Talvivaara: vaara ja hyöty?

Hiippakuntani alueella sijaitsee Talvivaaran tehdas- ja kaivosalue Sotkamossa.

Olen miettinyt suhtautumistani siihen. Lisää ajankohtaisuutta tuli hiippakuntavaltuustomme aihetta sivuavasta seminaarista ja käynnistä paikan päällä.

Monessakin mielessä kriittisyyteen on syytä. Kaivosyhtiölle on saattunut huomattava määrä virheitä, päästöjä ja onnettomuuksia. Kaikkiin ei ole osattu varautua eivätkä jälkikäteen korjaukset ole helppoja.

Sijainti vedenjakajalla on altis uhkatekijöille. Milloin on lorahtanut Oulujoen suuntaan, milloin Vuoksen. Leirikeskus pantiin kiinni. Maanomistajat katsovat rantojaan muistellen aikaa, jolloin vedessä saattoi uida ja ottaa saunavesiä suoraan joesta tai järvestä.

Maisemakin vääjäämättä muuttu, kun talteen saatujen metalliraaka-aineiden määrät lasketaan jopa kymmenissä tuhansissa tonneissa.

Käytetyt bioliuotusmentelmät ovat yhä uusia.

Vettä tuli viime vuonna rajusti yli tarpeen eikä altaiden kapasiteetti riittänyt. Vielä tänä keväänäkin patoja murtui.

Näihin ja moniin muihinkin kohtiin voi helposti sormella osoitella. On jopa syntynyt kansanliikkeitä kaivosyhtiötä vastaan. Ymmärrän niitäkin.

Toisaalta paikan päällä käyneenä yritän ymmärtää myös yhtiötä, joka ottaa oppia virheistään, korjaa minkä voi ja rakentaa huomista, jossa ikäviä uutisia olisi olennaisesti vähemmän. Esim. haju- ja pölyhaittoja on saatu vähenemään. Prosessit kehittyvät koko ajan.

"Mitä ei voi kasvattaa, se kaivetaan esiin." Jotenkin tuohon tapaan yhtiön miehet puhuivat. Kunnioitettavat määrät nikkeliä ja sinkkiä saadaan, jonkin verran myös kuparia ja kobolttia. Eipähän tarvitse noita arvokkaita ja välttämättömiä aineita maailmalta kysellä, kun omasta maasta otetaan. Uraanin talteenotolle olisi valmiuksia, mutta lupia ei vielä ole. Ehkä siinä kansalaismielipide eniten vaikuttaa.

Entä mitä painaa vaakupissa työllistävä vaikutus (noin 590 vakituista ja kesätyöntekijöitä yli puolen sataa) ja verotulot valtiolle ja kunnille?

Maailma ei valitettavasti ole mustavalkoinen, jossa asiat olisivat joko hirmu hyviä tai kamalan pahoja. On paljon sävyjä siltä väliltä, ja usein samat asiat voivat olla tietyssä mielessä hyviä ja tietyssä ei.

Vastuuntunto ja käytännön toimet ovat tarpeen, että luottamus syntyy. Se ei ole ostettavissa, vaan ansaita pitää.

Viljellään ja varjellaan tätä luomakuntaa.

 

 

Kirjoittaja

Marja-Sisko Aalto

Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!

Kirjoittajan viimeisimmät blogit