Vilkasliikenteisen Schönhauser Allee -kadun varrella toimivassa kaupunkiluostarissa ei kätkeydytä paksujen luostarimuurien taakse. Rautainen sisäänkäyntiportti on auki, ja portin viereen sijoitettuun keltaiseen vaunuun on kiinnitetty kyltti, joka toivottaa vierailijat tervetulleiksi. Kaupungin hektisyys ja meluisuus unohtuvat heti, kun astuu suojaisalle sisäpihalle.

Olaf Steinmetz tulee ulos portin viereisestä rakennuksesta ja tervehtii ystävällisesti. Hän kuuluu kaupunkiluostarin konventtiin eli uskonnolliseen yhteisöön ja on asunut luostarissa vuodesta 2017 lähtien. Luostarissa asuu parhaillaan yhdeksän yhteisön jäsentä.

Steinmetz on kotoisin pienestä lounaissaksalaisesta kylästä. Berliiniin hän tuli opintojensa vuoksi ja myöntää, että alku suurkaupungissa tuntui vaikealta.

– Minun ei ollut helppo sopeutua kaupungin nimettömyyteen, siihen, että ihmiset eivät tunne toisiaan eivätkä puhu toistensa kanssa.

Hän asui ennen kaupunkiluostariin muuttoa useissa berliiniläisissä kaupunginosissa, mutta ei tuntenut naapureitaan. Kaupunkiluostariin hän tuli ensimmäisen kerran kuusitoista vuotta sitten kiinnostuttuaan luostarin iltajumalanpalveluksista.

– Kävin täällä aluksi vain jumalanpalveluksissa, mutta kaupunkiluostari oli minulle alusta lähtien paikka, jossa rauhoitun. Tällä välin siitä on tullut minulle melkeinpä koti Berliinissä, Steinmetz kertoo.

Sveitsiläisen Don Camillo -yhteisön ylläpitämä kaupunkiluostari Stadtkloster Segen sijaitsee keskellä Berliiniä trendikkäässä Prenzlauer Bergin kaupunginosassa. Luostari on toiminut entisen Segenskirchen ja sen yhteyteen kuuluvien rakennusten tiloissa vuodesta 2007 lähtien.

Ensi näkemältä rakennuskokonaisuutta on vaikea mieltää kirkoksi. Kadunpuoleinen nelikerroksinen tiilitalo on rakennettu kiinni vierustaloihin ja sulautuu osaksi asuintalojen leimaamaa katukuvaa. Kirkkorakennuksesta kielii vain etutaloon kytkeytyvä 75 metrin korkuinen kirkontorni, jonka kuparikupolin voi nähdä jo kaukaa.

Itse kirkko puolestaan sijaitsee sisäpihan puolella ja kuuluu kiinteänä osana sisäpihaa ympäröivään rakennuskokonaisuuteen.

KAUPUNKILUOSTARIN ASUKKAAT eivät ole munkkeja eivätkä nunnia, eivätkä he myöskään asu pienessä luostarihuoneessa. Yhteisön asukkaat asuvat omissa asunnoissaan, jotka sijaitsevat luostarin yhteydessä. Osa asukkaista käy myös päivätöissä luostarin ulkopuolella.

Yhteisössä ei noudateta perinteisille luostareille tyypillisiä tiukkoja sääntöjä, kuten aviottomuutta ja seksuaalista pidättäytymistä. Erilaiset elämäntavat ja -muodot ovat itsestään selvä osa luostariyhteisön arkea. Parhaillaan kaupunkiluostarin asukkaisiin kuuluu myös kaksi lapsiperhettä.

– Meillä ei ole luostarisääntöjä, kuten vaikkapa benediktiinimunkeilla, mutta Don Camillo -yhteisöllä on sääntökirja, joka painottaa yhteisöllisyyttä yksilökeskeisyyden sijaan, Steinmetz kertoo.

Ekumeenisuuden periaatetta painottava Don Camillo -yhteisö ei ole sisäänpäin kääntynyt ryhmittymä, vaan se on avoin erilaisista kristillisistä suuntauksista tuleville ihmisille. Luostarin yhteisö kuuluu Berliinin Brandenburgin ja Sleesia Ylä-Lausitzin evankelisen kirkon alaisuuteen, ja pääosa jäsenistä kuuluu maakirkkoon.

– Yhteisössämme on myös aviopari, joka tulee vapaakirkosta. Kumppanini puolestaan on Ruotsin evankelis-luterilaisen kirkon jäsen, Steinmetz kertoo.

LUOSTARIYHTEISÖN PÄIVÄ rytmittyy rukoushetkien mukaan. Päivä aloitetaan aamurukouksella, joka pidetään maanantaista perjantaihin kello kahdeksalta. Keskipäivän rukoushetki pidetään kahdeltatoista ja torstai-iltaisin on hiljainen meditaatio ja iltarukous. Sunnuntain jumalanpalvelus on illalla puoli yhdeksältä. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.

