Uskallammeko tervehtiä toisiamme huudahtamalla ”Iloni!”?

Venäjän ortodoksisen kirkon ulkoasian johtaja metropoliitta Ilarion esitti tervehdyksen Kirkkojen Maailmanneuvoston yleiskokouksessa viime perjantaina. Puheenvuoro osoittautui linjapuheeksi, jossa peräänkuulutettiin ekumeenista puolustustaistelua maallistumista ja militanttia islamia vastaan.

 

Metropoliitta Ilarionin puhetta kuunnellessani mieleeni tuli pyhittäjä Serafim Sarovilainen, rakastettu venäläinen erämaakilvoittelija ja hengellinen ohjaaja 1800-luvun alussa. Tuhannet ihmiset pyrkivät hänen puheilleen etsien lohdutusta, ohjausta ja esirukousta. Serafim tervehti jokaista tulijaa huudahtaen: ”Iloni!”. Tuo tervehdys loi tilanteen ja tilan, jossa luottamus ja yhteinen rukous olivat mahdolliset.

 

Tärkein Ekumeenisen liikkeen 2000-luvulla tuoma uudistus on konsensus-päätöksentekomenetelmä. Siihen liittyy käsite turvallinen ekumeeninen tila, jolla tarkoitetaan yhteiseen uskoon perustuvaa keskinäistä kunnioitusta ja luottamusta. Turvallisessa ekumeenisessa tilassa on mahdollista kuulla, suvaita ja kunnioittaa toisen kristityn kokemusta ja ajattelua, jotka ovat erilaisia kuin omani.

 

Konsensus-päätöksentekomenetelmässä pyritään turvalliseen ekumeeniseen tilaan. Se edellyttää, että kuullaan erilaisten, eri taustoja edustavien ihmisten kokemuksia ja näkemyksiä. Enemmistö ei äänestä vähemmistöä kumoon, vaan kaikkia kuunnellaan ja kaikesta keskustellaan niin kauan, että yhteinen näkemys löytyy. Vaikeissa vaiheissa voidaan vaieta ja pyytää Pyhän Hengen johdatusta. Jos yhteisymmärrystä löydy, sitä ei pakoteta esiin, vaan tyydytään kuvailemaan vallitsevia erilaisia johtopäätöksiä.

 

Mielestäni konsensus-menetelmän käyttöönotto on merkki siitä, että ekumeeninen liike on elossa ja etenee. Ekumenia on olennaisesti toisen kunnioittamista ja kuuntelemista, ei oman näkemyksen toitottamista ja tyrkyttämistä tai äänestyksiä totuudesta.

Avoin ja rehellinen ekumeeninen kohtaaminen merkitsee riskin ottamista. Turvallinen ekumeeninen tila haastaa suostumaan Pyhän Hengen johdettavaksi.  Tilanne ei tällöin ole täysin meidän hallinnassamme, emme tarkkaan tiedä mitä tuleman pitää. Pyhä Henki näyttää millä tavoin kristittyjen eri traditiot ja erilaiset vastaukset ajankohtaisiin tilanteisiin haastavat toisiaan ja millainen tie Hengen johdatuksessa avautuu.

 

Nähdäkseni juuri tätä ekumenia tänään merkitsee – kuuntelemista ja kunnioitusta. Ekumeeninen näkemys tarvitsee kirkkojen ja kristittyjen erilaisia vastauksia kriittisiin ajankohtaisiin kysymyksiin, kuten maallistumiseen ja militanttiin islamiin.

Avoin kohtaaminen yhteiseen uskoon perustuvassa turvallisessa ekumeenisessa tilassa antaa Pyhälle Hengelle mahdollisuuden toimia. Kysymys on uskallammeko tervehtiä toisiamme huudahtamalla: ”Iloni!”

Isä Heikki Huttunen on Suomen ekumeenisen neuvoston pääsihteeri ja osallistunut Kirkkojen maailmanneuvoston useaan aiempaan yleiskokoukseen. Hän on mukana ortodoksisen delegaation asiantuntijana.

 

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Minun mielestäni venäläisillä lapsilla pitäisi olla oikeus elää omien venäläisten biologisten vanhempiensa luona eikä heitä pitäisi kärrätä Suomeen leikkikaluiksi suomalaisille pariskunnille.

