuu Pariisin maailmannäyttelyyn vuonna 1900. Sortokauden Suomi esittäytyi siellä suurelle kansainväliselle yleisölle Venäjän osaston alaisuudessa, mutta maamme sai rakentaa oman paviljongin. Itsenäisyyden ideasta ja Venäjän ikeen alta vapautumisesta innostuneet taiteilijat pääsivät näyttämään maailmalle, että meillä on oma kansa ja kulttuuri.

AKSELI GALLEN-GALLELA (Hiski Vihertörmä) tekee Suomen paviljongin keskuskupoliin freskomaalaukset, joista yhdessä Kalevalan seppä Ilmarinen kyntää kyistä peltoa. Käärmeet eivät ole sattumalta sinisiä, valkoisia ja punaisia, Venäjän lipun värisiä.

Lavalla pyörivät myös muun muassa Albert Edelfelt (Janne Kallioniemi), Eliel Saarinen (Juha-Matti Koskela) ja Ellen Thesleff (Pauliina Saarinen).

Pääosassa on iloluonteista kuvanveistäjää ”Pariisin Villeä”, Havis Amanda -patsaasta tuttua Ville Vallgrenia esittävä Martti Suosalo. Hän muuntautuu muihinkin rooleihin, kuten tsaari Nikolai II:ksi.

Toisen toimintaryhmän muodostavat paviljonkia rakentavat suomalaiset työmiehet. Heidän piirissään on tsaarin salaisen palvelun suunnitteleman salamurhan estämiseen liittyviä henkilöitä: vasemmistoradikaaleja vallankumouksellisia ja Venäjän sosialistisen työväenliikkeen agentteja.

Taiteilijoita ja työläisiä yhdistävänä tekijänä toimivat 18-vuotiaat nuoret, porvaristyttö Verna (Emilia Keskivinkka) ja puusepän oppipoika Eelis (Saska Pulkkinen), joiden rakastuminen ylittää jyrkät luokkarajat.

Kun lavalla on vielä suomalaisalamaisia suitsivia venäläisiä ja lukuisia sivuroolihahmoja, ei ole ihme, ettei tarina pysy fokuksessa. Komeiden Pariisi-lavasteiden (Hannu Lindholm) sisällä on liian paljon menoa ja meininkiä, soittoa ja tanssia sekä sinänsä komeita joukkokohtauksia ja yhteislauluja, jotta juoni pysyisi kunnolla kasassa ja henkilöt syventyisivät.

Kerronnan keskiössä oleva komeljanttari Suosalo on taitava ja taipuisa, mutta dynamiikkaa ja jännitettä muiden näyttelijöiden välille ei synny.

HYVÄT VISUAALISET ja musiikilliset hetkensä sisältävän kokonaisuuden hajanaisuudesta huolimatta on sanottava, että juuri nyt on oikea momentum tämän tarinan kertomiselle. Katsoja peilaa suomalaisten silloisia kansallisia ponnisteluja väistämättä Venäjän hyökkäyssodan aikaiseen ulkopoliittiseen tilanteeseen.

Momentum tarkoittaa tämän musikaalin yhteydessä hetkeä, jolloin huomataan, että alkanut liike on pysäyttämätön. Liikkeen suuntaa ei voi enää jarruttaa, vaan se jatkaa väistämättä kulkuaan eteenpäin.

Teos antaa kiinnostavan perspektiivin sen pohtimiseen, että Suomen nopea päätös liittyä Natoon oli sittenkin pitkän, kulttuurisesti ja poliittisesti kivuliaan prosessin tulos. Se oli lopullinen ratkaisu irtautua Venäjästä, joka on kohdellut monesti armottomasti suomalaisia, eikä vain talvi- ja jatkosodassa. Muun muassa 1700-luvun isovihan ja pikkuvihan terroria ei ole unohdettu.

Musikaalissa venäläiset johtajat puhuvat kuin Putinin pajarit. Pietarin vieressä oleva pieni Suomi on muka vihamielinen suhteessa Venäjään, johon se tulisi liittää entistä tiiviimmin.

Mutta nyt on momentum, Venäjän ja Turkin pullikoinnista viis. Kansa on hahmottanut historiallisen hetkensä yllättävänkin yhtenäisesti.

* * *

Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?

Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.

Antoisia lukuhetkiä!