Merestä ei koskaan näe kuin pinnan. Mysteeri pinnan alla on kiehtonut Aleksi Nummelinia aina.

Helsingin Kumpulassa pienen neuvotteluhuoneen lasitaululla risteilee matemaattisia kaavoja.

– Nuo taitavat olla jäljiltäni, Nummelin sanoo ja tarttuu sieneen.

Tutkimusprofessorina Ilmatieteen laitoksella työskentelevä Nummelin on fysikaalinen merentutkija ja ilmastomallintaja. Ilmastomallinnus taas on matematiikkaa.

Matemaattisten ohjelmien avulla tutkijat pyrkivät ymmärtämään ilmastossa tapahtuneita menneitä muutoksia ja ennakoimaan tulevaa.

Ohjelmat simuloivat maapalloa ja sen eri osien vuorovaikutusta. Ilmakehä, valtameret, merijää ja maanpinta vaikuttavat kaikki toisiinsa.

Vasta viime vuosina ilmastomallinnuksissa on havahduttu muutoksiin, joita Pohjois-Atlantin merivirroissa tapahtuu. Niiden vaikutus Euroopan ja erityisesti Pohjoismaiden ilmastoon voi olla kirjaimellisesti hyytävä.

SUOMI SIJAITSEE suurin piirtein 60. ja 70. pohjoisen leveyspiirin välisellä alueella. Samoilla leveysasteilla ovat esimerkiksi Alaska ja osa Siperiasta.

Ihmisiä näin pohjoisessa asuu harvakseltaan. Kaikkiaan 60. leveyspiirin pohjoispuolella asukkaita on noin 20 miljoonaa.

Syynä harvaan asutukseen on ilmasto. Se on esimerkiksi Alaskassa aivan toisenlainen kuin Suomessa.

Verrattain leudon ilmastomme taustalla on osaltaan meri ja sen virtaukset. Ne siirtävät lämpöä päiväntasaajalta kohti pohjoista pitäen Pohjois-Atlantin jäättömänä.

Suomea lämmittävä Golfvirta on osa Pohjois-Atlantin kiertoliikettä, joka tunnetaan englanniksi nimellä Atlantic Meridional Overturning Circulation. Suomessakin siitä käytetään usein englannista johdettua lyhennettä Amoc.

Merivirtausten liike perustuu veden tiheyseroihin ja tuuleen. Mitä suolaisempaa ja kylmempää vesi on, sitä enemmän se painaa. Niinpä kun virran tuoma pintavesi pohjoisessa viilenee, se painuu pohjaan. Siellä se matkaa jälleen kohti etelää.

Tätä kiertoa ilmastonmuutos uhkaa. Se lämmittää Atlantin pohjoisosien pintavettä ja lisää makean veden määrää.

Ne pakkaset, joita meillä nyt on ääri-ilmiöinä ehkä muutaman kerran talvella, olisivat enemmän normi.

VIIME AIKOINA Amocin tuleva hidastuminen on alkanut näkyä myös uutisissa. Ilmastotieteilijöille asia ei kuitenkaan ole ollut uutinen enää vuosiin.

– Se on ihan tasan varmaa, että Amoc hidastuu, ja on ollut sitä jo kauan, Aleksi Nummelin sanoo.

Hidastuminen mainitaan myös hallitustenvälisen ilmastopaneelin eli IPCC:n viimeisimmässä raportissa vuodelta 2023.

IPCC:n raportin julkaisun jälkeen tilannekuva on kuitenkin muuttunut aiemhpaa synkemmäksi. Virtauksen nopean romahduksen todennäköisyys on kasvanut.

Tänä keväänä Science Advances -lehdessä julkaistiin tutkimus, jonka mukaan virtaus voisi hidastua jopa 42–58 prosenttia vuoteen 2100 mennessä.

– Pohjois-Euroopalle sillä on tosi paljon merkitystä, missä globaalin lämpenemisen vaiheessa Amoc heikkenee. Se on se iso kysymys, ja siihen liittyy epävarmuutta, Nummelin toteaa.