    • Jusu Vihervaara. Olen allerginen kaikille heitoille, jotka koskevat adoptiolapsia ja heidän vanhempiaan. En ymmärrä, miten yhtä vähemmistöä edustava voi olla näin tunteeton toisenlaista vähemmistöä kohtaan. Olet jo (ainakin) kerran ennenkin pyrkinyt käyttämään näitä ihmisiä oman agendasi eduksi. Näin sanoit sen kerran aikaisemmin:
      ”Millä oikeudella suomalainen heteropariskunta ostaa lapsen tämän aasialaisilta vanhemmilta?”
      Luulen ymmärtäväni, miksi haluat ilmaista mielipiteesi adoptioista. Mutta mielestäni ei näin…

    • Mitä ihmettä? Minähän käytin sanasta sanaan täsmälleen samaa retoriikkaa, jolla tasa-arvoiseen avioliittolakiin liittyvää adoptio-oikeutta vastustettiin homoparien kohdalla.

      Miksi se nyt yhtäkkiä olisi muuttunut loukkaavaksi jos kerran kristitty voi homoille tuolla tavalla sanoa?

    • Jusu Vihervaara. Näinkö koet saavasi sanomasi perille? Mielestäni näillä ilmaisuilla vain lisäät ihmisten ennakkoluuloisuutta.

      Minun näyttää olevan mahdoton ymmärtää, jos adoptiossa ensisijaisesti – ainakin näin ilmaisten kuin sinä sen ilmaiset – puhutaan aikuisten oikeudesta saada lapsi eikä lasten oikeudesta saada omat vanhemmat, kun omat vanhemmat eivät pysty lasta hoitamaan. Haluan uskoa, että tarkoitat tuota lasten oikeutta, mutta toistuvat ilmaisusi kertovat kyllä muusta. En tiedä, miten kansainvälinen adoptiolapsi voi hyvällä ymmärtää esimerkiksi ajatuksesi siitä, että heidät on ”kärrätty tänne aikuisten leikkikaluksi” tai että heidät on ”ostettu aasialaisilta vanhemmiltaan”. Koston voi suunnata muuhun suuntaan kuin lapsiin.

      Olen tässä asiassa tosikko enkä häpeä sitä.

    • Pakko mainita tähän, että kun näin jossain viikkolehden kannessa Antti Kaikkosen puolisoineen, ja otsikko oli, että ”onnelliset adoptiolapsen vanhemmat!” niin vähän tuli paha olo. Eikä oikeastaan ihan vähänkään.

      Lasta ei kuvassa ollut lainkaan. Eikä siinä ehkä vielä mitään, mutta jutun olisi voinut myös otsikoida toisin. Että lapsi (nimeltä mainiten) on saanut kodin näiden vanhempien luota. Ja hyvinkin olisi voinut olla kuva lapsesta uusien vanhempiensa kanssa.

      Tällainenkin ehkä jotain kertoo siitä, että adoptiovanhemmuus alkaa painottua yhä enemmän siihen suuntaan, että aikuiset haluavat lapsen ja tulevat onnellisiksi kun saavat lapsen, synnyttämällä tai adoption kautta.

    • Jos adoptio, ja ylipäätään lapsen saaminen, katsotaan tavoitteeksi, jolla aikuiset tulevat ”onnelliseksi”, niin en näe sitä tosiaankaan hyvänä suuntauksena. Adptiojärjestelmässä olisi painotettava paljon enemmän lapsen näkökulmaa. Yksi keino olisi juuri tuo otsikointi uutisissa, mutta minkäs medialle teet.

      Joskus aiemmin, monia vuosia sitten, muistan kyllä lukeneeni tarinoita adoptiosta, ja näkökulma ja asian käsittelytapa oli nimenomaan lapsen kannalta esitetty.

      Realismia on kuitenkin sekin, että lapsi ei välttämättä tuo vanhemmilleen pelkkää onnea, ja joskus tuntuu ettei tuo onnea lainkaan. Siksikin tuntuu vähän pahalta kun esitellään nimenomaan vanhempien onnea adoption yhteydessä. Vanhemmuudessa on muutakin, ja tärkeämpääkin, ja nimenomaan lasten kannalta tärkeää.

    • Mäkelä: ”…eikä lasten oikeudesta saada omat vanhemmat, kun omat vanhemmat eivät pysty lasta hoitamaan.

      ???????

    • Sari Weckroth. Vaikka puhunkin lasten oikeuksista, en taida olla kaikessa samaa mieltä kanssasi. Olen ollut ulkopuolisenakin aina hyvin iloinen, jos joku lapsi on päässyt kotiin, jossa häntä rakastetaan. On aivan oikein, että perheen lasta ei tuoda julkisuuteen.

