Vietin syyskuussa viikonloppua Valamossa ja jälleen mieleeni nousi into. Luostari kuhisi elämää ja sen kulttuurikeskus todella tuntui kulttuurikeskukselta. Luostarin opiston esite tarjosi liudan selityksiä sille, miksi väkeä tuntui liikkuvan.

Vuoden 2027 kurssitarjonta oli äimistyttävä. Hiljaisuuden retriittejä, armenialaista kulttuuria, lemmikkileiri, laulukursseja laulutaidottomille, teologiaa, ikoninmaalausta, sienikurssi ja niin edelleen. Silti kurssitarjonnasta ei välittynyt halpamainen kosiskelun tuntu, päinvastoin. Kaiken taustalla tuntui kytevän kaipuu kohti ikuisuuskysymyksiä, syvempää olemista, syvempää tuntemusta todellisuudesta, itsestä, Jumalastakin.

Vaikka ekumenian ystävä olenkin eikä mikään estä minua käymästä Valamossa vaikka kuinka, en voinut mitään pienelle kateudelle, joka poveeni kihahti. Suomen ortodoksiseen kirkkoon kuuluu alle 60 000 ihmistä. Meitä evankelis-luterilaisia on edelleen kolme ja puoli miljoonaa. Miksi Valamon kaltaisia kulttuurikeskittymiä ei löydy joka hiippakunnan alueelta ainakin yhtä?

Yksi tekijä lienee kirkon kulttuuritoimijoiden pirstaleisuus. Herätysliikkeillä on omat keskuksensa, jotka keräävät enimmäkseen omia joukkoja. Körteillä on Aholansaari, Kansan Raamattuseuralla Vivamo, lähetysseuralaisilla Päiväkumpu, Kansanlähetyksellä Ryttylänsä ja niin edelleen. Kristilliset kansanopistot ovat myös eräänlaisia kulttuurikeskuksia laajoine vapaan sivistystyön kirjoineen.

Sirpaloitunut kulttuuri on kuitenkin vaikeasti tavoitettava niille, jotka eivät ”lue kirkkoa” järin hyvin. Jos tavallinen suomalainen kirkossa pari kertaa vuodessa vieraileva ihminen haluaisi matalan kynnyksen kurssille, mihin hänen olisi helppo rantautua?

Jos tavallinen suomalainen kirkossa pari kertaa vuodessa vieraileva ihminen haluaisi matalan kynnyksen kurssille, mihin hänen olisi helppo rantautua?

VOISIKO JOKA hiippakunnassa olla korkeatasoinen kulttuurikeskus, joka laaja-alaisesti sivistää ja perehdyttää kulttuuriin ja jolla on ohjelmistossaan avarasti ja syventävästi kristillinen ydin? Hiippakunnat ja seurakunnat voisivat lisätä yhteistyötään kansanopistojen kanssa.

Osaltaan lisäpontta tälle antaa se, että Kirkon koulutuskeskuksen toimintaa on Kirkkohallituksen toimesta ryhdytty ajamaan alas. Ehkä kansanopistoilla voisi olla annettavaa myös kirkon työntekijöiden lisäkoulutuksen järjestäjinä.

Hiippakunnalliset kulttuurikeskukset voisivat oikeasti matalalla kynnyksellä kutsua ihmisiä syvemmän todellisuuden ja merkityksen pariin.

Kaiken muun lisäksi Valamo on onnistunut brändäämään itsensä taiten viiniensä, tuotteidensa ja kustannustoimintansa kautta. Onnistuisiko se meidän kirkkomme kulttuurikeskukselta?

Olennaisinta taitaa olla, että kulttuurikeskuksien syntyminen edellyttää ennen muuta vahvaa näkyä, laajaa osaamista ja hyvää yhteistyötä eri tahojen kesken. Löytyykö näitä?

Lue lisää kolumneja:

Kolumni: Oman kellotapulin teologia heikentää kirkkojen vaikuttavuutta

Kolumni: Terapiapuhe korvasi saarnat ja itsemyötätunto etiikan