Istumme Satamapuiston varrella sijaitsevassa Reposaaren pappilassa. Ikkunoista suorastaan tulvii sisään syysruska. Vuodenajat ovat vahvasti läsnä Selkämeren sylissä sijaitsevalla saarella. Reposaaresta on vesitse lyhyempi matka Ruotsin Sundsvalliin kuin maantietä pitkin Helsinkiin.
– Tässä rakennuksessa toimi 1900-luvun alussa laivanselvitystoimisto ja kauppa. 1930-luvulla rakennus myytiin seurakunnalle, ja siitä lähtien tässä on toiminut pappila, kertoo kirkko-opas ja sijaiskanttori Sini Tuomisalo.
Hän on syntyperäinen reposaarelainen tai räpsööläinen, kuten paikkakuntalaiset sanovat. Reposaaren ruotsinkielinen nimi on Räfsö ja paikallisten suussa siitä on kehittynyt tuttavallinen Räpsöö.
Joskin käännöksessä on tullut virhe tai sekaannus, sillä paikan varhaisin nimi Reffzöö on virheellisesti liitetty ruotsin kettua merkitsevään sanaan räv, kun oikea yhteys olisi ollut riutta eli rev, Riuttasaari. Reposaari on viimeinen riutta ennen Selkämeren kansallispuistoa ja avaa ulappaa – kaikille tuulille altista.
Meren merkitys on ollut saarelle aina varsin tärkeä. Sen vireä satamatoiminta oli vilkkainta purjelaivakaudella ja kerrotaan, että 1870-luvulla redillä saattoi odottaa jopa 160 laivaa pääsyään satamaan. Laivoihin lastattiin muun muassa tervaa ja puuta ja niillä tuotiin Suomeen kahvia ja suolaa.
Saaren sijainti merenkulkuliikenteen kannalta otollisessa paikassa teki siitä vilkkaan. Se, mikä vaikuttaa alueen omaleimaisuuteen edelleen, on kuitenkin laivojen mukana tulleet ihmiset ja kulttuurit.
Kadun kulmassa saattaa yhä nähdä kyltin, jossa kadunnimi on venäjäksi, suomeksi ja ruotsiksi, onhan Reposaari ollut ihmisten käytössä jo Juhana-herttuan ajoista lähtien. Hän oli se, joka antoi saaren käyttöoikeuden porilaisille 1500-luvulla.
KIRKKOHERRA SAMU REPO tuli Poriin vuonna 2004 Helsingistä.
– Päädyin hetimiten tänne Reposaareen, Junnilaan, rippileiriä vetämään. Alueen kiireettömyys, pittoreski koko, vanha puutalokanta ja ylipäätään tunnelma tekivät vaikutuksen.
Junnila on saaren lounaisosassa, aivan kivikkoisen rannan tuntumassa sijaitseva leirikeskus. Alkujaan apteekkari Robert Junneliuksen itselleen rakentama kesähuvila paloi keväällä 1991, ja nykyinen päärakennus on valmistunut paria vuotta myöhemmin. Historiasta tiedetään, että monenlaiset kulttuurihenkilöt ovat vierailleet Junnilassa, mukaan lukien kansalliskirjailijamme Sakari Topelius.
Ennen piipahdusta leirikeskuksessa kuljemme pappilasta Satamapuistoa kohti hautausmaata. Reposaaresta tunnetaan sanonta, jossa räpsööläiset haudataan vieraan maan multiin.
– Se pitää paikkansa, vahvistaa Sini Tuomisalo ja hymähtää.
Purjelaivoissa painolastina käytettiin maa-ainesta ja tyhjennettiin näitä säiliöitä usein satama-alueen liepeille. Maan, hiekan ja mullan seassa kulkeutui monista maailmankolkista Suomeen kuulumattomien kasvien siemeniä ja kiviainesta. Reposaaren hautausmaan kohdalle on purettu painolasti- eli paarlastimaata 1600-luvulta lähtien.
Merimiehet kaipasivat
myös kirkkoa ja kaksi
reposaarelaista miestä
pistivät rahankeräyslistan pystyyn
Muillekin alueille painolastimaata on päätynyt, sillä Reposaaressa on tavattu yli 140 paarlastikasvia, joista kolmisenkymmentä vuosittain. Koska aluetta ei ole sittemminkään asvaltoitu, kuten useita Suomen satama-alueita, ovat eksoottiset kasvit pysyneet elinkelpoisina.
Hautausmaa kirkon kupeessa on haluttu pitää luonnonmukaisena, ikään kuin saaren syleilyssä. Sen ja kirkkopihan alueella on mielenkiintoisia muistomerkkejä, kuten kuvanveistäjä Kalervo Kallion Nuorukainen ja ankkuri -veistos huolintaliike Hacklinin toisen perustajan, kauppaneuvos Werner Hacklinin haudalla, Arvi Tynyksen enkelipatsas eräällä haudalla sekä kirkkopihalla sijaitseva Wäinö Aaltosen torpedovene S2:n muistomerkki. Werner Hacklin syntyi Reposaaressa ja yritys lahjoitti myöhemmin Reposaaren kirkkoon urut.
– Hautausmaalla on valtavasti kerrottavaa. Kun pidän täällä opastuksia, aika kulkee kuin siivillä, Tuomisalo kertoo.
Aurinko pilkistää pilvien välistä. Taustalla kuuluu lakkaamaton humina. Takarannan kalliorantaan lyövä maininki pitää huolen merellisen tunnelman säilymisestä.
HAUTAUSMAALTA SIIRRYMME Reposaaren kirkkoon. Kirkon pihalta lähtee saarta halkova Kirkkokatu, jonka molemmin puolin on tuttua reposaarelaista asuinkantaa: vanhoja, erikuntoisia puutaloja. Erään talon seinässä on kyltti, jonka kerrotaan olleen laulaja Eino Grönin lapsuudenkoti. Reposaaresta ovat ponnistaneet maailmalle muun muassa olympiapainija Kelpo Gröndahl, kuvanveistäjä Kauko Räike sekä Pori rockin ikoni Jussi Hakulinen.
Nousemme portaita sympaattisen puukirkon sakastin kautta kirkkosaliin. Tänä vuonna Reposaaren kirkko on viettänyt 150-vuotisjuhliaan.
– Ennen kirkon rakentamista palveluksia pidettiin Kappelinluodossa ja sataman läheisyydessä pääasiassa ulkona. Tästä perinteenä meillä on edelleen kerran vuodessa pidettävä ulkojumalanpalvelus Kappelinluodossa, Repo kertoo.
– Täällä oltiin sään armoilla ilman kirkkoa. Tuohon aikaanhan ihmiset kävivät paljon palveluksissa, se kuului asiaan. Merimiehet kaipasivat myös kirkkoa ja kaksi reposaarelaista miestä pistivät rahankeräyslistan pystyyn ja alkoivat kerätä varoja kirkon rakentamiseen. Listoista ilmenee, että paljon oli vieraskielisiä sukunimiä. Tästä voidaan päätellä, että merimiehistä oli kyse, Tuomisalo sanoo.
Merimieskirkon perustamiseen Suomessa 1870-luvulla vaikutti merkittävästi erään norjalaisen merimiespastorin yhteydenotot, sillä suomea taitamattomat merenkulkijat kaipasivat kirkollista toimintaa.
Aivan samoihin aikoihin Reposaaressa elettiin aikaa, jolloin vieraat kielet suhisivat saarelaisten korvissa ja merimiehiä liikkui paljon. Kirkon suunnitelmat tilattiin Tukholmasta ja suunnittelijan tiedetään olleen norjalainen. Kenties juuri siksi kirkon sanotaan muistuttavan norjalaista tunturikirkkoa. Kirkko on kuusikulmainen ja sen vieressä oleva kellotapuli kahdeksankulmainen.
