Luonnon henki — metsäretkellä voi törmätä melkein mihin vain

Hirvieläimen valkea pääkallo lepää kuusimetsän sammalien päällä.
Metsästä löytyvät eläinten kallot ja luut ovat itsessään puhutteleva viesti. Kuvan paikka on ilmeisesti jonkinlainen uskomustihentymä, se ilmentää palvontaa. | Kuva: Olli Seppälä

Olin kävelyllä koskemattomassa, rauhoitetussa metsässä. Kaatuneita puita oli paljon, aurinko siivilöityi oksistojen läpi kuin taruissa. Hengitin ikiaikaisen luonnon tunnelmaa. Tunsin oloni kevyeksi ja maadoittuneeksi.

Näin korkeiden kuusien välistä lehtipuun, jonka olin tunnistavinani metsälehmukseksi eli niinipuuksi (Tilia cordata). Hieno näky, hieno puu.

Katsoin tarkemmin ja näin lehmuksen alla kiven ja siinä eläimen kallon. Menin lähemmäksi. Valkohäntäpeuran (tai -kauriin) kallo arvatenkin. Kallon taakse oli aseteltu sarvi, jonka vieressä oli kukkakimppu. Puun osalla roikkui sulka. Tajusin samassa, mistä on kyse.

Palvonnasta. Ilmeisesti luonnonuskon harjoittajan alttari, hänelle pyhä paikka.

Katselin ympärilleni kiinnostuneena. Otin muutamia valokuvan.

Jaoin yhden kuvan mökkikuntani asukkaiden Facebook-sivulla (en kertonut paikan sijaintia). Joku epäili, että on kyse lasten leikeistä, ei mistään palvonnasta.

Vastasin, että minusta jokin paikan sijainnissa ja asetelmassa antoi vaikutelman henkisemmästä motivaatiosta. Lisäksi metsälehmusta on luonnonhuskonnoissa ja kansanperinteessä pidetty pyhänä puuna, ja sen on ajateltu symboloivan naiseutta, lempeyttä, rakkautta ja hedelmällisyyttä.

Toinen Facebook-ryhmän kommentoija kertoi törmänneensä samantapaiseen asetelmaan kunnan toisella laidalla.

TARINA KERTOO kirkkoherrasta, joka koki saaneensa tehtäväkseen hävittää seurakuntansa alueelta kaikki muinaisten uskomusten rippeetkin. Pappi aloitti kampanjan, jossa pyysi ihmisiä ilmiantamaan, jos tiesivät jossain paikkoja tai esineitä, joihin liitettiin uskomuksia tai jos ihmiset toimivat muiden kuin kristillisten uskomusten mukaan.

– Annan henkilökohtaisesti markan jokaiselle, joka kertoo tällaisesta syntisestä iljetyksestä.

Piispa kuuli kirkkoherran kampanjasta ja kutsui tämän kuultavaksi.

– Aiotko maksaa palkkiot omasta pussistasi, piispa kysyi.

– Niin ajattelin, kirkkoherra vastasi.

– Mahtaako sinulla olla riittävästi rahaa?

– Kuinka niin, kirkkoherra hämmästeli.

– Sitä vain, että kansalla on uskomuksia yhtä paljon kuin on kansaa. Kansa uskoo tavallaan ja kirkko opettaa tavallaan. Jyrkällä kampanjalla et saavuta mitään.

– Tarkoittaako herra piispa…

– Kyllä tarkoittaa. Lopeta kampanjasi heti. Mutta älä lopeta opettamista ja kirkon sanoman esillä pitämistä.

– Mutta…

– Ei mitään muttia. Mene äläkä enää tee samoin.

Illalla piispa kertoi vaimolleen tapaamisesta kirkkoherran kanssa. Vaimo kommentoi ironisesti:

– Harmi, että menit kieltämään. Ihmiset olisivat voineet ansaita monta markkaa toisiaan ilmiantamalla.

Rukous

Kaiken kaipauksen Jumala, anna minulle oma uskonto, oma elämä ja maailma, jossa sinä olet kanssani ja jossa minä saan elää sinun armostasi.

Aamen

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLukijoilta: Kristillinen kasvatus kantaa kirkkoa huomiseen
Seuraava artikkeliVuoden kristillinen kirja on Auli Viitalan ja Päivi Vähäkankaan Suurin niistä on vapaus

Ei näytettäviä viestejä