KUN VUOSIKYMMENET on murehdittu ilmaston lämpenemistä, voi ajatus viilenemisestä kuulostaa äkkiä hyvältä uutiselta. Kyllä kai suomalainen kylmässä pärjää. Onko tässä siis varsinaisesti mitään syytä huolestua?

Koko maailman mittakaavassa vastaus on selvä: kyllä on. Suomen näkökulmasta asia on epävarmempi.

Pohjolan kannalta suurin huoli liittyy aiempaa todennäköisemmältä vaikuttavaan mahdollisuuteen merivirtojen nopeasta romahduksesta.

Silloin Suomessa talven lämpötilat voisivat pudota useita celsiusasteita nykyistä alemmas. Talvella Itämeri jäätyisi nykyistä laajemmin.

– Ne pakkaset, joita meillä nyt on ääri-ilmiöinä ehkä muutaman kerran talvella, olisivat enemmän normi, Nummelin kertoo.

Jollain tasolla tiedämme, mitä kova pakkanen tarkoittaa, hän sanoo, mutta muistuttaa sitten, että yksittäinen hyytävän kylmä talvipäivä on eri asia kuin viikkokausia jatkuva kovien pakkasten jakso.

Pakkaset lisäisivät energiankulutusta, mutta sen tuotanto vaikeutuisi. Ajoneuvot tuskin kestäisivät pakkasia, joten liikkumisesta tulisi hankalaa.

Kasvukausi lyhenisi ja kalakannat vähenisivät. Se voisi nostaa ruuan hintaa tai vaarantaa ruokaturvan.

TOISAALTA JOS todennäköisin skenaario toteutuu ja Amoc heikkenee hitaasti lämpenemisen jatkuessa, virtauksen heikkeneminen saattaa Pohjolassa kumota joitain ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Silloin ilmastomme lämpenisi edelleen, mutta vähemmän kuin muutoin.

Kaikki Amocin heikkenemisen vaikutukset eivät täälläkään ole riippuvaisia ajoituksesta. Merenpintaa muutos nostaa joka tapauksessa.

– Hollantilaiset ovat tästä tosi huolissaan, ja siksi siellä on panostettu Amoc-tutkimukseen, Nummelin kertoo.

Kaikkein tuhoisimmat vaikutukset kohdistunevat kuitenkin jonnekin muualle kuin Suomeen tai Eurooppaan.

Virtauksen hidastumisen myötä eteläisellä pallonpuoliskolla ilmasto lämpenee entisestään. Lisäksi muutos vaikuttaa trooppisten sateiden sijoittumiseen. Se voisi tehdä sateista riippuvaisista alueista elinkelvottomia.

Suomessa käyty keskustelu Amocin vaikutuksista onkin Nummelinin mukaan yksi osoitus siitä, kuinka epätasa-arvoinen ilmastonmuutos on. Rikkaassa lännessä voimme varautua sen mahdollisiin vaikutuksiin, koska juuri nyt käsillä olevia ongelmia on vähemmän kuin muualla.

– Ihan varmasti suurimmat globaalit ongelmat tulevat päiväntasaajan maihin, hän sanoo.

Nummelinin mielestä on selvää, että Suomi kuuluu ilmastonmuutoksen voittajiin. Yhtä selvää on, ettei se ole hyvä syy olla toimimatta.

– Sen verran pitäisi kyetä tuntemaan solidaarisuutta muita ihmislajin edustajia ja luontoa kohtaan.

Pitäisikö lumiaurat, talvirenkaat ja jäänmurtajat museoida? Entä voisimmeko opettaa kylmässä selviytymisen taitoja koulussa?

TÄMÄN VUODEN helmikuussa joukko ilmastotieteilijöitä luovutti Pohjoismaiselle ministerineuvostolle raportin, jonka tavoitteena on kuvata päättäjille Amocin mahdollisen romahduksen seurauksia. Aleksi Nummelin on yksi sen tekijöistä.

Raportin viesti on selvä: Ilmastonmuutosta on hillittävä vähentämällä hiilidioksidipäästöjä. Pohjois-Atlantin merivirtojen havainnointiin tarvittava rahoitus tulee turvata. Lisäksi mahdollinen romahdus on otettava tosissaan, ja sen vaikutuksiin pitää varautua.

