Voi hyvä ihminen
Minulta on täällä tivattu tieteellistä käsitystäni hyvästä ja pahasta (viimeksi tänään Sari Weckroth) ja sitä miten voin ymmärtää mikä on hyvää ja mikä pahaa koska en ole uskovainen vaan pikimusta pakana. Yritän raapustaa tähän laajasta aiheesta oman käsityskykyni rajoissa edes jotain.
Otsikon hokema lienee tuttu kaikille. Varsinkin vanhempi polvi käyttää tuota hokemaa päivitellessään milloin mitäkin. Mutta mitä se tarkoittaa? Kanssakeskustelijan toteamista ”hyväksi ihmiseksikö”? Vai sitä, että me ”hyvät ihmiset”, sinä ja minä paheksumme tai kummeksumme jotain uutista, asiaa tai mielipidettä? Vai jotain muuta tarkemmin määrittelemätöntä, pelkkää hokemaa ja päivittelyä?
Minkälainen ”hyvä ihminen” oikeastaan on? Kaiketi ainakin yleiset, yhteiskunnassa vallitsevat moraaliarvot tunnustava, niiden mukaan elämäänsä elämään pyrkivä ja lainkuuliainen. Tarvitaanko muuta? Altruismia?
Jokainen ihminen on altruistinen toisin kuin eläimet. Jopa parivuotiaat pikkulapset käyttäytyvät altruistisesti. Miksi? Ihminen on ajatteleva eläin, joka on oppinut evoluution myötä pyrkimään yhteistyöhön lajitoveriensa kanssa ja vain siten saavuttanut kulttuurin, tieteen ja teknologian aloilla sen mitä on saavuttanut, eikä se ole käynyt, eikä käy päinsä itsekkäällä asennoitumisella toisia ihmisiä kohtaan. Epäitsekäs, altruistinen käyttäytyminen on siis kaikissa ihmisissä piilevää vaistonvaraista älykkyyttä, jota muilla eläimillä ei ole.
Ihmisen on parasta olla ”hyvä”, koska vain siten voi saavuttaa lajitoveriensa hyväksymisen ja luottamuksen yhteistyökumppanina. ”Kultainen sääntö” – joka ei ole Jeesuksen keksintö - toimii mielestäni hyvänä ohjenuorana jokaisen ihmisen tallustelussa toisten ihmisten parissa, ja sen noudattaminen tai ainakin noudattamaan pyrkiminen kuulunee myös ”hyvän ihmisen” ominaisuuksiin. Uskonnottomien ja ateistienkin.
Minulta on usein kysytty näilläkin palstoilla mistä ammennan elämänarvoni, moraalini ja sen miten ja mitä opetan näistä elämän ”avainasioista” jälkeläisilleni kun en usko kristinuskon Jumalaan sen enempää kuin minkään muunkaan uskonnon jumaliin.
Vastaan emerituspiispa, Juha Pihkalan sanoin kirjassaan ”Uskoa tiedosta ja tietoa uskosta”: ”Mahdollisuus oikeaan (ja väärään) käyttäytymiseen johtuu (kristillisen dogmatiikan mukaan) siitä, että ihminen on Jumalan kuva. Tämä uskonnollinen tulkinta voidaan kuitenkin kiistää ja silti pitää tiukasti kiinni siitä periaatteesta, että ihmisen on pyrittävä hyvään ja vältettävä pahaa. Maailmassa on näet paljon myös pelkästään inhimillisesti perusteltua eettistä pohdintaa ja moraalista käyttäytymistä. Se toisinaan painokkaastikin esitetty väite, että vain selvä tietoisuus vastuusta Jumalan tai jumaluuden edessä saisi ihmisen välttämään itsekkyyttä ja osoittamaan rakkautta, ei näytä pitävän paikkaansa. - - Siksi puhtaasti ja leimallisesti ”kristillistä” etiikkaa on tarpeetonta yrittää määritellä. Se käy ilmi jo siitäkin, että Uuden testamentin kirjeissä olevat eettiset ohjeet ja huoneentaulut ovat usein miltei sanasta sanaan sellaisia, joita myös sen ajan ei-kristilliset filosofit opettivat.”
Eipä tuota paljon paremmin voisi sanoa ja uskonnon näkökulmasta arvovaltaisemmalla suulla. ”Hyvällä ihmisyydellä” ja ”oikean” sorttisella moraalilla ei ole mitään tekemistä enempää uskovaisuuden kuin ateisminkaan kanssa, vaikka jotkut syvästi Raamatun oppeihin uskovat katsovat oikeudekseen toisin väittää.
