Synnit poissa autuutta…ko?

Kun kyläyhteisöt ovat matkalla kivikauteen kovaa vauhtia, niin kai me voimme uhrata muutaman sanan kivikautiselle termille: Synti! Aamulla herättyäni muistui mieleen riimittely: Synnit poissa autuutta oi! Synnin maassa ken käsittää sen voi jne. Varmasti ihminen oli kokenut jotain yliluonnollista. Muuten eivät tuollaiset sanat paperille synny. Raamatun kielessä synti ja velka ovat synonyymejä. Ainakin sanan olemme kuulleet ja varmaan lausuneetkin ainakin Isä-Meidän- rukouksen yhteydessä.

Joskus harvoina päivinä olen lukenut Raamattua ja löytänyt asiaa koskevia kohtia. Muistinvaraisesti toistettuna ne kuulostavat tältä: Synti väijyy ovesi edessä, mutta hallitse sinä sitä! Ihminen siis sai luvan hallita syntiä? Kaikki ovat pois poikenneet ja syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla! Juuri annettiin lupa hallita syntiä ja nyt sitten kaikki menevät sitä tekemään? Mene, äläkä enää syntiä tee! Simppeli toteamus! Se minkä vuoksi sinut eteeni tuotiin oli sellaista, jota ei enää anteeksisaamisen jälkeen sovi tehdä, oli ikäänkuin Jeesuksen toteamus! Toisella kerralla Hän lisäsi: Ettei sinulle jotain pahempaa tapahtuisi! Muistelen, että halvauksesta oli kyse. Mikä olisi pahempaa kuin elää halvaantuneena? Kuvitelkoon jokainen itse. Sitten oli tänä huoneenhaltija. Paljonko olet velkaa? Sitten kehottaa väärentämään velkakirjansa. Tapahtuuko vielä sellaista, että pankkiiri kutsuu puhutteluun ja kysyy mitäs olet minun pankilleni velkaa ja käskee puolittaa satamiljoonaa viideksikymmeneksi. Siinä voisi olla diili, annat sitten tiskin alta mulle pari miljoonaa.

Sitten muistuu mieleeni kohta, jossa sanotaan: Missä on paljon lakeja, siellä on paljon ylitsekäymistä! Ja toinen: Missä ei ole lakia, siellä ei syntiä lueta! Joku ei täsmää! Ihmiselle annettiin jo aikaisessa vaiheessa kehotus: Hallitse sinä sitä! Kuitenkin ihminen pyrkii rikkomaan lakeja ihan vain huvittaakseen itseään, siis sielunvihollisen liittolaista itsessään eli lihallisuuttaan. Huvitus muuttuu yleensä kärsimykseksi myöhemmin. Miten sitten laki poistetaan. Lihallisesti se voidaan tehdä niin, että joka lappuun lyödään leima: Mitätön! Kun mä olen tämmönen ja mulla on tämä ominaisuus. Jos mä haluan polttaa kirkon, niin ihan sama. Voin istua muutman kuukauden ja joku veistää uudet paanut.

Tullaanko tätä tietä vapaiksi ja onnellisiksi ikuisesti! Mitäs sanot, jos sinun syntinen taipumuksesi mitätöidään mitätön-leimalla, mutta et saa anteeksi, koska sitä ei enää voi antaa sinulle anteeksi kukaan, kun se ei yleisen mielipiteen mukaan ole syntiä! Jos kumminkaan synnin mitätöinti ei anna rauhaa, niin sitten tulee lääketiede avuksi tai koskenkorvan jalostamo. Mihin me päädymme tätä tietä? Maanpäälliseen ja ehkäpä iankaikkiseenkin onnettomuuteen.

Syntikysymyksen lopullinen ja ainoa kestävä ratkaisu on Vapahtajamme kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen uudestisynnyttävässä evankeliumissa. Kannattaa katsoa Häneen, jonka olemme lävistäneet ylitsekäymisellämme. Hän sanoo: Tulkaa Minun tyköni te työtätekeväiset ja raskautetut, Minä annan teille levon! Halleluja!

