Voi hyvä ihminen
Minulta on täällä tivattu tieteellistä käsitystäni hyvästä ja pahasta (viimeksi tänään Sari Weckroth) ja sitä miten voin ymmärtää mikä on hyvää ja mikä pahaa koska en ole uskovainen vaan pikimusta pakana. Yritän raapustaa tähän laajasta aiheesta oman käsityskykyni rajoissa edes jotain.
Otsikon hokema lienee tuttu kaikille. Varsinkin vanhempi polvi käyttää tuota hokemaa päivitellessään milloin mitäkin. Mutta mitä se tarkoittaa? Kanssakeskustelijan toteamista ”hyväksi ihmiseksikö”? Vai sitä, että me ”hyvät ihmiset”, sinä ja minä paheksumme tai kummeksumme jotain uutista, asiaa tai mielipidettä? Vai jotain muuta tarkemmin määrittelemätöntä, pelkkää hokemaa ja päivittelyä?
Minkälainen ”hyvä ihminen” oikeastaan on? Kaiketi ainakin yleiset, yhteiskunnassa vallitsevat moraaliarvot tunnustava, niiden mukaan elämäänsä elämään pyrkivä ja lainkuuliainen. Tarvitaanko muuta? Altruismia?
Jokainen ihminen on altruistinen toisin kuin eläimet. Jopa parivuotiaat pikkulapset käyttäytyvät altruistisesti. Miksi? Ihminen on ajatteleva eläin, joka on oppinut evoluution myötä pyrkimään yhteistyöhön lajitoveriensa kanssa ja vain siten saavuttanut kulttuurin, tieteen ja teknologian aloilla sen mitä on saavuttanut, eikä se ole käynyt, eikä käy päinsä itsekkäällä asennoitumisella toisia ihmisiä kohtaan. Epäitsekäs, altruistinen käyttäytyminen on siis kaikissa ihmisissä piilevää vaistonvaraista älykkyyttä, jota muilla eläimillä ei ole.
Ihmisen on parasta olla ”hyvä”, koska vain siten voi saavuttaa lajitoveriensa hyväksymisen ja luottamuksen yhteistyökumppanina. ”Kultainen sääntö” – joka ei ole Jeesuksen keksintö - toimii mielestäni hyvänä ohjenuorana jokaisen ihmisen tallustelussa toisten ihmisten parissa, ja sen noudattaminen tai ainakin noudattamaan pyrkiminen kuulunee myös ”hyvän ihmisen” ominaisuuksiin. Uskonnottomien ja ateistienkin.
Minulta on usein kysytty näilläkin palstoilla mistä ammennan elämänarvoni, moraalini ja sen miten ja mitä opetan näistä elämän ”avainasioista” jälkeläisilleni kun en usko kristinuskon Jumalaan sen enempää kuin minkään muunkaan uskonnon jumaliin.
Vastaan emerituspiispa, Juha Pihkalan sanoin kirjassaan ”Uskoa tiedosta ja tietoa uskosta”: ”Mahdollisuus oikeaan (ja väärään) käyttäytymiseen johtuu (kristillisen dogmatiikan mukaan) siitä, että ihminen on Jumalan kuva. Tämä uskonnollinen tulkinta voidaan kuitenkin kiistää ja silti pitää tiukasti kiinni siitä periaatteesta, että ihmisen on pyrittävä hyvään ja vältettävä pahaa. Maailmassa on näet paljon myös pelkästään inhimillisesti perusteltua eettistä pohdintaa ja moraalista käyttäytymistä. Se toisinaan painokkaastikin esitetty väite, että vain selvä tietoisuus vastuusta Jumalan tai jumaluuden edessä saisi ihmisen välttämään itsekkyyttä ja osoittamaan rakkautta, ei näytä pitävän paikkaansa. - - Siksi puhtaasti ja leimallisesti ”kristillistä” etiikkaa on tarpeetonta yrittää määritellä. Se käy ilmi jo siitäkin, että Uuden testamentin kirjeissä olevat eettiset ohjeet ja huoneentaulut ovat usein miltei sanasta sanaan sellaisia, joita myös sen ajan ei-kristilliset filosofit opettivat.”
