Kun Pariisin ilmastokokouksessa saavutettiin yksitoista vuotta sitten sopu, oli tunnelma lähes hurmoksellinen. Hallelujaa, twiittasi ilmastokokoukseen osallistunut rovasti Ilkka Sipiläinen. Kotimaan haastattelussa Sipiläinen kuvaili Ranskan ulkoministeri Laurent Fabiuksen liikutusta tämän kertoessa sovun syntymisestä. Ja olivat Sipiläiseltäkin silmät kostuneet.
Yksitoista vuotta sitten Pariisissa sovittiin, että ilmaston lämpeneminen pyritään pitämään alle 1,5 celsiusasteessa esiteolliseen aikaan verrattuna.
Tänä syksynä on käynyt ilmi, että historiallinen tavoite on jäämässä historiaan. YK:n ympäristöohjelma UNEPin mukaan puolestoista asteen tavoite ei enää ole saavutettavissa vaan maapallo lämpenee väistämättä enemmän ainakin väliaikaisesti.
Niinpä tällä viikolla alkaneessa YK:n ilmastokokouksessa Turkin Antalyassa tunnelma lienee kaikkea muuta kuin hurmoksellinen. Nyt jonkinlaisena saavutuksena toistellaan sitä, että kokous ylipäätään järjestetään – tosin ilman Yhdysvaltoja.
Odotuksia on ohjattu kohti absoluuttista minimiä. Suomen Paviljonkia Antalyassa vetävä Tuuli Kaskinen ehti jo kokouksen ensimmäisenä päivänä luvata Uuden Jutun haastattelussa, että tänäkin vuonna YK:n ilmastokokous tulee tuottamaan pettymyksen. Leuka rintaan siis ja kohti uusia tappioita.
ANKEAAN MIELIALAAN lääkettä voi etsiä keskusteluista yhdentoista vuoden takaa. Jo silloin nimittäin tiedettiin, että alle puolentoista asteen tavoite oli hyvin kunnianhimoinen.
Ennen Pariisin kokousta tavoitteena pidettiin yleisesti alle kahden asteen lämpenemistä. Alavat saarivaltiot kuitenkin kampanjoivat menestyksellä kunnianhimoisemman tavoitteen puolesta.
Tarkkaan ottaen Pariisin sopimus sisältää molemmat lukemat. Pariisissa nimittäin sovittiin, että lämpötilan nousu pidetään selvästi alle kahdessa asteessa pyrkien alle puoleentoista asteeseen.
Jälkikäteen voi pohtia, oliko puolentoista asteen tavoite laisinkaan viisas.
Tavoitteeseen liittyi psykologinen riski, joka nyt voi realisoitua. Kun alun alkaenikin lähes mahdoton tavoite karkaa käsistä, saattaa joku pudottaa hanskat tiskiin, Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas totesi pari viikkoa sitten Tiedekulmassa ilmastokokouksen alla järjestetyssä tilaisuudessa.
Toisaalta kova tavoite kiritti Taalaksen mukaan monia maita lisäämään kunnianhimon tasoaan. Ilman alun alkaenkin lähes mahdotonta tavoitetta voisimme olla matkalla kohti paljon merkittävämpää lämpenemistä.
Hanskojen pudottamiseen ei tietenkään ole mitään järkevää perustessa. Se, lämpeneekö ilmasto kaksi, kolme vai kuusi astetta, ei ole yhdentekevää.
Nykytoimin olemme matkalla kohti 2,8 asteen lämpenemistä. YK:n ympäristöohjelman mukaan paras saavutettavissa oleva skenaario olisi 1,7–1,8 asteen lämpeneminen, josta voisimme vuosisadan loppuun mennessä palata 1,5 asteeseen. Tämä vaatisi radikaaleja ja nopeita päästövähennyksiä.
Pariisin sopimuksen tavoite on siis kunnianhimoinen, mutta ei vielä mahdoton – ja niinpä sitä kohti kannattaa pyrkiä. Tässä pelissä viisaampaa lienee asettaa mahdoton tavoite ja hävitä kisa niukasti kuin asettaa odotukset jo valmiiksi hyvin alas.
Lopulta kyse ei ole numeroista tai lämpömittarin lukemasta, kuten YK:n pääsihteeri Antonio Guterres tänään totesi Antalyassa pitämässään puheessa, vaan taistelusta elämän ja lastemme tulevaisuuden puolesta.
Lue lisää ilmastokysymyksistä:
Ilmastokriisi ei ole kaukainen uhka – se pakottaa arvioimaan uudelleen perusasioita
Jos Pohjois-Atlantin merivirtojen kiertoliike Amoc romahtaa, emme ole varautuneet
Ilmoita asiavirheestä