Kaikki ihmiset syntyvät hyviksi, jos saavat syntymälahjakseen terveet, ajattelemaan oppivat aivot. Seuraavia rasteja suunnistettaessa hyväksi ihmiseksi ovat sitten kasvuympäristö, hyväksytyksi tuleminen tai tulemattomuus, lapsuudenkokemukset, kasvatus, koulutus ja lähipiirissä vaikuttavien ihmisten teot ja toimet sekä kanssakäyminen heidän kanssaan.
On olemassa erilaisia ihmisryhmiä, jotka yhteiskunta on luokitellut pahoiksi, jotka täyttävät vankilat, joiden tunteeton psykopaattinen käytös ja rikokset, poikkeuksellinen ja paheksuttava käyttäytyminen, addiktiot tai rikollisiksi luokitellut perversiot eivät välttämättä ole pahuutta, vaan sairautta, aivotoiminnan vajaavuutta, tai jonkin ritualistisen elämäntavan omaavan, esim. uskonnollisen yhteisön vaatima ”luonnoton” elintapa, kuten vaikkapa katolisten pappien usein selibaatista johtuvaksi selitetty pedofilia.
Filosofit ovat korostaneet, että vain ihminen ajattelemaan kykenevänä olentona pystyy ottamaan toimintansa lähtökohdaksi moraaliset arvot ja säännöt. Moraali ei ole pelkästään keino selviytyä yksilönä yhteisössä, pelkkä väline, jonka avulla voi toteuttaa mahdollisimman hyvin sekä omaa että koko yhteisön parasta menestymistä.
Moraali voi olla ihmiselle tärkein elämää ohjaava asia ja jos moraali yritetään rakentaa jonkin väitetysti perustavampaa laatua olevan asian, kuten esim. uskonnon varaan, se ei enää ole moraalia. Mistä tahansa tosiasiasta, mukaan lukien teot ja käyttäytymistaipumukset, voidaan kysyä, ovatko ne todella oikein. ”Humen giljotiinin” mukaan tosiasioista ei voi johtaa arvoja ja normeja. Moraali on ja sen tulee olla itsenäistä suhteessa sen tuottaneeseen evoluutioon ja sitä tukevaan yhteiskuntaan.
Kristinuskokin on uskonto joka väittää julistavansa lähimmäisenrakkautta, hyvyyttä ja moraalia ja jonka historia on ollut täynnä raakaa väkivaltaa. Miekalla on puolustettu ja levitetty omaa uskoa, Hallitsijat ovat pakottaneet kansalaisensa samaan uskoon kuoleman tai maasta karkoituksen uhalla. Viattomia ihmisiä on kidutettu ja poltettu noitina uskonnon nimissä. Saman yhteiskunnan samaa uskoa tunnustavat kansalaiset ovat nousseet toisiaan vastaan ja tappaneet uskonveljiään. Tällainen uskontoko on moraalinen, hyvien ihmisten uskonto? Voiko kirkko kieltää historiansa?
Vai onko moraali aina vain oman aikansa ilmiö, joka muuttuu koko ajan, sitä mukaa kun kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy ja jonka mukana muuttuvat myös ”hyvän ihmisen” tunnusmerkit?
76 kommenttia
Kiitos Kimmo taas saduista. Koska tulee kolmas osa?
Kiitos Kimmo perustellusta tekstistäsi. Tuolla aiemmin määrittelet asiaa vähän kevyemmin: ”Pahuutta on toisten oikeuksista piittaamattomuus tai niiden polkeminen. Hyvyyttä on toisten oikeuksien kunnioittaminen ja niiden tukeminen”, asiaa sekin. Jeesuksen muotoilemalla kultaisen säännön aktiivimuodolla päästään sitten taas askel pidemmälle. Nimittäin ihmissuhteissa. Mutta ihmisen hyvyyteen ja pahuuteen liittyy muutakin, kun sitä Raamattua nyt taas vilkaistaan.