Eipä tuota paljon paremmin voisi sanoa ja uskonnon näkökulmasta arvovaltaisemmalla suulla. ”Hyvällä ihmisyydellä” ja ”oikean” sorttisella moraalilla ei ole mitään tekemistä enempää uskovaisuuden kuin ateisminkaan kanssa, vaikka jotkut syvästi Raamatun oppeihin uskovat katsovat oikeudekseen toisin väittää.
Kaikki ihmiset syntyvät hyviksi, jos saavat syntymälahjakseen terveet, ajattelemaan oppivat aivot. Seuraavia rasteja suunnistettaessa hyväksi ihmiseksi ovat sitten kasvuympäristö, hyväksytyksi tuleminen tai tulemattomuus, lapsuudenkokemukset, kasvatus, koulutus ja lähipiirissä vaikuttavien ihmisten teot ja toimet sekä kanssakäyminen heidän kanssaan.
On olemassa erilaisia ihmisryhmiä, jotka yhteiskunta on luokitellut pahoiksi, jotka täyttävät vankilat, joiden tunteeton psykopaattinen käytös ja rikokset, poikkeuksellinen ja paheksuttava käyttäytyminen, addiktiot tai rikollisiksi luokitellut perversiot eivät välttämättä ole pahuutta, vaan sairautta, aivotoiminnan vajaavuutta, tai jonkin ritualistisen elämäntavan omaavan, esim. uskonnollisen yhteisön vaatima ”luonnoton” elintapa, kuten vaikkapa katolisten pappien usein selibaatista johtuvaksi selitetty pedofilia.
Filosofit ovat korostaneet, että vain ihminen ajattelemaan kykenevänä olentona pystyy ottamaan toimintansa lähtökohdaksi moraaliset arvot ja säännöt. Moraali ei ole pelkästään keino selviytyä yksilönä yhteisössä, pelkkä väline, jonka avulla voi toteuttaa mahdollisimman hyvin sekä omaa että koko yhteisön parasta menestymistä.
Moraali voi olla ihmiselle tärkein elämää ohjaava asia ja jos moraali yritetään rakentaa jonkin väitetysti perustavampaa laatua olevan asian, kuten esim. uskonnon varaan, se ei enää ole moraalia. Mistä tahansa tosiasiasta, mukaan lukien teot ja käyttäytymistaipumukset, voidaan kysyä, ovatko ne todella oikein. ”Humen giljotiinin” mukaan tosiasioista ei voi johtaa arvoja ja normeja. Moraali on ja sen tulee olla itsenäistä suhteessa sen tuottaneeseen evoluutioon ja sitä tukevaan yhteiskuntaan.
Kristinuskokin on uskonto joka väittää julistavansa lähimmäisenrakkautta, hyvyyttä ja moraalia ja jonka historia on ollut täynnä raakaa väkivaltaa. Miekalla on puolustettu ja levitetty omaa uskoa, Hallitsijat ovat pakottaneet kansalaisensa samaan uskoon kuoleman tai maasta karkoituksen uhalla. Viattomia ihmisiä on kidutettu ja poltettu noitina uskonnon nimissä. Saman yhteiskunnan samaa uskoa tunnustavat kansalaiset ovat nousseet toisiaan vastaan ja tappaneet uskonveljiään. Tällainen uskontoko on moraalinen, hyvien ihmisten uskonto? Voiko kirkko kieltää historiansa?
Vai onko moraali aina vain oman aikansa ilmiö, joka muuttuu koko ajan, sitä mukaa kun kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy ja jonka mukana muuttuvat myös ”hyvän ihmisen” tunnusmerkit?
