Kirkon keskustelukulttuurissa remontin paikka

Uutisissa on viimepäivinä kerrottu Helsingin piispa Irja Askolan saaneen satoja uhkaavia viestejä sen takia, että hän aikoo siunata samaa sukupuolta olevan parin lähetystyöhön ensi sunnuntaina. Tänä keväänä on käyty runsaasti keskustelua niin politikkoihin kuin tunnettuihin ruotsinkielisen väestön edustajiin kohdistuneista uhkailuista. Se, ettei kirkossa osata käydä keskustelua asiallisesti on ymmärrettävästi hämmentänyt monia kirkon rivijäseniä, jotka eivät sen tarkemmin seuraa teologisia keskusteluja.

Yhteiskunnan ja kirkon muutos suhtautumisessa sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin on ollut nopea ja asiasta on kirkon piirissä yhä paljon erilaisia käsityksiä. Joidenkin mielestä on edetty liian hitaasti ja toisten mielestä liian nopeasti. On ihmisiä, jotka ovat jättäneet kirkon jäsenyyden molemmista syistä. Monet sukupuolivähemmistöihin kuuluvat eivät vieläkään koe, että heillä olisi mahdollisuus olla täysivaltaisesti mukana kirkon toiminnassa.

Piispa Irja Askolan joutuminen uhkailujen kohteeksi on sikälikin erityisen valitettavaa, että hän on pyrkinyt ylläpitämään yllä keskusteluyhteyttä moninapaisen kirkkomme eri suuntauksiin arvostettavan hyvin. Esimerkiksi lähetysmäärärahojen jaosta syntyneiden erimielisyyksin jälkeen hän on kutsunut lähetysjärjestöjen edustajia pyöreän pöydän keskusteluihin, joissa on pyritty vahvistamaan kirkon yhteyttä. Askola on myös usein yhteiskunnassa asettunut puolustamaan niitä joiden ääni kuuluu kaikkien heikommin: köyhiä ja syrjäytyneitä. Muutama vuosi sitten jouluna hän asettui puolustamaan maahanmuuttajalapsia heihin kaupungilla liikkuessa kohdistuneita vihapuheita vastaan.

Yhteiskuntamme myönteisen tulevaisuuden kuvan yksi suuria uhkakuvia on polarisoitumisen lisääntyminen hyvin monilla elämän alueilla niin taloudessa, politiikassa, etiikassa, maantieteellisesti ja niin edelleen. Ei pystytä asialliseen keskusteluun vaan omista asemista käsin huudellaan usein nimettömänä netin välityksellä toiselle puolelle viestejä, jotka eivät tavoita kuulijaa. Ihmiset eivät kohtaa kasvoista kasvoihin. Mielipiteet menevät ristiin ja epäluottamus lisääntyy. Tämänkaltainen keskustelukulttuuri soveltuu, ainakin siihen, miten itse näen kristinuskon perusteet lähimmäisen rakkaudessa, huonosti.

Kirkon piirissä tulisi voida näyttää esimerkkiä siitä, että myös eriävistä käsityksistä voidaan keskustella rakentavasti. Tässä on varmasti monella suunnalla syytä tarkastella omia toimintamalleja. Olisi myös toivottava, että kirkon johto nyt arvioisi kirkollista keskustelukulttuuria yleisesti ja pohtisi olisiko asiassa jonkinlaisen laajemman kannanoton paikka.

 

  1. Sonja Ottavainen:

    ”Ari, uskotko siis, että sinulle on annettu tällainen tehtävä? Ja hei comaan; kaikella pitkämielisyydellä…”

    Sinun kannattaisi lukea kokonaan tuo Paavalin kirje. Se on velvoittava kaikille, jotka tahtovat väärentämätöntä sanaa seurata ja levittää. Siinä puhutaan myös siitä, miten:

    ”12 Ja kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi.
    13 Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.”

    Tuollainen eksytys on kirkossamme juuri meneillään, sisältäpäin.

    ”Ja hei comaan; kaikella pitkämielisyydellä…”

    Tätä voisit hieman avata kaikille.

  2. Helena Paalanne:

    ”Piispa Askola on erinomaisella tavalla pyrkinyt edistämään keskusteluyhteyttä eri osapuolten kanssa kirkossamme, kuten Ville Jalovaara kirjoitti. ”

    jaa, lähinnä järjestänyt joitakin lässynlässyn-lätinätilaisuuksia, joiden ei kuitenkaan anneta hievauttaakaan kirkon libissiiven homotus-laivan vakaata reittiä-

    ”Mitäpä jos yrittäisit tänään meditoida erityisesti tuota sanaa ”pitkämielisyys”, jota Raamatusta mielelläsi siteerasit (:”

    Kyllä me konsupuoli ollaan jo pitkämielisesti pitkään ihmetelty, että kauanko kirkkomme keskittyy juuri ja vain homotukseen kaiken virallisen korkeimman tason ja mediansa tiedotuksessaan. Onko heidän mielestään kristinuskolla mitään muuta sanomaa ihmisille?

    Rajansa se on pitkämielisyydelläkin.

  3. Ari, hyvähän se on Raamattua lukea. Minä vaan näen toisin, en siis luopumusta, tuhoa ym. Ja seksuaalivähemmistöthän tässä on vainottuna olleet. Ja aikaisemmin pappisnaiset, naisia papiksi vihkineet piispat jne. Tunnet varmaan tämän historian.

    Pitkämielisyys…siihen kun Jumala kouluttaa, niin pinna palaen oppii pikku hiljaa pikkuisen pitkämielisyyttä. Tämä on oma kokemus. Minusta pitkämielisyyttä on viimeisten vuosikymmenien aikana vaadittu/edellytetty pappisnaisilta, seksuaalivähemmistöiltä, köyhiltä, sairailta jne. Mutta myös piispoilta, kirkkoherroilta ja meiltä kaikilta seurakuntalaisilta. Näin nyt näen/koen.

  4. En tiedä, ketkä vihapostia ovat lähettänee, enkä haluakaan tietää. En liioin sitä, mitä viestit ovat sisältäneet. Pohdin silti, että onkohan ”kirkollinen keskustelukulttuuri” vähän liian hieno nimitys niille. Kirkollinen keskustelukulttuuri on netissä aika ajoin räväkkää, mutta suurimmaksi osaksi asiallista ja sivistynyttä. Kannattaako vihaviestejä noteerata miksikään kulttuuriksi ja kuinkahan kirkollisiakaan ne ovat? Typerää sellainen postittelu on joka tapauksessa.

  5. Jotkut sanovat, että kirkon jäsenet olisivat hämmentyneitä. Minä teen työtä jatkuvasti seurakuntapappina kirkon jäsenten parissa. En ole pannut merkille minkäänlaista hämmentymistä. Jotkut luulevat, että kaikki seurakunnnan jäsenet seuraavat jotain kirkollisia keskusteluja ja lukevat tällaisia keskustelupalstoja. Sairas luulo. Ei näitä lue kuin pieni vähemmistö. Useimmat seurakuntalaiset eivät edes tiedä, mistä keskustellaan eivätkä taida paljon välittääkään. Ei tällaiset kiistat heitä hetkauta suuntaan tai toiseen. Ihmisillä on ihan muuta ajateltavaa. Jokapäiväinen toimeentulo on niistä keskeisimpiä.

Jalovaara Ville
Jalovaara Ville
Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu.