Uudenvuodenpäivään tullaan

Kansalaiset ovat punninneet ja ratkaisseet vuoden 2018 alussa presidenttikysymyksen, jonka lopputuloksen tunnemme erittäin hyvin. Suomen tasavallan presidentin Sauli Niinistön uudenvuodenpuhetta 2019 kuunnellaan tarkkaan, miten ”maamme on seilannut ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä” ja ”miltä sisäpolitiikan asiat ovat näyttäneet”. Sivutaanko jossain määrin myös keväällä  pidettäviä vaaleja?

Toivottavasti pelkät mielikuvat eivät ratkaise asioiden kulkua, vaan näytöt osaamisesta. Tiedotusvälineiden on esitettävä asioita objektiivisesti ja monipuolisesti.  Jos näin menetellään, havaitaan esimerkiksi  taitoeroja henkilöiden välillä. Pohdinnan jälkeen päädytään muun muassa valintatilanteessa sellaisiin henkilöihin, joiden pätevyydestä ja taidosta on hyötyä erilaisten  tehtävien hoitamisessa. Esimerkiksi presidentin on osattava toimia tärkeiden asioiden parissa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan alue edellyttää laajaa näkemystä asioiden yhteyksistä. Sisäpolitiikan alueella voidaan vaikuttaa ihmisten eriarvoistumiskehitykseen estävästi. Muun muassa talousongelmat aiheuttavat kasvavaa huolta. Kun taloudellisia päätöksiä tehdään Euroopan unionin tasolla, demokratian arvosisällön on säilyttävä. Millaiset olisivat Suomen taloudelliset voimavarat, jos lainaehdot alkaisivat suuresti muuttua? Erilaisiin kysymyksiin on kyettävä vastaamaan realistisesti.

Yhteiskunnan tehtävä on turvata kansalaisten tarvitsemia asioita. Palvelujen laadusta tehdään johtopäätöksiä, esimerkiksi lähipalvelujen järjestämisestä. Julkisuudessa on esitetty kuntia koskevia rakennemuutoksia, mitkä päätökset ovat yhteydessä niin sanottuun palveltavuuteen. Päätöksiä testataan vaaleissa.  Kansalaiset haluavat avointa tiedottamista päätettävien asioiden kulusta. He arvioivat tehtyjä suunnitelmia.

Käytännön ratkaisujen avulla vaikutetaan hyvinvoinnin kehittämiseen. Sosiaaliset vaatimukset, paineet ja arvostukset ovat taustalla, kun päätetään hyvinvointipalvelujen järjestämisestä. Muun muassa ammattikoulut ovat olleet esillä arvostelua herättävästi, kun niiden kohdalla on suunniteltu muutoksia. Suuri kysymys on, miten sosiaali- ja terveyspalvelujen ongelma-alueet saadaan kuntoon. Kaavaillut maakuntauudistusasiat ovat myös haasteellisia.

Kansalaiset viestittävät ongelma-alueista, joita on hoidettava perustuslain hengessä. Tehtävät päätökset kohtaavat kysymyksiä, joiden vastaukset ovat yhteydessä arvoihin ja arvostuksiin. Ratkaisuissa on huolehdittava luotettavuuden ja oikeudenmukaisuuden toteutumisesta Onnistuneet päätökset edellyttävät asioiden tärkeysjärjestyksen selvittämistä. Kun pohditaan hallinnon laatua huolellisesti, silloin arvioidaan päätösten kohteena olevan palveluverkoston kokonaisuutta.

Palveluja järjestettäessä kysytään, millaisena koetaan tehdyt ratkaisut. Esimerkiksi erilaisiin yhdistyksiin ja järjestöihin osallistuvat ovat ymmärrettävästi yleensä aktiivisia henkilöitä.  He ovat saaneet toiminnassaan demokratian pelisääntöjen oppia ja tietävät tekemiensä päätösten yhteyden hyvinvoinnin kehittämiseen ja turvallisuuteen. Tehdyt ratkaisut heijastuvat kevään vaaleihin. Lähiaikoina nähdään, miten vaaleja valmistellaan.

 

Hyvää uudenvuodenpäivää 2019

 
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.