      Kyllä lapsesta saa aina olla onnellinen. Jokainen lapsi on lahja. Jokaisella lapsella on oikeus tulla rakastetuksi omana itsenään. Jokaisen lapsen on hyvä kuulla olevansa tärkeä.

      Mielestäni on hyvä, että adoptioista ja sijoituslapsista puhutaan. Se saattaa rohkaista joitain epäröiviä perheitä miettimään asiaa omalla kohdallaan. En usko, että meillä Suomessa on pelkoa vääristä motiiveista näissä asioissa.

      Minulla on ollut etuoikeus vierailla parinakin vuonna Thaimaasta adoptoitujen lasten kesätapaamisissa. En halua, että näitäkään lapsia ja heidän vanhempiaan loukataan kenenkään oman agendan takia.

    • Jusu Vihervaara
      ”Minun mielestäni venäläisillä lapsilla pitäisi olla oikeus elää omien venäläisten biologisten vanhempiensa luona eikä heitä pitäisi kärrätä Suomeen leikkikaluiksi suomalaisille pariskunnille.”

      Eli kannatat lasten oikeuksia biologisiin vanhempiin venäjällä, mutta suomessa et. Entä miten tulkitset jos homopariskunta tuo ulkomailta lapsen heille ”leikkikaluksi”.

    • Kimmo Wallentin. Kielipoliisi iski jälleen. Ihan syystä. En silti ihan usko, ettei kokenut mainosmies epäselvääkin ilmaisua ymmärtäisi, mutta olet ihan oikeassai. Helpottaako?

      Asiaan: Tarkoituksena oli täällä aamulla naputellessani sanoa se, että jokaisella syntyvällä lapsella on omat vanhemmat,oma isä ja oma äiti. Toivon mukaan jokaisella lapsella on oikeus elää omien vanhempien/oman vanhemman tai uusien omien vanhempien/vanhemman tai omien sijoitusvanhempien kanssa myöhemminkin. Painopisteeni on korostaa sanaa Oma. Toivottavasti kenenkään heidän ei tarvitse kuulla olevansa ostettu tai leikkikalu.

      Taustaa, Kun olen puhunut lapsille/nuorille thaimaalaisesta ensikodista, olen yrittänyt miettiä, miten pystyisin neutraalisti puhumaan ja keskustelemaan siitä, miksi siellä syntyvät lapset ovat usein ilman yhteyttä isäänsä. Olen sanonut, että syntyvän lapsen isä ei ole ehkä pystynyt vastaamaan tai ei ole halunnut vastata lapsestaan. Voi olla, että äitikään ei pysty siihen. Lapsella on kuitenkin aina koti jossain. Häntä ei hylätä.

      Nyt tämä menee jo osaksi alkuperäisen aiheen ulkopuolelle. En ole tässä ottanut kantaa siihen, millaisia adoptiovanhempien tulee olla. Se olisi toinen keskustelu.

    • Maija Mäkelä: ”Vaikka puhunkin lasten oikeuksista, en taida olla kaikessa samaa mieltä kanssasi. Olen ollut ulkopuolisenakin aina hyvin iloinen, jos joku lapsi on päässyt kotiin, jossa häntä rakastetaan. On aivan oikein, että perheen lasta ei tuoda julkisuuteen.
      Kyllä lapsesta saa aina olla onnellinen. Jokainen lapsi on lahja. Jokaisella lapsella on oikeus tulla rakastetuksi omana itsenään. Jokaisen lapsen on hyvä kuulla olevansa tärkeä.”

      Siis ei, ei, enhän minä näistä asioista ole eri mieltä! En mistään noista. Tietenkin lapsesta saa olla onnellinen. Eihän onnellinen vanhemmuus ole paha asia.
      Ei ole mitään pahaa siinä, että Kaikkonen ja puolisonsa ovat onnellisia kun saavat olla adoptiolapsen vanhempia. Ja mainitsinkin, ettei se että lasta ei tuoda julkisuuteen ole tässä se ongelma eikä väärin. Eivätkä Kaikkonen ja puolisonsa varmasti ole huonoja adoptiovanhempia eivätkä liikkeellä väärällä ja itsekkäällä asenteella. Heitä en tarkoittanut lainkaan kritisoida.

      Mutta olen yleisesti mediassa ja keskusteluissa havaitsevinani asiasta puhumisen ja uutisoinnin painottumista tiettyyn suuntaan. Aikuisten toiveiden ja oikeuksien ja onnellisuuden painotuksen suuntaan.

