Luonto puhuu: Finalistin parempi höyhenpuku

Sipoonkorpi 29.11.2022

Jos pitäisi järjestää linnuille laulukilpailu, jonka aiheena olisi rumin ääni, niin finalistien joukossa olisi varmasti närhi.

Joskus hiljaisessa metsässä, jossa mieli lepää, kuuluu kesken kaiken kauhea rääkäisy. Kulkija säikähtää sydänjuuriaan myöten ennen kuin muistaa, että närhihän se siellä ilmoittelee olemassaolostaan.

Kansan suussa närhellä on ollut monia nimiä, kuten on näri, närri, paskonärhi, hohkoharakka, metsäharakka, ohrarääkki sekä, yllättävää kyllä, ruisrääkkä, joka nykyisin on kokonaan toisen lajin nimi.

Kansanomainen sanonta ”näyttää närhen munat” ei välttämättä ole mitenkään hävytön vaan viitannee alun perin siihen, että närhen pesää eli sen munia on vaikea löytää. Nykykäytössä sanonta on tosin uhitteleva.

* * *

Vanha suomalainen kansantarina tietää, miten närhi sai komean höyhenpukunsa epäreilussa vaihtokaupassa käen kanssa. Tarinasta voidaan kertoa myös hieman kristillisempää ja modernimpaa versiota.

Nimittäin kun Jumala oli luonut kaikki maailman eläimet, alkoi kuulua erilaista napinaa. Kaikki otukset eivät olleet täysin tyytyväisiä ulkomuotoonsa. Esimerkiksi närhi oli väriltään harmaaraitainen ja sillä oli kaamea ääni.

– Voi Luoja, minkä minulle teit, hylkiöksi loit, närhi valitti kohtaloaan.

Samaan aikaan käki kukkui ja keikisteli koreassa puvussaan.

– Katso nyt tuotakin itserakasta käkeä, närhi sanoi Jumalalle.

– Ei maailma kadehtimalla parane, vastasi Jumala hymyillen. – Mutta eihän mikään estä sinua kysymästä, josko käki suostuisi vaihtokauppaan.

Niin närhi lennähti käen luokse ja kysyi:

– Kaunis käki, suostuisitko vaihtamaan höyhenpukua minun kanssani.

– Ja miksi suostuisin, käki kukahti.

– Ihan vaikka vaihtelun vuoksi, närhi sanoi.

– No mikä ettei.

Ja niin käki sai nykyisen harmaan pukunsa ja närhi kirjavan ja kauniin pukunsa.

Mutta kun käki olisi halunnut parin tuhannen vuoden kuluttua perua vaihtokaupan, närhi ei suostunut. Linnut menivät Jumalan luokse kysymään neuvoa.

– Minusta nykyinen tilanne on hyvä kummankin kannalta. Kauppa mikä kauppa. Luotua voi kyllä eri keinoin korjailla, mutta jossain vaiheessa on pakko hyväksyä tilanne, Jumala filosofoi.

Käki ja närhi tyytyivät Luojan evoluutiota myötäilevään ratkaisuun.

 

Rukous

Luoja, höyhenpukujen Herra,

Anna itse kullekin

hänen tarvitsemansa olemassaolo:

mieli, keho ja henki.

Anna minulle lisää aikaa

löytää jälleen polun pää

ja kulkea kohti valoa.

Aamen.

Olli Seppälä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliPaavin vierailu Afrikan mantereella päättyi Etelä-Sudaniin: ”Afrikka ei ole kaivos joka pitää tyhjentää”
Seuraava artikkeliTurkin ja Syyrian maanjäristyksessä tuhansia uhreja – Kirkon Ulkomaanavulla keräys uhrien auttamiseksi

Ei näytettäviä viestejä