Kokonaiskirkon päätöksenteko on keskittynyt kirkolliskokoukseen, Kirkkohallituksen täysistuntoon ja virastokollegioon sekä piispainkokoukseen.
Arkkipiispa toimii virkansa puolesta Kirkkohallituksen täysistunnon puheenjohtajana. Muiden täysistunnossa olevien kahden piispan jäsenyydestä päättää piispainkokous.
Tällä hetkellä jäseninä ovat Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen sekä Mikkelin piispa Seppo Häkkinen. Mikkeliin valitaan uusi piispa tämän lehden ilmestymispäivänä 16.6. Hän ei kuitenkaan automaattisesti ole täysistunnon uusi jäsen.
Piispainkokouksen pääsihteerin Kari Kopperin mukaan valintoja Kirkkohallituksen täysistuntoon mutta myös muihin elimiin tehtäessä pyritään ottamaan huomioon jo olemassa olevat sitoumukset sekä mahdollinen erityisasiantuntemus.
KIRKOLLISKOKOUKSESSA ON valiokunta nimeltään valitsijat, aiemmalta nimeltään valitsijamiehet. Se käyttää merkittävää nimitysvaltaa tehdessään päätöksiä kirkolliskokouksen toimielinten eli muiden valiokuntien kokoonpanoista.
Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalo on valitsijoiden puheenjohtaja. Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo on sen jäsen. Yhteensä tähän valiokuntaan kuuluu 24 jäsentä ja sihteeri.
Henkilövalinnat valitsijoihin tehdään aina kirkolliskokouskauden alussa.
– Kirkolliskokouksen työjärjestyksen mukaan virallisten edustajien ryhmä eli piispat ja valtioneuvoston edustaja valitsevat omat jäsenensä valitsijoihin kauden alussa. Valitsijoissa sitten käydään keskustelua ja sijoitellaan jäsenet eri valiokuntiin, siinä mukana myös piispat, Laajasalo sanoo.
– Perustevaliokuntaan on yleensä sen käsittelemien teologisten kysymysten vuoksi sijoitettu yhden piispan sijasta kaksi tai kolme piispaa.
Yksi tapa mitata valiokunnan painoarvoa onkin laskea siinä olevien piispojen määrä.
Tässä suhteessa perustevaliokunta on kirkolliskokouksen painavin valiokunta. Perustevaliokunta valmistelee kirkon uskoa ja oppia, kirkon työn perusteita, kirkon ja valtion suhteita sekä suhteita muihin kirkkoihin ja uskontokuntiin koskevia asioita.
Perustevaliokuntaan kuuluu tällä hetkellä kolme piispaa: sen puheenjohtajana on Matti Repo ja jäseninä Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen ja Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrand.
Hallintovaliokuntaan kuuluvat jäseninä Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka ja Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki.
Seppo Häkkinen on käsikirjavaliokunnan puheenjohtaja. Jäsenenä lakivaliokunnassa on Teemu Laajasalo, talousvaliokunnassa Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo ja tulevaisuusvaliokunnassa Mari Leppänen.
Yleisvaliokunnassa, kansliavaliokunnassa tai toimitusvaliokunnassa ei ole yhtään piispajäsentä.
PIISPAINKOKOUKSEN, KIRKOLLISKOKOUKSEN valiokuntien ja kirkkohallituksen täysistunnon lisäksi kirkolla on yli 40 eri neuvottelukuntaa ja työryhmää.
Niiden jäsenet on nimittänyt joko Kirkkohallituksen täysistunto tai virastokollegio. Piispojen nimityksistä keskustellaan piispojen neuvotteluissa. Esityksen kulloisenkin neuvottelukunnan tai työryhmän jäsenistä tekee asian esittelijänä toimiva kirkkohallituksen viranhaltija.
Jukka Keskitalo on Kirkon ulkosuomalaistyön neuvottelukunnan puheenjohtaja, Kaisamari Hintikka on Kirkon eettisten ja yhteiskunnallisten kysymysten neuvottelukunnan puheenjohtaja, ja Jari Jolkkonen on puolestaan puheenjohtaja jumalanpalveluselämän neuvottelukunnassa.