Kimmon lievästi sanoen asenteellisesti esittämässä luomiskertomuksessa on avain pahuuden ja hyvyyden täydelliseen määrittelyyn. Siinähän esitettiin, että hedelmäpuusta syömisen seurauksena ihmisistä ”tulee Jumalan kaltaisia, niin että tiedätte kaiken, sekä hyvän että pahan.”(1.Mo 3:5)
Nykymaailma kertoo, miten ihminen on onnistunut itseohjautumaan kohti hyvää. Menestystäkin on ollut, kukapa meistä nykyteknologiaa jättäisi käyttämättä. Hyvältä kuullostaa tuo television konserttikin Wienistä parhaillaan. Mutta pahassa on onnistuttu vielä paremmin, suuret ongelmat ovat globaalisia ja vaikeasti hallittavia. Tasavallan presidentin tämänpäiväisessä puheessa oli paljon analyysiä siitä pahuudesta, johon eivät ihmisten taltuttamiskeinot näytä riittävän sitten millään. Hyvyyden puolesta kannattaa toki tehdä aina oma voitavansa.
Meidän kyvyttömyytemme erottaa hyvä ja paha johtaa Raamatun mukaan tiettyyn tilanteeseen ”Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan”(2.Tim3:10) Samassa asiayhteydessä kerrotaan, että täydellisellä hyvän ja pahan erottelukyvyllä varustettu Luojamme takaa ihmiskunnalle varsin loistavan tulevaisuuden. Saattaa vaikuttaa monen mielestä tällä hetkellä jopa sadunhohtoiselta?
”Minulta on täällä tivattu tieteellistä käsitystäni hyvästä ja pahasta (viimeksi tänään Sari Weckroth) ja sitä miten voin ymmärtää mikä on hyvää ja mikä pahaa koska en ole uskovainen vaan pikimusta pakana.” ——
-Näinhän ei kukaan sanonut. Esitin kysymyksen, koska halusin kunnon keskustelua asiasta, eikä mitään fraaseja, retorisia lausahduksia ja kliseitä 🙂
Jos esittää, että on olemassa hyvä ja paha, se täytyy voida perustella.
KW. Toteat, että ihmiset syntyvät hyvinä ja jo parivuotias lapsi osaa olla altruistinen. Sanot myös näkemystäsi tieteelliseksi. Tiede ei kuitenkaan pysty todistamaan, että ihminen syntyy hyvänä. Se on olettamus, ei todistettu fakta.
Kristillisissä piireissäkin on suuntia, jotka eivät usko perisyntiin. Kasvatuksen ammattilaisena, äitinä ja isoäitinä olen tehnyt havaintoja, jotka viittaavat toisenlaiseen johtopäätökseen. Kun lapsi tulee siihen ikään, että alkaa kyetä toiminnalliseen vuorovaikutukseen, ts. n. yksivuotiaana, hän osaa olla tietoisesti ”paha”, eli hän kiukuttelee, kiusaa, käyttäytyy kaikkea muuta kuin altruistisesti esim. suhtautumisessa omiin leluihinsa. Ei hän laita toisen etua oman etunsa edelle kuten altruismi määritellään. Näin tapahtuu, vaikka lasta olisi kohdeltu vanhempien ja muiden aikuisten taholta pelkällä hellyydellä.
Kyllä lapsi voi parivuotiaana ilmentää jo altruismiakin, mutta se voi yhtä hyvin olla jo kasvatuksen vaikutusta.
Ihmistä ja eläintä ei voi verrata, kun on kyse moraalista. Eläimet eivät osaa käyttäytyä moraalisesti. Ne käyttäytyvät vaistojensa mukaan. Leijona ei ymmärrä tehneensä väärin, jos on tappanut ihmisen, mutta ihminen ymmärtää.
Ja jos pahuus tulisi ihmiseen vasta ympäristön vaikutuksesta (kasvatuksen, muiden ihmisten tekojen ja kohtelun yms.), miksi tämä vaikutus saa aikaan pahaa? Mistä se paha siihen kasvatukseen sekaantuu, jos ihmiset ovat hyviä? Jossakinhan sen pahan alkulähde on.
Jos ihminen olisi syntyisin hyvä, miksi sitten kaikkialla ilmenee pahuutta? Luulisi jostain löytyvän pahuudesta vapaita yhteisöjä. Vaan eipä löydy. Eipä sellaiseksi kehittynyt aikoinaan neuvostoliittolainen yhteiskuntakaan, vaikka sieltä yritettiin kitkeä uskonto kokonaan pois. Faktat eivät tue naturalistisia uskomuksia.
