Synnytystuskia Usko, toivo ja raskaus -kirjan tiimoilta

Huh, reilu vuosi sitten ystäväni Aila Ruohon kanssa päätimme kirjoittaa kirjan vanhoillislestadiolaisesta perhe-elämästä. Idea kirjasta oli Ailan kun hän kuuli minulta ”terveisiä” ”vl-lisääntymiskentältä”. Eli kipeät elämänkohtalot perhesuunnittelukiellosta johtuen, saivat alkunsa (hedelmöityksen) kirjalle, joka on nyt saatavilla kaupoista ja kirjastoista ja jonka julkistamispäivä on ensi tiistaina.

Kirjan synnytyskivut ovat olleet kovat. Paneutuminen aiheeseen SRK:n kirja- ja lehtituotannon, oman ja informanttien kokemusten kautta on ollut ahdistavaa, todella ahdistavaa. Kyyneleitäkin on asian johdosta tirauteltu.

Myös jatkuva, kalvava syyllisyys siitä, että kirjaprojekti estää olemasta perheen parissa tarpeeksi, on ollut voimakasta ja ahdistavaa. Minulle kuitenkin mies ja lapset ovat se ykkösasia tässä elämässä. Koskaan heidän eteensä ei tee mitään liikaa; huomioi, huolehdi ja helli. Rakkaus on aina olemassa pohjalla, mutta sen näyttäminen usein liian vähäistä.

Nyt sitten olen elänyt  viimeisen kuukauden aikana melkoisessa haastattelujen pyörteessä, mikä tällaiseen kirjan kirjoittamiseen väistämättä liittyy, tykkäsi sitten asiasta tahi ei. Noh, ei se nyt silleesti, tuleehan sitä selitellä aiheesta kun kysytään, mutta pikkasen alkaa olla sellainen olo, että haluaisi jo rauhoittua asian tiimoilta. Mulle on sanottu, että vilkkaammaksi vaan käy vielä ennen kuin homma painuu historian havinaan. Jooh, aika monessa lehdessä pärstäni ”komeilee” vielä, yrittäkää kestää! No, jospa sillä olisi sellainen siunaus, että asiasta keskusteltaisiin ja kärsimys vähenisi asian tiimoilta <3

Tämän päivän Hesarissa on juttu kirjasta:

http://www.hs.fi/kotimaa/Ehk%C3%A4isykielto+ajaa+lestadiolaiset+%C3%A4%C3%A4rirajoille/a1409974102624

Jutun alla käytävään keskusteluun voi halutessaan osallistua.

Se, mitä haluan, on että: Pakottaminen, painostaminen ja pelottelu lapsiasiassa loppuu vl-liikkeessä, eli pyydän suuntaamaan katseet liikkeen lisääntymisoppiin ja sen tiimoilta tapahtuvaan henkiseen ja hengelliseen väkivaltaan.

Se, mitä EN halua, on että: Osoitetaan sormella suurperheellisiä ja heidän lapsiaan, halveksitaan, naureskellaan heille ja pidetään heitä tyhminä ja osoitetaan se monin eri tavoin. He ajattelevat aidosti toteuttavansa Jumalan tahtoa, heillä on taivastoivo, jonka he pelkäävät menettävänsä jos alkavat ehkäistä. He tarvitsevat ymmärrystä ja tukea, ei kivenmurikoita!

Ja ihan kaikkinainen pakottaminen ja painostaminen on väärin, myös heitä kohtaan, jotka eivät ehkäise, johtui se sitten omasta halusta tahi helvetinpelosta. Väkivalloin tapahtuvat käännyttämiset aiheuttavat AINA huonoja seuraamuksia.

Ja vielä lopuksi; minä EN ole suurperhevastainen; päinvastoin 🙂 Suurperhe on hieno ja hyvä juttu niin kauan kuin se on sitä, mutta mitään pakkoa siihen ei saa liittyä. ”Meillä ei ole  lupa ehkäistä”. ”Uskovainen ei ehkäise”. ”Voitaisko me edes elää selibaatissa?” ”Onko ihan pakko?”

  1. Parahin Vuokko Ilola. Tiedättekö käykö koskaan niin, että VL-liikkeessä käytetään Lutherin rippiä väsymyksen hoitoon. Kysyn tätä siksi, koska Lutherin ripin katumuksen sisältö on oikean uskon synnyttämä synnintunto, mikä sitten päästetään. Jos käytetään, miten tehokas ja pitkään vaikuttava työtapa on. Sitten on olemassa asia, mikä koskee myös valtakirkon jäseniä, miten oikeasta uskosta riippuvainen synnintunto suhtautuu Ihmisarvon mukaisesti katumuksen ja syyllisyyden ymmärtämiseen syystä, että epäuskon hetki on kristityllä kovin mahdollinen.