Kirkon EU-neuvottelukunnan puheenjohtaja on arkkipiispa Tapio Luoma ja jäsenenä Teemu Laajasalo.
Laajasalo on puheenjohtajana myös evankelioinnin ja hengellisen elämän kysymysten neuvottelukunnassa sekä jäsenenä rikosseuraamusalan neuvottelukunnassa ja kasvatuksen ja perheasiain neuvottelukunnassa.
Kirkon saavutettavuuden ja vammaisuuden neuvottelukunnassa ei ole yhtään piispaa jäsenenä
Neuvottelukunnan lisäksi kirkon viestinnällä on kaksi eri työryhmää. Kirkon viestinnän neuvottelukunnan puheenjohtajana on Tapio Luoma ja kokonaiskirkollisen viestintäselvityksen ohjausryhmän puheenjohtajana Mari Leppänen. Edellisten lisäksi toimii kokonaiskirkollisen viestintäselvityksen seurantaryhmä, jossa ei ole piispaa jäsenenä.
Kirkon Lähetystyön toimikunta on yksi kolmesta piispainkokouksen alaisesta ja sen nimeämästä toimikunnasta. Sen puheenjohtajana on Jari Jolkkonen.
Kaksi muuta toimikuntaa ovat Uskontojen kohtaamisen toimikunta, jonka puheenjohtaja on Kaisamari Hintikka, ja Ekumeenisten asiain toimikunta, puheenjohtajana Matti Repo.
MYÖS JOIDENKIN kirkkoa lähellä olevien säätiöiden ja järjestöjen toimielimissä on piispa puheenjohtajana.
Kaisamari Hintikka on Kirkon Ulkomaanavun hallituksen varapuheenjohtaja.
Jukka Keskitalo on Pipliaseuran hallituksen puheenjohtaja. Lisäksi hän on Oulun Diakonissalaitoksen säätiön hallintoneuvoston puheenjohtaja.
Mari Leppänen on Hiljaisuuden Ystävien hallituksen sekä Pyhän Henrikin säätiön hallituksen puheenjohtaja.
Piispa emeritus Simo Peura on Suomen Lähetysseuran hallituksen puheenjohtaja. Seppo Häkkinen on Kirkkopalvelujen valtuuston puheenjohtaja.
Bo-Göran Åstrand on Församlingsförbundetin hallituksen puheenjohtaja.
Tapio Luoma on Suomen ekumeenisen neuvoston hallituksen puheenjohtaja sekä Kirkkojen maailmanneuvoston keskuskomitean jäsen.
Luoma on lisäksi puheenjohtajana Pyhän Henrikin taidekappelin valtuuskunnassa, Turun kristillisen opiston valtuuskunnassa ja Länsi-Suomen diakonialaitoksen säätiön hallintoneuvostossa.
PIISPOILLA ON kirkollisten luottamustoimien lisäksi myös yhteiskunnallisia hallintoelinten jäsenyyksiä ja puheenjohtajuuksia.
Esimerkiksi Kaisamari Hintikka on Ulkopoliittisen instituutin neuvottelukunnan jäsen.
Jari Jolkkonen on Itä-Suomen yliopiston hallituksen sekä Suomen kulttuurirahaston valtuuskunnan jäsen.
Mari Leppänen on Naantalin Musiikkijuhlasäätiön hallintoneuvoston jäsen sekä Liedon Vanhalinna -säätiön neuvottelukunnan puheenjohtaja.
Oikaisu 15.6. klo 15:45: Toisin kuin jutussa aiemmin väitettiin, Tapio Luoma ei ole puheenjohtajana evankelioinnin ja hengellisen elämän kysymysten neuvottelukunnassa tai jäsenenä rikosseuraamusalan neuvottelukunnassa ja kasvatuksen ja perheasiain neuvottelukunnassa. Näissä tehtävissä on Teemu Laajasalo.
Piispat käyttävät hiippakuntiensa lisäksi valtaa kirkollisissa päätöksentekoelimissä ja yhteiskunnallisissa luottamustoimissa
Ilmoita asiavirheestä

