Huh, reilu vuosi sitten ystäväni Aila Ruohon kanssa päätimme kirjoittaa kirjan vanhoillislestadiolaisesta perhe-elämästä. Idea kirjasta oli Ailan kun hän kuuli minulta "terveisiä" "vl-lisääntymiskentältä". Eli kipeät elämänkohtalot perhesuunnittelukiellosta johtuen, saivat alkunsa (hedelmöityksen) kirjalle, joka on nyt saatavilla kaupoista ja kirjastoista ja jonka julkistamispäivä on ensi tiistaina.

Kirjan synnytyskivut ovat olleet kovat. Paneutuminen aiheeseen SRK:n kirja- ja lehtituotannon, oman ja informanttien kokemusten kautta on ollut ahdistavaa, todella ahdistavaa. Kyyneleitäkin on asian johdosta tirauteltu.

Myös jatkuva, kalvava syyllisyys siitä, että kirjaprojekti estää olemasta perheen parissa tarpeeksi, on ollut voimakasta ja ahdistavaa. Minulle kuitenkin mies ja lapset ovat se ykkösasia tässä elämässä. Koskaan heidän eteensä ei tee mitään liikaa; huomioi, huolehdi ja helli. Rakkaus on aina olemassa pohjalla, mutta sen näyttäminen usein liian vähäistä.

Nyt sitten olen elänyt  viimeisen kuukauden aikana melkoisessa haastattelujen pyörteessä, mikä tällaiseen kirjan kirjoittamiseen väistämättä liittyy, tykkäsi sitten asiasta tahi ei. Noh, ei se nyt silleesti, tuleehan sitä selitellä aiheesta kun kysytään, mutta pikkasen alkaa olla sellainen olo, että haluaisi jo rauhoittua asian tiimoilta. Mulle on sanottu, että vilkkaammaksi vaan käy vielä ennen kuin homma painuu historian havinaan. Jooh, aika monessa lehdessä pärstäni "komeilee" vielä, yrittäkää kestää! No, jospa sillä olisi sellainen siunaus, että asiasta keskusteltaisiin ja kärsimys vähenisi asian tiimoilta <3

Tämän päivän Hesarissa on juttu kirjasta:

http://www.hs.fi/kotimaa/Ehk%C3%A4isykielto+ajaa+lestadiolaiset+%C3%A4%C3%A4rirajoille/a1409974102624

Jutun alla käytävään keskusteluun voi halutessaan osallistua.

Se, mitä haluan, on että: Pakottaminen, painostaminen ja pelottelu lapsiasiassa loppuu vl-liikkeessä, eli pyydän suuntaamaan katseet liikkeen lisääntymisoppiin ja sen tiimoilta tapahtuvaan henkiseen ja hengelliseen väkivaltaan.

Se, mitä EN halua, on että: Osoitetaan sormella suurperheellisiä ja heidän lapsiaan, halveksitaan, naureskellaan heille ja pidetään heitä tyhminä ja osoitetaan se monin eri tavoin. He ajattelevat aidosti toteuttavansa Jumalan tahtoa, heillä on taivastoivo, jonka he pelkäävät menettävänsä jos alkavat ehkäistä. He tarvitsevat ymmärrystä ja tukea, ei kivenmurikoita!

Ja ihan kaikkinainen pakottaminen ja painostaminen on väärin, myös heitä kohtaan, jotka eivät ehkäise, johtui se sitten omasta halusta tahi helvetinpelosta. Väkivalloin tapahtuvat käännyttämiset aiheuttavat AINA huonoja seuraamuksia.

Ja vielä lopuksi; minä EN ole suurperhevastainen; päinvastoin :) Suurperhe on hieno ja hyvä juttu niin kauan kuin se on sitä, mutta mitään pakkoa siihen ei saa liittyä. "Meillä ei ole  lupa ehkäistä". "Uskovainen ei ehkäise". "Voitaisko me edes elää selibaatissa?" "Onko ihan pakko?"