kristinuskon kirja.

Kristinuskomme käsitykset ovat nyt hajaantuneet lähes 1000 eri uskontokuntaan. Hajaannus jatkuu myös voimakkaana kirkosta eroamisen suhteen, mikä johtuu kirkon rakentaman oppijärjestelmän käsittämyyksistä. Ihmisten hallitsemiksi ja alistamiseksi kehitetty oppijärjestelmä on tullut tiensä päähän. Mikään mahti maailmassa ei voi estää sen luhistumista seuraavan 100 vuoden aikana.

On todella tarvetta palata kristinuskon alkujuurille 2000 vuoden taakse oivaltaen, mitä Jumala lähettiläämsä Jeesuksen kautta oikein halusi ilmoittaa. Jumalan tahto valitettavasti perustuu kokonaan perimätietoon Jeesuksen aikaisten kyvyttlmlldestä huomata hänen merkityksensä, ehkä puolisoaan Mariaa lukuunottamatta.

Jeesus. Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä. Lähimmäisen rakkauden hengessä. Ei muuten planeetallamme. Sen ymmärtäminen on kunkin ihmisen oma käsitys. Me kaikki ihmiset synnymme samanarvoisina ja myös lähdemme täältä samanarvoisina.Sen jälkeen me olemme Jumalan omia, jos olemme.

  1. Sepon käännös ei ole oikein: ” Onnellisia ovat nuo köyhät hengelle, sillä heidän on kuningaskunta taivasten.” Tulkintasi muuttaa alkuperäisen ajatuksen.

    Oikea tulkinta on: Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.

    Esim.
    ”Hengellinen köyhyys ( oman vajavaisuuden ymmärtäminen) taitaa tulla uskoon tulemisen perässä”. Toki myös etsikko aikaa elävä on hengellisesti köyhät, apua avuksi huutavat”.
    Hyvä tulkinta Karilta.

    • Me kaikki ihmiset voimme olla hengessä rikkaampia, joten taivasten valtakunta ajattelu tämän pohjalta on aivan utopistinen. Yksi esimerkki ihmisten kirjoittamasta sokeasta uskosta.

    • Hengellinen köyhyys tulee näkyviin vasta, kun näkee itsensä ulkopuolella todellisen hengellisen rikkauden, josta itse on vain pikkiriikkisen osallinen. Suurikaan hengellinen kasvu ei muuta tätä sydämen asennetta. Asenne pysyy samana ja samalla jatkuvalle kasvulle pysyy motivaatio.

    • Niin,
      Moni ajattelee olevansa tai omaavansa ”sen oikean (tai peremman) hengen ja tiedon” omistaja – siis muita paremmin ajatteleva.
      Ja siis ajattelee pelastuvansa, vapautuvansa oman tietämyksensä tai viisautensa tai hyvyytensä varassa; olkoompa se sitten omahyväistä ylemmyydentoista ”yli-ihmisyyttä” tai sitten jonkinlaista ”salaisesta tietovarastosta” ammennettua.
      Kristinuskossa pätee tietynlainen ”yksikertaisuus”: armo ja totuus. Niiden yläpuolelle ei ole meneminen, niihin on tyytyminen. Eri oikeanlainen nöyryys, ”hengellisesti köyhä”.

    • Jukka Mikkola mistä mielestäsi löytää Totuuden eli oikean uskon, eikö Raamatusta ja evankeliumeista?

      Ajatteleppa nyt mitä tarkoittaa Jeesuksen sanat:

      Matt. 11:25
      Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.

      Nyt onkin kysymys voiko ihminen ymmärtää Raamattua kun Jumala sen salaa?

      Entäpä kun Jumala sen ilmoittaa, onko sen ymmärtäminen silloin vaikeaa?