Osana raportin valmistelua Rovaniemellä järjestettiin viime syksynä työpaja, johon osallistui ilmastotieteilijöitä ja paikallisia elinkeinonharjoittajia. Tavoitteena oli pohtia, miten Amocin mahdollisen heikentymisen tai romahduksen alueellisiin vaikutuksiin voisi sopeutua.

Yksi työpajan järjestäjistä oli Lapin yliopiston Arktisen keskuksen tutkija Sirpa Rasmus.

– Viilenemisen todennäköisyys on edelleen aika pieni mutta se on olemassa ja isompi kuin aiemmin ajateltiin. Siitä kannattaa puhua, Rasmus sanoo.

Työpaja aloitettiin katsomalla pätkiä uutisista vuodelta 1985. Silloin Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa koettelivat poikkeuksellisen kovat pakkaset.

Suomessa sitä kutsuttiin ”vuosisadan talveksi”. Tammi- ja helmikuussa pakkanen oli 10 astetta tavanomaista kovempi. Tuolloin saatiin ehkä esimakua siitä, mitä Amocin nopea heikkeneminen voisi täällä aiheuttaa. Jäätyneet putket katkaisivat vedentulon, sulattelu aiheutti tulipaloja ja ulkona oli tukala hengittää. Autoja jäätyi pihaan.

Rasmuksen mukaan kylmyys ei silti keskustelijoita pelottanut.

– Ihmiset selvästi kokivat, että kyllähän suomalainen pärjää kylmässä.

Amocin nopeakin romahdus kuitenkin näkyisi ilmastossa vasta vuosikymmenten kuluttua. Jos kylmät talvet palaavat, niitä voitaisiin odottaa joskus 2100-luvun tienoilla. Siihen saakka ilmasto edelleen lämpenisi.

– Meillä on välineet ja tietotaito kylmässä selviytymiseen, mutta jos eletään 100 vuotta eteenpäin niin, ettei sitä tietotaitoa tarvitse käyttää, niin miten se säilyy, ja kenen vastuulla on se, että se säilyy, Rasmus kysyy.

Samaan aikaan pitäisi siis varautua kaikkien vuodenaikojen lämpenemiseen ja silti pitää mielessä se, että kylmät talvet voivat palata – entistä kylmempinä. Nopea muutos voisi lisätä myös ihmisten oman varautumisen tarpeita.

Osaako 2100-luvun ihminen tehdä itse tulet, käsitellä lihaa tai laittaa ruokaa ilman sähköä? työpajassa pohdittiin.

Pitäisikö lumiaurat, talvirenkaat ja jäänmurtajat museoida? Entä voisimmeko opettaa kylmässä selviytymisen taitoja koulussa?

Samaan aikaan taitoja pitäisi opettaa uusille ihmisille: niille, jotka ovat paenneet kuumenevilta alueilta.

Lopuksi osallistujilta kerättiin kommentteja siitä, miltä näyttäisi uusiin olosuhteisiin sopeutunut ja hyvin pärjäävä pohjoinen.

Niissä yksi asia nousee esiin yli muiden: vaaran uhatessa tarvitsemme toisiamme.

Rasmuksen mielestä on kiinnostavaa, että osallistujat arvelivat Amoc-katastrofin ehkä saavan ihmiset puhaltamaan yhteen hiileen, kun ”ihan tavallinen ilmastonmuutos” ei siihen näytä riittävän.

KUINKA TODENNÄKÖINEN tällainen katastrofi sitten on? Siitä tiedeyhteisössä ei ole konsensusta.

Aleksi Nummelin toteaa, että tietoa ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Emme tiedä, miten herkkä merivirta on lämpenemiselle, tai sitä, miten päästöt kehittyvät.

Nopean romahduksen riski on joitain prosentteja, Nummelin arvioi.