  1. Ja jonkun ajan kuluttua tapahtui, että Kain toi maan hedelmistä uhrilahjan Herralle; ja myöskin Aabel toi uhrilahjan laumansa esikoisista, niiden rasvoista. Ja Herra katsoi Aabelin ja hänen uhrilahjansa puoleen; mutta Kainin ja hänen uhrilahjansa puoleen hän ei katsonut. Silloin Kain vihastui kovin, ja hänen hahmonsa synkistyi.
    Ja Herra sanoi Kainille: ”Miksi olet vihastunut, ja miksi hahmosi synkistyy?
    Eikö niin: jos teet hyvin, voit kohottaa katseesi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, ja sen halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä!”
    Ja Kain sanoi veljellensä Aabelille: ”Menkäämme kedolle”. Ja heidän kedolla ollessansa Kain karkasi veljensä Aabelin kimppuun ja tappoi hänet.
    Niin Herra sanoi Kainille: ”Missä on veljesi Aabel?” Hän vastasi: ”En tiedä; olenko minä veljeni vartija?”
    Ja hän sanoi: ”Mitä olet tehnyt? Kuule, veljesi veri huutaa minulle maasta.
    Ja nyt ole kirottu ja karkoitettu pois tältä vainiolta, joka avasi suunsa ottamaan veljesi veren sinun kädestäsi.
    Kun maata viljelet, ei se ole enää sinulle satoansa antava; kulkija ja pakolainen pitää sinun oleman maan päällä.”
    Ja Kain sanoi Herralle: ”Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin.

    Tuossa on meille valtava sanoma. Kainille ei kelvannut Jumalan säätämä uhri, vaan hän toi omat tekonsa ja oletti niiden kelpaavan Herralle. Kun Herra hyväksyi vain säädetyn uhrin (Kristus) niin Kain vihastuu ja loukkaantui.
    Herra sanoi Kainille, olet vapaa tekemään hyvää ja voit katsoa eteesi, mutta jos et tee sitä hyvää minkä tiedät hyväksi, niin vääryys (synti) on aina edessäsi ja teet sitä omasta tahdostasi. Valinta on sinun.

    Mitä Kain tekee? Hän tappaa Abelin ja tekee juuri sen, minkä tietää olevan synti. Tämän jälkeen sanoo Herralle: ”Syyllisyyteni on suurempi, kuin että sen kantaa voisin.
    Katso, sinä karkoitat minut nyt pois vainiolta, ja minun täytyy lymytä sinun kasvojesi edestä ja olla kulkija ja pakolainen maan päällä; ja kuka ikinä minut kohtaa, se tappaa minut.”

    Kuoleman pelko valtasi Kainin ja ylpeys esti ottamasta vastaan Jumalan säätämän uhrin (Kristus) Näin on Kaini laita vielä tänäpäivänäkin. Sen tähden sanoo Apostoli meille: (Tähän on pakko laittaa Johanneksen meille jättämä valtava Aarre)

    ”Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.
    Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
    Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas.
    Jokainen, joka tekee synnin, tekee myös laittomuuden; ja synti on laittomuus.
    Ja te tiedätte hänen ilmestyneen ottamaan pois synnit; ja hänessä ei ole syntiä.
    Kuka ikinä hänessä pysyy, hän ei tee syntiä; kuka ikinä syntiä tekee, hän ei ole häntä nähnyt eikä häntä tuntenut.
    Lapsukaiset, älköön kukaan saako teitä eksyttää. Se, joka vanhurskauden tekee, on vanhurskas, niinkuin hän on vanhurskas.
    Joka syntiä tekee, se on perkeleestä, sillä perkele on tehnyt syntiä alusta asti. Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot.
    Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä; eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt.
    Siitä käy ilmi, ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä perkeleen lapsia. Kuka ikinä ei tee vanhurskautta, hän ei ole Jumalasta, ei myöskään se, joka ei veljeänsä rakasta.
    Sillä tämä on se sanoma, jonka te olette alusta asti kuulleet, että meidän tulee rakastaa toinen toistamme eikä olla Kainin kaltaisia, joka oli pahasta ja tappoi veljensä. Ja minkätähden hän tappoi hänet? Sentähden, että hänen tekonsa olivat pahat, mutta hänen veljensä teot vanhurskaat.
    Älkää ihmetelkö, veljeni, jos maailma teitä vihaa.
    Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään, sillä me rakastamme veljiä. Joka ei rakasta, pysyy kuolemassa.
    Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään murhaajassa ole iankaikkista elämää, joka hänessä pysyisi.
    Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä.
    Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä?
    Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.

    Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.
    Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan,
    ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.

    Ja tämä on hänen käskynsä, että meidän tulee uskoa hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen ja rakastaa toinen toistamme, niinkuin hän on meille käskyn antanut.
    Ja joka pitää hänen käskynsä, se pysyy Jumalassa ja Jumala hänessä. Ja siitä me tiedämme hänen meissä pysyvän, siitä Hengestä, jonka hän on meille antanut. 1.Joh.3

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.