    • Edellä oleva kommenttini oli vain pikavastaus: kuitenkin se oleellinen.
      Raamatun ymmärtäminen ja varsinaisen ”tien” (Isän luokse) ymmärtäminen ovat sikäli kaksi eri(laista) asiaa, että Raamattua ei kukaan liene täisin ymmrtänyt – ei liberaali eikä ”fundamantalisti”.
      Olen nähnyt ns. ”tarpeellista väittelyä” että sitten ”ei niin oleellista” väittelyjä – ai pikemminkin kiistelyä Raamatun tekstistä. Joskus rakentavaa, usein enemmänkin oikeassaolon (näyttämisen) halun vuoksi.
      Yskityiskohdista usein vedotaan lisäksi muihin auktoriteetteihin, ”Pyhään Henkeen” tai historialliskulttuuriseen viitekehykseen.

      Joka tapauksessa Raamatusta ovat tuon Pelastavan Tien Isän luokse löytäneet sekä ns. viisaammat että ns. yksinkertaisemmatkin. Oleellista lienee ollut oikea nöyryys Isän, Pojan Jeesuksen ja Pyhän Hengen edessä. Jeesus Kristus kuitenkin on se Totuuden Tie Isän luokse , jonka Henki todistaa; ja nuo kolme ovat yhtä. Itse emme sitä löydä, siis ilman Hänen apuaan. Emmekä sitä kykenen ansaitsemaan.

      Viisaammat kertokoot enemmän.

    • Kuten olen monissa kohdin tuonut aieminkin esille, tuo käsite ’tie’ (derek) oli Qumranin munkkien käyttämä itsenimitys, joka tulee Johannes Kastajankin julistamasta Jesajan lauseesta: 40:3 Huutavan ääni kuuluu: ”Valmistakaa Herralle t i e erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme.
      40:4 Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi.
      40:5 Herran kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut.”

      Kohta liene alun perin tarkoittanut valmisteluja kerubivaunujen (merkaba) laskutumista erämaan aavikoille, voi verrata Nazcan autiomaan kiitoteihin. Vaunujen takaosasta liekehti kirkas tuli, eli Herran ’kirkkaus’.
      https://mysteriesrunsolved.com/fi/2021/04/the-nazca-lines-ancient-vimana-runways.html
      Vaunujen laskeutumista kuvaa mm. Mooseksen Ilmestyskirjana tunnetun Vanhan testamentin eräs ns. apogryfi,jonka mukaan itse Jumala laskeutui ko. vaunuilla jo ammoin Paratiisiin:
      ”Ja tuolla samalla hetkellä me kuulimme arkkienkeli Mikaelin puhaltavan torvellaan ja kutsuen enkeleitä ja sanoen: ’Näin sanoo Herra, Tulkaa kanssani paratiisiin ja kuulkaa tuomio, millä tuomitsen Aatamin.’ Ja kun Jumala ilmestyi paratiisiin kerubiensa vaunuilla enkelien kulkiessa hänen edellään ja laulaen ylistysvirsiä, kaikki paratiisin kasvit, sekä isänne puolelta että minun, puhkesivat kukkaan. Ja Jumalan valtaistuin asetettiin siihen, missä oli Elämän Puu.”
      Jumalan valtaistuin näyttää siis liittyneen vaunuihin ja Jumala Mooseksen Ilmestyksessä jäi istumaan tälle ’valtaistuimelle’ elämän puun läheisyyteen. Jumala vierailee paratiisissa serafeineen tuomitakseen Aadamin ja Eevan heidän syntiensä tähden, ja kun hautaus on suoritettu, Jumala lentää vaunuillaan arkkienkeli Mikaelin kanssa takaisin taivaaseen.

      Merkaba-mystikot alkoivat sittemmin sikiöasennossa jäljitellä vaunujen nousua ’taivaan tielle’.
      Heprealainen elämäpuu kuvaa myös 22 polussaan eli ’teissään’ hengen nousemista aineellisuudesta kohti kruunua 10 sefirotin kautta.

    • Itse uskon kyllä enemmän siihen, että Raamatun sanoma – sen pääasia – aukeaa etsivälle ilman ”erikoisihmisten korkeamman mystiikan erikoisosaamista”.
      Kaikenlaista olen tähänastisen elämäni varrella nähnyt, kuullut ja lukenut. Ja kiistelyjäkin seurannut.
      Pohdittavaa toki jää itse kullekin.

Suni Reino
Suni Reino
Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.