      Aamulehdessä oli keväisen lakivaliokunnan päätöksen jälkeen mielipidekirjoitus, jossa puhuttiin jokaisen oikeudesta perheeseen, ”tarvittaessa adoption kautta”. Tämäkin särähti ikävällä tavalla. Näkökulma on jälleen aikuisen, joka haluaa lapsen.

    • Mainittakoon vielä, että se lapsi, joka on päässyt Antti Kaikkosen ja vaimonsa hoitoon, on todella onnekas ja onnellinen.
      Ja olen iloinen sekä Kaikkosten, että lapsen puolesta.

      Mutta tapa, jolla asiasta puhutaan ja uutisoidaan. Se on kritiikin kohde, ja huolestuttava jos aikuisten näkökulmasta ja onnellisuudesta tulee ainoa tai tärkein näkökulma. Ei siis oikeastaan Maija Mäkelä, auennut mistä olemme varsinaisesti eri mieltä. Ehkä emme lopulta mistään.

    • Adoptio on osa lastensuojelua. Se on tärkeää muistaa.

      Muista maista on kuulunut huolestuttavia uutisia siitä miten lasten hankkiminen voidaan mieltää samanlaiseksi kuin tuotteen ostaminen ja tilaaminen, vaikkei asiasta puhuttaisikaan näillä sanoilla. Kuten hedelmöityshoitotapauksissa (yksinäisten naisten tai naisparien tapauksessa) jossa lapsi on osoittautunut vammaiseksi, ja koko juttu on haluttu peruuttaa sen vuoksi.

      Kun tuntuu että adoptio sekä hetero- että homopariskuntien kohdalla mielletään ”perheen perustamiseksi” ja aikuisten oikeudeksi, asialle olisi pantava stoppi ja muistutettava mistä adoptiossa on oikeasti kysymys. Adoptio ei ole tapa ”perustaa perhe” (aikuisen kannalta katsottuna) vaan tapa tarjota lapselle koti ja vanhemmat, menetettyjen tilalle.

    • Maija Mäkelä: ”En usko, että meillä Suomessa on pelkoa vääristä motiiveista näissä asioissa.”

      Eikö todella?

    • Mäkelä: ”Helpottaako?”

      No, helpottaa, mutta vakavasti ottaen olen seuraavasta kanssasi ihan samaa mieltä:

      ”jokaisella syntyvällä lapsella on omat vanhemmat,oma isä ja oma äiti. Toivon mukaan jokaisella lapsella on oikeus elää omien vanhempien/oman vanhemman tai uusien omien vanhempien/vanhemman tai omien sijoitusvanhempien kanssa myöhemminkin. Painopisteeni on korostaa sanaa Oma. Toivottavasti kenenkään heidän ei tarvitse kuulla olevansa ostettu tai leikkikalu.”

      Tuskinpa Suomeen/Suomessa adoptoitavien lasten tarvitsee tuntea olevansa kenenkään leikkikaluja. Adoptiovanhemmiksi haluavien (heterojen ja tulevaisuudessa myös homoseksuaalien) seulonta tapahtuu erittäin tiheällä seulalla ja vanhemmiksi haluavien kelvollisuus tutkitaan perusteellisten haastattelujen ja soveltuvuustestien avulla. Kukaan tuskin ryhtyy moiseen aikaa ja vaivaa vievään ruljanssiin ihan heppoisin perustein. Leikkikaluja voi hankkia itselleen helpommallakin tavalla.

    • Minä kirjoitan nyt yhden kommentin vielä ihan tosissani, jotta kenellekään ei jää mitään väärinkäsitystä.

      Mielestäni adoptio lähtee aina siitä, että on olemassa lapsi, joka tarvitsee uuden kodin, koska hänen omat vanhempansa eivät kykene hänestä huolehtimaan. Usein kyseessä on orpolapsi, mutta ei aina. Mielestäni kansainvälisten adoptioiden määrän väheneminen on hyvä asia, jos se tarkoittaa lasten elinolosuhteiden paranemistä lapsia luovuttavissa maissa.

      Adoptio onnistuu vain, jos on olemassa vanhempi tai vanhemmat, jotka ovat valmiita ottamaan tämän lapsen omakseen ja huolehtimaan hänestä. Minusta se on kunnioitettavaa, että löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita tarjoamaan kodin ja perheen sellaiselle lapselle, joka on ne menettänyt.

      Mielestäni kaikki adoptiovanhemmat saavat olla iloisia adoptiolapsestaan. Kunnioitan myös niitä julkisuuden henkilöitä, jotka säästävät omat lapsensa ja perheensä julkisuudelta.