Tietoa merivirroista kerätään kovimpiin virtauskohtiin upotettujen mittauslaitteiden avulla. Ne mittaavat veden virtausta, sen lämpötilaa ja suolaisuutta. Satelliittikuvista saadaan lisätietoa muun muassa pintaveden korkeudesta.

Tieto kertyy viiveellä, kun vanhat mittalaitteet muutaman vuoden välein haetaan pois ja ne korvataan uusilla.

– Emme tiedä, miten Amoc kehittyi viime vuonna, Nummelin toteaa.

Se on aika hurja ajatus. Merivirroissa muutokset ovat tosin hitaita. Se tarkoittaa myös sitä, että nyt tehdyt päätökset vaikuttavat vasta seuraavien sukupolvien elämään.

Lohdullista on se, että virtauksen hidastumiseen on mahdollista vaikuttaa. Se vaatisi hiilidioksidipäästöjen vähentämistä.

Amocin nopean romahduksen riskiä Nummelin vertaa asteroidin maahansyöksyn todennäköisyyteen. Siihenkin olemme varautuneet, vaikka tunnettujen asteroidien kohdalla todennäköisyys mitataan promillen osina.

Ilmastonmuutokseen liittyvien riskien todennäköisyydet ovat huomattavasti suurempia. Miksi niihin ei varauduta yhtä voimakkaasti?

Onhan asteroidi tietysti eri asia, Nummelin myöntää. Jos sellainen sattuisi kohdalle, tuho olisi alle jääneille nopea ja totaalinen.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tulevat näkyviin hitaammin. Toisaalta ne ulottuvat paljon useampien ihmisten elämään ja vaikuttavat myös seuraaviin sukupolviin.

– Nämä ovat eettisesti hankalia kysymyksiä.

Surua, ahdistusta, vihaa, raivoa, huolta, pelkoa, toivottomuutta, voimattomuutta, masennusta ja turhautumista.

Tällaisista tunteista napa-alueilla työskentelevät ilmastotieteilijät raportoivat, kun Sirpa Rasmus selvitti yhdessä Inkeri Markkulan kanssa tutkijoiden kokemia ympäristötunteita. Viime vuoden lopulla toteutettuun kyselyyn vastasi 46 tutkijaa 16 eri maasta.

Toisaalta tutkijat kokivat työnsä merkitykselliseksi. Ilmaston lämpenemisen vaikutusten todistaminen vahvisti halua jatkaa työtä ja kertoa sen tuloksista.

Aleksi Nummelin ei tunnustaudu huoli-ihmiseksi. Pikemmin hän sanoo olevansa käytännön tekijä.

– Olen hyväksynyt sen, että emme ole tehneet tarpeeksi. Jotain silti yhä yritetään tehdä. Pitää sitten oikeasti vain elää tämän kanssa.

Ymmärrys on saanut Nummelinin tekemään omassa elämässään valintoja, jotka auttavat sopeutumisessa. Yksi suurimmista liittyy asumiseen.

Vuosien ulkomailla vietetyn jakson jälkeen Nummelin palasi Suomeen ennen kaikkea siksi, että täällä ilmastonmuutoksen riskit ovat paljon pienempiä kuin monissa muissa paikoissa.

Etelä-Eurooppaa uhkaa kuumuus ja kuivuus. Jopa Norjassa maanvyörymien ja tulvien riskit ovat suurempia kuin täällä.

Suomestakin sopiva koti löytyi korkealta merenpinnan yläpuolelta.

– Ihmiset eivät ehkä ajattele ilmastonmuutokseen varautumista niin konkreettisesti, Nummelin sanoo.

– Itse olen valinnut, että teen päätöksiä sen perusteella, mikä tämä todellisuus on.

Amocin nopean romahduksen vaikutusten kuvaamisessa lähteenä on käytetty yhteenvetoa Suomalaisen Tiedeakatemian, Operaatio Arktiksen ja Huoltovarmuuskeskuksen järjestämästä Tiedesparrauksesta maapallojärjestelmän keikahduspisteistä.

Lue myös:

Sirpa Pietikäinen ei hyväksy tekosyitä, joilla ilmastonmuutoksen ehkäisemistä vetkutellaan

Ilmoita asiavirheestä