76 kommenttia
”Jeesus kehotti ihmisiä vihaamaan vanhempiaan” Seppo Heinola
Seppo perustelee tuota Jeesuksen sanomaa, Luuk.14 pohjalta ja tuo harmillinen käännös onkin monen erehdyksen alku ja syy. (Luuk.14:26)
”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.” (1938 käännös)
”Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni.” (1992 käännös)
Tuo ehdollinen verbi ”eikä vihaa” on hankala, ja oikeampi käännös kuuluisi, ”joka ei rakasta minua enemmän, kuin…”
Jeesus ei siis kehoita vihaamaan, vaan rakastamaan enemmän. Tässä tulee hyvin esiin tulkinta, mutta Raamattua on hyvä tulkita kokonaisuutena, jolloin Jeesuksen mieli tulee hyvin esiin. Jeesus siis kehoittaa käskyn mukaan rakastaa Jumala yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään.
Jeesus EI siis opeta vihamaan vanhempiaan ja itseään, vaan opettaa, että ENEMMÄN tulee rakastaa Jumalaa kuin itseään ja lähimmäisiään, joka ei siis sulje pois sitä eteikö vanhempiaan, puolisoaan ja itseään voisi rakastaa valtavasti.
Ihmisen tulee siis rakastaa Jumalaa yli kaiken, koska Jumala on Elämän antaja.
Noinhan tuo menee jos sanoja käyttää yksinomaisessa merkityksessä.
Kyseessä on kielellinen tehokeino, jolla tietty asia tehdään selväksi. Raamattua tulkitessa pitää myös ymmärtää sen kokonaisilmoitus. Yksittäiseen sanaan tuijoittaminen johtaa helposti väärinkäsityksiin. Onhan Suomen kielessä varsin paljon vastaavia tehostuksia. Suomeksi ”vihaaminen” on merkitykseltään voimakas negatiivinen tunne ilmaisu. Tästä ei ole kyse tuossa kyseisessä Luuk.14:26 kohdassa.
Käsky: ”Rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi”, ohjaa tässäkin meitä oikeaan ymmärrykseen. Jeesus opettaa, että Jumalaa tulisi rakastaa niin paljon, että Hänet laittaa jopa oman perheensä edelle. Se ei tarkoita, että vihaisi perhettään tai ei pitäisi heistä huolta.
Kimmo olet oikeassa, ei kukaan rakasta käskemällä. Juuri tuosta on kyse kun puhutaan laista ja armosta. Laki vaatii rakastamaan ja jos hyvin käy, niin ihminen lopulta oppii ja näkee oman kelvottomuutensa tämän vaatimuksen edessä ja sanoo: ”Kuka sitten voi pelastua, jollei pysty rakastamaan? Eihän kukaan voi täyttää tuota vaatimusta?”
Paavali kirjoitti Timoteukselle: ”Minä kiitän häntä, joka minulle on voimaa antanut, Kristusta Jeesusta, meidän Herraamme, siitä, että hän katsoi minut uskolliseksi ja asetti palvelukseensa minut, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän. Mutta minä sain laupeuden, koska olin tehnyt sitä tietämättömänä, epäuskossa; ja meidän Herramme armo oli ylen runsas, vaikuttaen uskoa ja rakkautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin. Mutta sentähden minä sain laupeuden, että Jeesus Kristus minussa ennen muita osoittaisi kaiken pitkämielisyytensä, esikuvaksi niille, jotka tulevat uskomaan häneen, itsellensä iankaikkiseksi elämäksi. Mutta iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle, näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja kirkkaus aina ja iankaikkisesti! Amen.” 1.Tim.1:12-17
Seppo, jos tulkitset Jeesuksen puheet noin pinnallisesti, olet lukenut Raamatun todella huonosti. Ilmeisen tarkoituksellisesti siteeraat niitä vain provosoivassa mielessä. Itse en tuollaisesta kommentoinnista viitsi edes provosoitua.
Mutta mitä tulee hyvän ja pahan määrittelemiseen, koskaan ei tulla pääsemään yhteisymmärrykseen, jos hyvän ja pahan määrittely jää ihmisen käsiin.
Ilmoita asiaton kommentti