Kristinuskon näkemyksen mukaan ihminen luotiin alun perin Jumalan kuvaksi, eli täydellisen hyväksi, mutta syntiinlankeemus turmeli hänen olemuksensa. Pahuus pääsi ihmisen sisimpään. Jumalan kuva turmeltui. Ei se kokonaan hävinnyt: taju hyvästä ja pahasta säilyi, kuten monet muutkin ominaisuudet ihmisessä, jotka heijastavat Luojaa (luovuus, kommunikointikyky, ikuisuus). Mutta ”paha riippuu minussa kiinni”. Kukaan ihminen ei ole täydellisen hyvä. Jotkut pystyvät teoissa ja sanoissakin käyttäytymään varsin miellyttävästi, mutta ajatustasolla kukaan ei pahuuttaan täysin hallitse. Hän ei vain välttämättä tunnista sitä.
Loppujen lopuksi perimmäisen pahuuden ja hyvyyden olemus jää meille mysteeriksi ja voimme vain uskoa niiden olemassaoloon.
Kun petoeläin pyydystää poikasilleen ruokaa, tappamalla, niin kyse on jostain hyvin oleellisesta hyvästä, mutta myös pahasta, jos haluamme käyttää noita määritteitä.
Jos isä varastaa leipää nälkäisille lapsilleen, niin tullaan lähemmäs moraalista problematiikkaa. Miksi hyvä isä, joka pitää huolta lapsistaan laitetaan vankilaan varastamisesta.
Kun puhumme hyvästä ja pahasta, niin emme voi ja osaa käsitellä niitä kovin helposti ilman ymmärtämystä laista, oikeudesta ja rangaistustuksesta.
Mikä loputa määrittelee sen, mikä on hyvää ja mikä pahaa, jollei ole vaakaa, joka määrittelee, mikä on sallittua ja hyvää ja mikä kiellettyä ja pahaa? Näiden määritelmät ovat ihmiskuntaa ohjanneet hämärästä alusta ja antiikista alkaen. Moraalietiikka on hyvin yhdenmukainen kaikkialla maailmassa ja kaikissa ilmansuunnissa.
Raamatusta löydämme hyvin varhaiset kirjalliset kymmenet Sanat, joissa laki esitetään ihmiselle kieltojen muodossa, että ymmärtäismme mikä on hyvää ja pahaa ihmisten ja luomakunnan keskuudessa, nuo määritelmät ovat kaikissa kulttuureissa edelleen voimassa ja ovat hyvin yleismaailmallisia.
Tiedämme siis varsin hyvin kuinka tulee toimia ja elää, jotta eläisimme ns. hyvää tehden, eihän kovinkaan moni pyri elämään vain pahaa tehden? Mutta silti kaikki toimivat vastoin oikeaksi tuntemiaan sääntöjä. Joka muuta väittää, valehtelee itselleen.
Ongelmalliseksi tilanne muuttuu, kun ihminen haluaa itse hallita ja määritellä muille rangaistuksia ja ohjeistuksia siitä miten ihmisen tulee elää ja olla. Ihminen alkaa erinomaisuudessaan helposti käyttämään valtaa toisia hallitakseen, itsensä eduksi. Tätä käyttäytymistä voidaan surutta sanoa ihmisen pahuudeksi.
Hyvän voisi myös pukea puhtaaksi ja oikeaksi, jonka vastakohtana on paha, armoton ja ylpeä. Hyvä ja paha on hankala määritellä ilman tietoa oikeasta ja väärästä.
”Näin sanoo Herra: Ihmisten ruumiita makaa maassa niinkuin lantaa vainiolla, niinkuin lyhteitä leikkaajan jäljessä, eikä ole niitten korjaajaa. Näin sanoo Herra: Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas kerskatko rikkaudestansa; vaan joka kerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut: että minä, Herra, teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä. Sillä senkaltaisiin minä mielistyn, sanoo Herra.” Jer.9:22-24
Minusta kysymys hyvästä ja pahasta on pohjimmiltaan yksinkertainen. Elämää edistävä on hyvää ja kuolemaa aiheuttava on pahaa. Asia mutkistuu, kun mietitään, kenen elämää edistetään, miten sitä edistetään. Kumpi on tärkeämpi elämän määrä – elollisten luku vai elämän pituus – vai laatu? Mikä on elämän laatua, aineellinen vai henkinen hyvä? Vielä hankalammaksi kysymys käy, kun joudutaan valitsemaan elämän ja kuoleman väliltä. Mitä, jos yhden kuolema edistää monen elämää? Näillä pohdinnoilla ei ole oikeastaan tekemistä uskonnon tai uskon kanssa. Silloin pitäisi terveen ihmisen epäilyksen herätä, jos joku kehottaa tekemään jotain elämää vastaan perustellen vaatimusta Jumalan tahdolla.
