Kirkon hallinnollinen toimintakulttuuri tarjoaa tuon tuostakin virikkeitä pieneen hämmästelyyn ja kulmakarvojen kohotteluun. Tästä tuoreena esimerkkinä Kotimaa24:ssäkin siteerattu Kirkko ja Kaupunki -lehdessä ollut haastattelu. Siinä kirkkohallituksen ja kirkolliskokouksen jäsen haastatteli toista kirkkohallituksen ja kirkolliskokouksen jäsentä, joka ilmaisee painokkaasti kantanaan, että kirkkohallituksen tällä viikolla istuvalle kirkolliskokoukselle tekemä esitys kirkon keskuahallinnon uudistamiseksi ei vastaa todellista uudistamistarvetta. Hänen mukaansa keskushallinto junnaa edelleen 1970-luvun kuvioissa.
Hämmentävää tarkkailijalle on se, että samat henkilöt olivat yksimielisesti päättämässä syyskuussa kirkolliskokoukselle tehtävän esityksen sisällöstä. Mikä tärkeämpää, samat henkilöt olivat tammikuussa 2013 päättämässä niistä peruslinjauksista, joiden mukaan kirkkohallituksen kansliapäällikkö valmisteli lopullisen esityksen. Miksi he eivät käyttäneet heille uskottua päättäjän toimivaltaansa silloin kun sen paikka oli? Kuka kirkkohallituksen valtaa käyttää, elleivät sen jäsenet?
Haastattelussa viitattiin (jälkijättöisesti) myös tarpeeseen ottaa keskushallinnon uudistamisessa kantaa keskuhallinnon ja hiippakuntien väliseen työnjakoon, johon ei nyt tehdyssä esityksesä puututtu lainkaan. Se kuuluisa Sokea Reettakin ymmärtää, ettei mitään keskushallintoa voida uudistaa ilman, että samalla pohditaan sitä kokonaisuutta, jossa keskushallinto toimii eli sen suhdetta alue- ja paikallishallintoon. Keskushallintotyöryhmän toimeksianto laadittiin kuitenkin tietoisesti aikanaan niin, että pohdittaisiin vain keskushallinnon sisäistä järjestelyä ja piispainkokouksen ja kirkkohallituksen aseman vahvistamista. Hiippakuntataso jätettiin tietoisesti ulkopuolelle ja vaikka työn aikana kävi ilmeiseksi, että tehtäväksianto oli liian kapea ja pohdintaa olisi laajennettava, toimeksiantoa ei muutettu.
Hiippakuntahallintoon kajoaminen uudistamismielessä ja kriittisesti on yksi kirkon tabuja. Koskemattomuuden takaa se, että kirkolliskokous järjestäytyy hiippakunnittain sekä se, että kirkkohallitus koostuu hiippakuntien maallikkoedustajista ja piispojen ja pappien edustajista. Ja kukapa eteensä katsova uratietoinen hengenmies valmistelukoneistoissa haluaisi profiloitua ”hiippakuntavastaiseksi” …. Keskushallintoa on paljon helpompaa ja mukavamaa muokata ja esittää sitä koskevia muutosvaatimuksia, koska silloin ei osuta ”omaan pesään”.
Kirjoitus on oikeutettu. Blogin lopusta ja muistoista kommentoin tähän sen, että itse en vähäkään kokenut kirkon päättäjänä olevani osanen hiippakunnallista edunvalvojajoukkoa – Oliko jossakin sellainen? – Mikään ei siihen viitannut eikä mielestäni siihen velvoittanut tai haastanut. Me pohjoinen ainakin olimme hajanainen, monin virikkein sinne tänne, heterogeeniseen edustajajoukkoon imuroitu porukka. Ja miksipä olisimme olleet, eihän meitä KK-edustajan roolissa kutsuttu edes hiippakuntamme luottamushenkilöpäiville. No, se on tässä tunnustettava, että Niilo P. sen pitkällisen ”unelman” lopulta viime metreillä tarjosi.
Kirkkohallituksen maallikkoedustajuuden olen joskus kuullut salissa turvautuneen päätökseen asti aina esittelyyn ja joskus haparoineen käsityksensä kanssa oikeudesta jättää viimeisenä oljenkortenaan edes eriävä mielipide. Niinpä se, kuinka paljon edustuspaikalla on ymmärretty olleen pelkkää itseisarvoa ja taas vaikutusvaltaa, on matkan varrella vähintäänkin vaihdellut.
Hyvää pohdintaa.
Voisikohan seurakunta- ja keskushallinnon rakenteen uudistusta tehdä niin, että joku kirkon organisaatiota täysin tuntematon (tai mahdollisimman vähän tunteva) konsultti aloittaisi tyhjältä pöydältä. Lähtisi miettimään tehtävistä käsin, millaisia yksiköitä tarvitaan.
…ja sitten kun aiheesta kirjoittaa, saa 9 kommenttia ja 41 Facebook-tykkäystä, 534 lukukertaa. Se on pienimpiä lukukertamääriä, mitä kirjoitukseni ovat tällä foorumilla saaneet. Kansa ei saa kovasti kiksejä aiheesta.
Eittämättä jutussa oli paljon outoa. Miksi kirkkohallituksen jäsen haastattelee toista kirkkohallituksen jäsentä sopivasti kirkolliskokouksen alla? Miksi ihmeessä juttu julkaistaan helsinkiläisten seurakuntalehdessä kun kyseessä on koko kirkon hallinto? Miksi juttu ei ole Kotimaassa, mikä olisi ollut ainoa järkevä julkaisufoorumi moiselle keskinäiselle profiilin nostamiselle?
Todella kummallista tämäkin.
Blogisti on kirjoittanut täällä aiemmin hyvää verrantoa esittelijän ja päättäjän ”vastuista” – vapaasti tässä asia ilmaisten. Miten paljon sitten tuohon Sirkun kuvaamaan ”outoon” juttuun kätkeytyy tarkoituksenhakuisuutta, en voi ajatellakaan olevan liitettävissä millään tavalla ensimmäistä täysistuntokauttaan istuvaan Ojalaan – siinä määrin tunnen Ojalan esiintymistä KK:n päätösareenalta. Voi tosin kysyä, että olisikohan tässä tuoreimmassa keskushallintorakenneasian esittelyssä kirkkohallitukselle raahautunut vahvasti mukana tuo aiempi ja ”aikanaan” tehty linjaus samalla nykyinen runsas jatkoajalla oleva päättäjäkaarti KH:ssa huomioiden niin, että jo keskustelukin asian aukirepimiselle on osoittautunut lopulta täysistunnossa mahdottomaksi. Tällainen ajatusrakennelma voidaan todistaa jossakin fiktioksikin, mutta aivan yhtä hyvin se voi olla tottakin – ja kaiken kirjoittelun siemen.