– Ennen kirkkoa jumalanpalveluksia saattoi olla Reposaaren hotellinkin pihassa, aivan sataman tuntumassa. Jos kävi niin, että kesken palveluksen nähtiin laivan tulevan satamaan, suurin piirtein kaikki miehet ryntäsivät rantaan töitä kysymään ja saarnaaja jäi yksikseen höpöttämään, Tuomisalo kertoo.
KIRKKOSALI ITSESSÄÄN on intiimi, vaikka sinne mahtuukin noin 250 henkeä. Sen saaristolainen henki ei jää epäselväksi. Ensimmäiset vuosikymmenet lautakirkko toimi kesäkirkkona. Kirkon sisäosien suunnittelijana toimi Josef Stenbäck vasta vuonna 1928. Hän kutsui syvästi uskovaisen taiteilijan, Lennart Segerstrålen maalaamaan kirkon kattoa.
– Yhteen neljästä kattofreskosta Segerstråle maalasi mukaan myös 9-vuotiaana hukkuneen poikansa, Tuomisalo näyttää ja viittoo katon keskikohtaa.
Lapsen menetys oli vielä tuore, sillä tapahtumasta ei ollut remontin aikaan kulunut kuin muutama vuosi. Lopulta Segerstråle teki kirkkoon paljon muutakin, kuten alttarikaiteet, saarnastuolin, ja valaisimet.
– Täällä vierailee pelkästään venetsialaisviikonloppuna, jolloin saarella järjestetään Sensommar Filmfest -elokuvafestivaali, noin tuhat kävijää ja vuosittain useita tuhansia, Repo muistelee.
Tiekirkkona toimiva pyhäkkö on myös suosittu vihkikirkko, onhan siellä vihitty niin Juha Mieto reposaarelaisen vaimonsa kanssa 1970-luvulla kuin Sauli Niinistö ja Jenni Haukiokin vajaat parikymmentä vuotta sitten.
Matka Samu Repon ihailemaan Junnilaan kulkee saarta halkovaa Kirkkokatua pitkin. Keskellä tietä kulkeva räpsööläinen ei kulkijaa hätkähdä, sillä täällä todellakin kuljetaan kotoisasti keskellä tietä. Vietettiinhän saarella vielä viime vuosituhannen lopulla keskipäivällä siestaa: kaikki palvelut kauppoja myöden olivat kiinni iltapäivisin kello 12–13.
Junnilaan saavuttaessa meren läsnäoloa ei välttämättä aisti heti. Leirikeskuksen reunalla oleva Junnilan lampi vie huomion. Idyllisen pienen lammen rannalla on tornirakennus, josta tulee mieleen prinsessasadut. Kyseessä on vanha Ankkala, jossa apteekkari Robert Junneliuksen ankat talvehtivat.
Kaunis Junneliusten kesänviettopaikka myytiin seurakunnalle 1940-luvun lopulla, joten rippileirejä on pidetty saarella jo usean sukupolven ajan. Käyskennellessämme nurmialueella sitkeät pienet bellikset valkoisine kukkineen nostavat päätään, vaikka on jo syksy.
Jutussa käytettyjä lähteitä: Sini Tuomisalon haastattelu, Yle Egenland, Wikipedia, satakunnankansa.fi, merimieskirkko.fi, visitpori.fi, yle.fi, reposaari.net, hs.fi, Porin historia
Lue lisää reportaaseja:
Ainutlaatuiset valokuvat Ukrainasta kertovat toivosta ja luottamuksesta kauheuden keskellä
Kaupunkiluostari on hiljaisuuden keidas Berliinin miljoonakaupungin sydämessä
God’s peace! – Tervetuloa tutkimusmatkalle Amerikan lestadiolaisalueille
Ilmoita asiavirheestä