Mielestäni Anita Ojala hahmotta sen todellisen ongelman ja perustelee sen hyvin. Ihminen on sekä ”hyvä” siis altruistinen ja ”paha” destruktiivinen samaan aikaan. Ei tässä pitäisi olla mitään kummallista uutta tietoa. Mutta metsään mennään kun keskustelaan joko/tai termeillä.
Siis , sama ihminen on sekä empaattinen että itsekäs tilanteesta riippuen. Ei ole mitään demoonista pahuutta joka leijuu maailmojen yllä myrkyttääkseen ihmiset ja tuhotakseen sen. Eikä myöskään ole mitään eteeristä hyvyyttä vaan kaikki riippuu ihmisestä joka tulkitsee tilanteet ja käyttäytyy oman sisäisen ohjelmointinsa mukaan, ollen välillä’ hyvä ja ymmärtäväinen ja välillä itsekäs ja destruktiivinen ”paha”.
Yksi heikkoutemme on eri ideologeille alistuminen ja niihin samaistuminen. Niin Rooman valtioylpeys , koloniallismi sen jatkona ,kuin kristinusko ,fasismi ja valitokommunismi ovat saaneet ihmiset atteen nimissä kauhistuttaviin tuhotekoihin tehden meistä hyvän nimissä pahoja.
Mutta ei sovi unohtaa sitäkään , että jos kehitys on mennyt jotakuinkin normaalisti ,niin ihminen katuu ja tuntee syyllisyyttä pahoista lipsahduksistaan . Tästä seuraa normaalisti syyllisyydentuntoja ja halu hyvittää ja löytää sovinto. Harvat haluavat mielummin elää huonolla omallatunnolla kuin hyvällä. Katuminen ja siihen liittyvä hyvittely ja anteeksianominen on tavallisempaa ihmisten välillä kun kaikesta puheesta luulisi. Eli siis halu hyvään, lankeemuksista huolimatta , on ja elää yhtenä tärkeimmistä osatekijöistä ihmissuhteissamme ja suhteessamme itseemme.
Kiitos Ismo, Martti ja Markku allekirjoitan suurelta osin pohdintojanne. En kuitenkaan aio (jaksa) lähteä erittelemään kommenttejanne yksityiskohtaisemmin ainakaan tässä vaiheessa. Huomasin vasta itsekin miten laaja ja monihaarainen ajatusten virta ko. aihe on.
Huomioni herätti erityisesti kuitenkin Martin kommentti: ”Elämää edistävä on hyvää ja kuolemaa aiheuttava on pahaa. Asia mutkistuu, kun mietitään, kenen elämää edistetään, miten sitä edistetään. Kumpi on tärkeämpi elämän määrä – elollisten luku vai elämän pituus – vai laatu?”
Tästä olen täysin samaa mieltä ja mielessäni herääkin oitis kysymys aiheesta, joka ei tähän yhteyteen nyt välttämättä liity kuin ehkä välillisesti: onko eutanasia hyvä vai paha asia? Entä tekevätkö maataan sodassa puolustavat sotilaat hyvän vai pahan teon tappaessaan lain valtuutuksella ja velvoittamana isänmaahansa tunkeutuvia vihollisia?
No, nuo ovat tietysti niitä ikuisuuskysymyksiä, joissa tekijöiden ja tekojen kohteiden näkökulmat ratkaisevat tekojen hyvyyden tai pahuuden. Tulivapa vain mieleen Martin kommentista.
Hyvää ja pahaa ei voi perustella tieteellisesti. Tieteen avulla ei päästä sen pitemmälle kuin siihen mistä toiminnasta voi olla itselle hyötyä. (Yhteistyö, vuorovaikutus, vastavuoroinen avunanto.)
Kiitos hienosta analyysistä. Jokaisen varsinkin biblisistin ja omahyväisen moralistin kannattaisi ehdottomasti lukea maailmalla aikanaan ehkä tunnetuimman ja arvostetuimman tiedemiehemme Edward Westermarckin teos: KRISTINUSKO JA MORAALI https://www.antikka.net/naytatuote.asp?id=543258
Ilmoita asiaton kommentti