Toimintaansa luostariyhteisö rahoittaa vuokraamalla seminaari- ja kokoustiloja sekä ylläpitämällä vierashuoneita. Majoitusta tarjotaan niin yksittäisille vierailijoille kuin myös pienryhmille. Urbaanin kaupunkiluostarin rauhallinen ilmapiiri sekä vieressä sykkivä suurkaupunki ovat osoittautuneet hyvin toimivaksi yhdistelmäksi, sillä vierashuoneilla on kysyntää niin koti- kuin ulkomaisten turistien keskuudessa.

– Meillä vierailee paljon erilaisia ryhmiä. Erityisesti Sveitsistä meillä käy säännöllisesti nuorisoryhmiä, jotka tulevat rippikoulupappiensa kanssa ennen konfirmaatiota Berliiniin.

Steinmetzin mukaan lukuisat vieraat haluavat yöpyä kaupunkiluostarissa siksi, että voisivat aloittaa päivänsä rukoilemalla. Monet hakevat yksinkertaisesti vastapainoa stressaavaan arkeensa.

– Kaupunkiluostarin kaltaisia hiljaisuuden keitaita tarvitaan myös nykyään. Monet kokevat paineita työssään ja kamppailevat rahahuolien kanssa. On tärkeää, että on paikkoja, joissa on rauhallista, ja joissa voi vain olla.

Kaupunkiluostari on vähä vähältä vakiinnuttanut paikkansa myös berliiniläisten, ja eritoten lähiseudun asukkaiden keskuudessa. Tämä ei ole itsestään selvää, sillä Prenzlauer Berg lukeutuu monien berliiniläisten kaupunginosien tavoin maallistuneisiin alueisiin. Steinmetzin mukaan monet lähiympäristön asukkaat osallistuvat säännöllisesti yhteisön rukoushetkiin.

– Myös lähikortteleiden lastentarhoista olemme kuulleet, että siellä aloitetaan lounas vasta sen jälkeen, kun kello kahdentoista kirkonkellojen soitto on päättynyt. Näin lapset saadaan rauhoittumaan ennen ruokailua.

Aina löytyy kuitenkin myös niitä, joiden mielestä kirkonkellojen ei tarvitsisi soida niin usein.

SVEITSIN BASELISSA alunperin toimintansa aloittaneen Don Camillo -yhteisön nykyinen päätoimipaikka sijaitsee Montmirailin kartanossa Länsi-Sveitsissä. Baselin ja Montmirailin lisäksi yhteisö on aktiivinen Bernissä, jossa hengellinen yhteisö on ylläpitänyt toista Frieden-nimistä kaupunkiluostariaan vuodesta 2023 lähtien.

Berliinin kaupunkiluostarihanke sai alkunsa, kun Segenskirchen silloinen pastori Gisbert Mangliers tarjosi Don Camillo -yhteisölle mahdollisuutta kaupunkiluostarin perustamiseen. Pahoin rapistumaan päässeen kirkon kunnostus olisi tullut seurakunnalle liian kalliiksi, joten sille haluttiin toisenlainen käyttötarkoitus.

Muuttamalla Segenskirche kaupunkiluostariksi evankelinen kirkko pystyi varmistamaan sen, että kirkko säilyy pyhänä rakennuksena. Don Camillo-yhteisö maksoi evankeliselle kirkolle kirkosta ja siihen kuuluvasta rakennuskokonaisuudesta symbolisen euron, mutta kaupunkiluostari on ollut alusta lähtien evankelisen kirkon ja Don Camillo -yhteisön yhteinen hanke.

– Tarvitsimme kirkon ja rakennusten kunnostamiseen lahjoituksia. Pääosa rahalahjoituksista tuli Sveitsistä, jossa meidät tunnetaan. Meille oli tärkeää, että omistussuhteet ovat selvät ja lahjoittajat tietävät, että rahat tulevat Don Camillo -yhteisön käyttöön, Steinmetz
sanoo.

Luostariyhteisön jäsenillä ei ole juurikaan pakollisia velvollisuuksia, mutta jokainen yhteisössä asuva osallistuu majoitustoiminnan pyörittämiseen, kuten vierashuoneiden siivoamiseen ja aamiaistarjoilun valmistamiseen. Myös yhteisöllisyyttä vaalitaan säännöllisesti ja asukkaat tapaavat päivittäin rukousaikoina. Neljänä päivänä viikossa syödään yhdessä.

– Myös syntymäpäiviä ja muita juhlia vietämme yhdessä. Toisinaan myös meidän on vaikea sovittaa aikataulut yhteen, Steinmetz kertoo nauraen.

Ilmoita asiavirheestä