Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kun antaa henkensä ystäviensä puolesta
Viime viikolla Moskovan stadionilla heiluivat liput, musiikki soi ja siellä nostatettiin kansallistunnetta. Vladimir Putinin show oli värikäs. Kansan taistelumieltä kohotettiin urakalla. Olihan kyseessä taistelusta Venäjän ja muun maailman välillä.
Me vastaan muut!
Puheessaan presidentti Putin siteerasi Jeesuksen sanoja tukeakseen oikeuttaan sotatoimiin Ukrainassa.
Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. Johannes 15:13
Sydäntä koskettavaa, mutta miten kaukana ajatus olikaan sen alkuperäisestä tarkoituksesta. Jeesus sanoi nämä sanat mennessään ristille, ei sotaan. Kuolemaan, ei tappamaan.
Ja kansa hurrasi! Vaan oliko kannustushuudot vain huulilla ja itku takertui kurkkuun? Tuskinpa joukossa oli äitejä hurraamassa, joiden pojat tuodaan sinkkiarkussa kotiin Ukrainasta. Jos tuodaan.
Historia toistaa itseään ja jälleen kerran Raamattu on siinä merkittävässä roolissa. Sillä sota tarvitsee teologiaa. Teologia antaa sille oikeutuksen. Siihen vedoten on helpompi tappaa. Olipa se teologia miten pielessä tahansa.
Betlehemin luterilaisen kirkon pastori Mitri Raheb on sanonut:
”Imperiumit luovat omat teologiansa oikeuttaakseen miehityksensä”.
Historia on täynnä esimerkkejä itsetehdyistä teologioista. Opeista, joilla on oikeutettu tappamaan, riistämään, sortamaan. Jeesuksen sanat on ollut helppo ottaa kontekstistaan.
Ja tämän pelin Putin osaa Moskovan patriarkan Kirillin tuella.
Olisi helppoa sanoa, että niin tapahtuu Venäjällä, onneksi ei kuitenkaan meillä. Mutta kuten aina, omatekoiset profeetat ovat päässeet irti meilläkin Ukrainan sodan myötä. Ja siinä missä Putinilla on seuraajansa, on näillä kotitekoisilla profeetoilla seuraajansa. Totuus on yllättävän helppo kiertää, ja syöttää pelossa ja epävarmuudessa eläville. Aina löytyy koukkuun tarttuvia. Pääasia on mehukas tarina, ei sen todenperäisyys.
Samaan aikaan on koskettavaa nähdä, että meillä Suomessa löytyy vastuullisia asiantuntijoita, jotka analysoivat tilannetta realistisesti, ei piruja seinälle maalaten vaan arvioiden tilannetta faktojen perusteella – hieman epävarmoina ja valmiina muuttamaan kantojaan tilanteiden muuttuessa. Se ei tarvitse rinnalleen tuomionpäivän maalailua. Tuomionpäivä osaa maalata itsensä, kun sen aika tulee.
Samaan vastuullisuutta tarvitaan nyt kirkoissamme ja seurakunnissa. Ja onneksi sitäkin löytyy. Elämmehän totuuden hetkeä, johon ei pitäisi kuulua valheuutiset ja valheprofeetat. Vaan Kristus, matkalla ristille ja ylösnousemukseen.
Näyttää vähän siltä, että Kreml ei ole rauhantyön asialla. Sota nyt on vaan inhorealistinen tosiasia. Toivottavasti emme näe mitään ”shokkivaikutusta” Ukrainassa Venäjän taholta, johon eräs upseeri viittasi. Entä mikä on Jumalan rooli tässä sodassa. Tuskin Hän tätä sivustakaan seuraa. Kaikkivaltias historian Jumala kun on.
Kieltämättä on pelottava asia mitä tulee seuraavaksi. Ja suurimmat kärsijät ovat siviilit.
Samaa mieltä Kosti, tuskinpa kaikkivaltias vaan sivusta seuraa.
Vastaako meille Taivas lähinnä siten tähän meneillään olevan sodan suhteen, kuten Herra sanoi Jobille? ”Sinäkö käsittäisit Jumalan tutkimattomuuden tahi pääsisit Kaikkivaltiaan täydellisyydestä perille? Se on korkea kuin taivas — mitä voit tehdä, syvempi kuin tuonela — mitä voit ymmärtää? Se on pitempi kuin maa ja laveampi kuin meri. (Job11:7-9)” Tähän viittaa myös Paavali: ”Oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja käsittämättömät hänen tiensä! Sillä kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut hänen neuvonantajansa? (Ro11:33-34)”
Meidän ei tule unohtaa Ukrainan kansaa vaan rukoilla heidän puolestaan ja rauhan puolesta. Ukrainan kärsimys on mennyt liian pitkälle, se meni jo ensimmäisen uhrin jälkeen.