    • Sari ja Kimmo. Menee nyt vähän sekaiseksi tämä olo, kun koen olevani teidän molempien kanssa paljon samaa mieltä. (Ehkä se totta puhuen on se tavallinen ihmisten tapa, joka niin helposti unohtuu somessa…)
      Motiiveista puhuessani tarkoitin osaksi juuri tuota adoptioprosessia, joka on lievästi sanoen haastava. Suomessa motiivit ja mahdollisuudet tutkitaan hyvin tarkkaan ja uskon niin tapahtuvan tulevaisuudessakin. Näin on syntynyt ja syntyy monta onnellista perhettä, joissa on ihan samat haasteet kuin meillä muillakin, mutta se kuuluu asiaan.

    • Maija mäkelälä
      ”Nyt tämä menee jo osaksi alkuperäisen aiheen ulkopuolelle. En ole tässä ottanut kantaa siihen, millaisia adoptiovanhempien tulee olla. Se olisi toinen keskustelu.”

      Alkuperäinen keskustelu tais olla kyllä tämä.
      ja tässä pikku pikku nyanssi yksityiskohdassa ei ole adoptiota ollenkaan.
      siinä ei ole tarvetta käydä tätä tämänaamuista keskusteluanne lainkaan.
      Onnellisia ne jotka ovat voineet adoptoida näistä maista, aiemmin , ennen ”neutraali laki äänestystä, ja siinä väärän kannan voittanutta.
      eikä tämä venäjä ole lainkaan ainoa maa joka tulee kieltämään
      suomen ”sivistysvaltiolaisilta” adoptiot
      Niitä on muitakin maita useita.
      Siis perheiltä, kaikilta jotka haluaisivat adoptoida!
      Eli yhden kansanosan itsekkäistä lähtökohdista johtuen,
      Koko suomen kansa kärsii seuraukset tästä tolkuttomasta päätöksestä.

      tämä oli kyllä käsittääksen alkuperäinen aihe!
      ja kukaa ei voi väittää etteikö asiaa tuotu esille päättäville kansanedustajille.
      kyllä tuotiin mutta sitä ei kuunneltu.

      tuossa vielä linkki olkaa hyvä,
      kun sitä ei ehkä otsikko aiheeksi saa kotimaa toimitukseen.
      Tällä kertaa oikeen YLE on valveutunut.

      http://yle.fi/uutiset/pelastakaa_lapset_-jarjesto_koettaa_tiedottaa_venajalle_sukupuolineutraali_avioliittolaki_ei_ole_viela_voimassa/7701597

    • Kalle Kuokan kuvaama ”ongelma” ei kosketa vain Suomea vaan Euroopassa sukupuolineutraali avioliittolaki on voimassa myös Alankomaissa, Belgiassa, Englannissa, Espanjassa, Islannissa, Luxemburgissa, Norjassa, Portugalissa, Ranskassa, Ruotsissa, Tanskassa ja pian myös Irlannissa.

      Lista samaa sukupuolta olevien parien adoptiot hyväksyvistä maista löytyy täältä:
      http://en.wikipedia.org/wiki/File:World_same-sex_adoption_laws.svg

    • Maija: ”Menee nyt vähän sekaiseksi tämä olo, kun koen olevani teidän molempien kanssa paljon samaa mieltä.”

      Sittenhän kaikki on hyvin. Eihän täällä pakko ole eri mieltä olla.

      Maija: ”adoptioprosessia, joka on lievästi sanoen haastava. Suomessa motiivit ja mahdollisuudet tutkitaan hyvin tarkkaan ja uskon niin tapahtuvan tulevaisuudessakin.”

      Tätä minäkin yritin mielipiteenäni julki tuoda tuossa aikaisemmassa kommentissani. Ja se koskee samalla tavalla sekä hetero- että homopareja.

    • Kallea voin rauhoittaa sen verran, että adoptoitavia, perhettä vailla olevia lapsia löytyy ihan varmasti muualtakin, kuin Putinin Venäjältä, vaikkapa juuri Jusun mainitsemista, samaa sukupuolta olevat adoptiovanhemmat hyväksyvistä maista.