    • May Roth-Edelmann: ”Tuli mieleen hupsu ajatus. Jos kaikilla perheilllä olisi noin 15 lasta, miten tämä maa makaisi tänään?”

      Kommentistasi voi tulla mieleen enemmänkin ”hupsuja ajatuksia.” Suomessa sanotaan vanhojen ikäluokkien kasvavan jatkuvasti verrattuna nuorempiin.

      Ns. elatus- ja huoltosuhteen mukaan Suomessa on parina viime vuosikymmeninä ollut 100 työtä tekevää kohti noin 150-200 elätettävää. Olisiko se suhde erilainen, jos lapsia syntyisi enemmän, vaiko huonompi?

      Itse kuulun uskonnolliseen yhteisöön jossa ei esitetä mitään ehkäisykieltoja, koska niitä ei voi Raamatun mukaan perustella ja tehdä.

    • Vesa Ahlfors: ”Itse kuulun uskonnolliseen yhteisöön jossa ei esitetä mitään ehkäisykieltoja, koska niitä ei voi Raamatun mukaan perustella ja tehdä.”

      Aivan. Teidän yhteisössänne neuvottiin jo 1970-luvulla, että lapsia ei kannata missään nimessä tehdä, kun loppu on niin lähellä. Monet avioparit noudattivat neuvoa ja ovat nyt lapsettomia vanhuksia.

      Tiedän itsekin aviopareja, jotka kertovat, että tekevät lapset vasta paratiisissa. Eikö se ole yhtä julmaa manipulointia, jos yhteisö saa ihmiset luopumaan lapsista ja lapsenlapsista lupaamalla pikaista loppua ja paratiisimaata?

      ”Miljoonat, jotka eivät milloinkaan kuole” ovat kuolleet jo aikoja sitten. Ei ole oikein antaa katteettomia lupauksia, joiden varassa tehdään koko elämään vaikuttavia päätöksiä. VT-seura ei ole yhtään sen parempi perhesuunnitteluneuvoissaan kuin vl-liike. 🙁

    • Aila Ruoho: ”Tiedän itsekin aviopareja, jotka kertovat, että tekevät lapset vasta paratiisissa.”

      Jotkut avioparit ovat henkilökohtaisella päätöksellään pidättäytyneet lasten hankkimisesta, jotta voisivat omistaa koko aikansa Jehova Jumalan palvontaan ja Jumalan valtakunnan hyvän uutisen saarnaamistyön edistämiseen.

      Aila Ruoho: ”Eikö se ole yhtä julmaa manipulointia, jos yhteisö saa ihmiset luopumaan lapsista ja lapsenlapsista lupaamalla pikaista loppua ja paratiisimaata?”

      Ei se ole mitään ”manipulointia”, vaan asia jätetään kunkin avioparin itse ratkaistavaksi. Mene mielellään joskus todistajien kokouksiin tai konventteihin, niin näet, että siellä on aviopareilla useasti pieniä lapsia. Mitään kieltoja niiden hankkimisen suhteen ei ihmisillä ole oikeutta asettaa.

      Aila Ruoho: ”Ei ole oikein antaa katteettomia lupauksia, joiden varassa tehdään koko elämään vaikuttavia päätöksiä.”

      Todistajat tuovat esiin Raamatun ja Jumalan pääedustajan Jeesuksen Kristuksen esittämiä lupauksia. En nyt lähtisi kristittynä väittämään niitä ”katteettomiksi.” Jumalan valtakunnan hyvän uutisen julistustyönhän Jeesus antoi seuraajiensa tehtäväksi.

      Ps. Arvoisa Aila Ruoho. Tämä blogihan käsittelee niitä lestadiolaisia suurperheitä ja heidän mahdollisia ehkäisykieltoja, joten pitäydytään mielellään blogin aiheessa. Niin mielelläsi kun ilmeisesti parjaisit Jehovan todistajia, tee se jossain muussa yhteydessä.

    • Arvoisa Vesa Ahlfors, otit itse esille oman uskonyhteisösi. Jatkoin vain aiheesta, josta olit itse tehnyt omassa kommentissasi avauksen.

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.