    • Täytyy vielä sanoa, että saattaa olla että reagointini etusivun juttuun ja otsikkoon Kaikkosista onnellisina adoptiovanhempina saattoi olla ylireagointia. Ja tuli itsellekin mieleen tuo lapsen varjeleminen julkisuudelta, mutta onkohan se vauvan kohdalla vähän hätävarjelun liioittelua…

      Uutinen vain tuli kaiken sen keskustelun ja asian käsittelytavan päälle, kun oli puhuttu ”oikeudesta adoptioon”. Aamulehden mielipidekirjoitus siitä miten lakivaliokunnan äänestys keväällä oli ”tappio tasa-arvolle” ja erikseen mainittiin oikeus perustaa perhe adoption kautta…

      Tähän suuntaan adoption mieltäminen ei saisi mennä. Ja todellakin on mielestäni olemassa vaara, myös Suomessa, että asiaa aletaan katsoa yhä enemmän aikuisten oikeutena… Tähänhän hedelmöityshoitoasia on jo mennyt. Eikä sitä mielestäni olisi koskaan pitänyt sallia yksinäisille naisille…

    • sitaati >
      Sari Weckroth
      22.12.2014 07:35

      Täytyy vielä sanoa, että saattaa olla että reagointini etusivun juttuun ja otsikkoon Kaikkosista onnellisina adoptiovanhempina saattoi olla ylireagointia. Ja tuli itsellekin mieleen tuo lapsen varjeleminen julkisuudelta, mutta onkohan se vauvan kohdalla vähän hätävarjelun liioittelua…

      Luotan täysin oikeiden vanhempien kykyyn hoitaa lastaan ja katsoa hänen parastaan,
      ja sitä suuremmalla syyllä mitä nuorempi tämä lapsi on,
      ei siinä voikaan hatävarjelua liioitella, (lähinnä julkimot)
      ja varmasti adoptoitu lapsi, on jos ei vieläkin tärkeämpi kuin oma.
      monesti taustalla on pitkä odotus ja yritys äidillä ja isällä,
      ja monesta eri syystä johtuen yhteistä lasta ei ole heidän osakseen tullut,
      on siten hienoa että on avoimet mahdollisuudet hakea adoptiolasta.

    • Arin mielipiteeseen yhtyen muistelen, että Uno Cygneus perusti Suomeen kansakoululaitoksen juuri tästä syystä. Hän kävi ulkomailla ja huomasi, että siellä painotettiin luetun ymmärtämistä, kun taas meillä ladeltiin asioita ulkoa ymmärtämättä sisällöstä mitään. Kansakoulussa oli tarkoitus painottaa luetun ymmärtämiseen, pelkkä lukeminen ei riitä. Monet hämmästyivät aikanani siirtyessäään yläasteelta lukioon, kun numerot laskivat. Odotettiin näet sitä omaa ajattelua ja asian sisäistämistä. Raamatun luvussa on sama: Ajattele, mitä luet!

  1. Jusu Vihervaara kirjoittaa: ”Juridisesti tämä tarkoittaa sitä, että lapset siittänyt henkilö on nainen, lapset synnyttänyt henkilö on nainen ja lapset elävät perheessä, jossa heillä on kaksi naispuolista huoltajaa.”

    Lue tarkemmin. Kirjoitin että biologisesti. Samoin biiologisesti on mahdotonta, että lapsella on kaksi äitiä. Juridisesti asia toki on niin kuin sanot.

    ”Tieteellä” viittasin jopa yliopistossa harjoitettuun kvasitieteeseen, jonka mukaan sukupuoli on vain sosiaalinen konstruktio. Väite ei perustu mihinkään ja on ristiriidassa kaikkien oikeiden tieteiden kanssa.

    • Juhani Ketomäki: ”Samoin biiologisesti on mahdotonta, että lapsella on kaksi äitiä.

      En ole eri mieltä. Tosin en enää muista, mihin tämä kommenttisi liittyi.

  2. ”No niin, tulihan se sieltä. Tiedätkö Juhani, että kateus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä? Muut 6 ovat ylpeys (turhamaisuus), viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo.”

    Kappas, en tuota huomannutkaan. Entä jos sanoisin, että olen närkästynyt siitä, että arkkipiispa tekee minun(kin) rahoillani lomamatkan? Miksi minun pitäisi maksaa sekä hänen että omat matkani?

    Korjaan tuota kuolemansyntien listaasi. Vain miehen naista tai naisen miestä kohtaan tuntema himo on nykyään kuolemansynti. Omaa sukupuolta kohtaan tunnettu himo sensijaan on hyve.

    • Olen ymmärtänyt, että eduskunta on päätöksensä tehnyt ja tämän keskustelun aika on nyt ohi. Näin ainakin omalta osaltani.