Lukijoilta: Syrjintäajatusten osalta tulee ottaa huomioon myös se, kokeeko joku itsensä syrjityksi, Petri Järveläinen vastaa

Piirroskuva kädestä, joka piirtää viivaa kynällä
Kuva: Shutterstock

Ehdotuksestani, jonka mukaisesti vanhan virkakannan pappeihin voisi suhtautua kuten piispat ovat suhtautuneet sateenkaaripappeihin, on huomautettu, että rinnastus edesauttaa syrjivää rakennetta.

Huomautus on aiheellinen, lukuunottamatta ihmisten kokemusta. Lisäksi en muulla tavoin rinnasta sateenkaaripappeja ja vanhan virkakannan pappeja. Argumenttini kärki kohdistuu käytännölliseen suhtautumiseen.

En usko, että niihin messuihin osallistuvat, jotka toimittaa vain miessukupuolinen pappi, osallistujat kokisivat itsensä syrjäytetyiksi. Toki esimerkiksi Suomen ortodoksisen kirkon piirissä on keskustelua naisten asemasta. Mutta huomioon syrjintäajatusten osalta tulee ottaa huomioon myös se, kokeeko joku itsensä syrjityksi.

Suomen ev. lut. kirkko harjoittaa yhdentymistä vanhojen kirkkojen suuntiin. Niiden piirissä vain miehet toimivat pappeina. Onko ekumenia siis syrjivän rakenteen edesauttamista? Tulisiko sekin lopettaa?

Syrjivän rakenteen tukeminen on väärin. Mutta asiassa tulee ottaa huomioon myös ihmisten kokemus. Jos he eivät koe itseään syrjityiksi, herää kysymyksiä. Olisiko myös suhteellisuudentajulle sijaa?

En usko, että kiivaus Herran huoneessa vanhan virkakunnan pappeja tai sateenkaaripappeja kohtaan olisi kenenkään etu. Suomen ev.lut. kirkon piirissä eri suuntaan kulkevat liikkeet on hyväksytty, kuten Timo Junkkaala kirjoittaa. Näin olisi hyvä edelleen toimia.

Ajanoloon nähden paljon pahemmatkin liikkeet on otettu kirkon syliin kuin nykyiset naispappeuden vastustajat. Olisi merkittävä kirkkohistoriallinen muutos, jos suoritettaisiin eräänlainen poroerottelu.

Hyvä esimerkki on lestadiolaisuus, jonka kanssa Suomen ev. lut. kirkko on toiminut tähän päivään asti sovinnollisesti ja sisällään pitäen – siitä huolimatta, että tämän liikkeen eräät korostukset ja toiminta eivät vastaa tavoitteita, joita ev. lut. kirkolla on.

MUTTA ESITTÄISIN yhden kysymyksen: Jos vanhan virkakannan pappeihin uskovat ovat aktiivisimpia seurakuntalaisia, miksi he tarvitsisivat eri messut kuin joka sunnuntaisen paikallisseurakunnan messun?

Mihin käsitys siitä, että herätyskristillisten järjestöjen kannattajat olisivat aktiivisimpia seurakuntalaisia perustuu? Eikö kyse ole aika pienten yhteisöjen kannattajista,  jotka johtajiensa mukaan kaipaavat paikallisseurakunnan jumalanpalveluksen sijasta jytäkkäämpää menoa omissa huoneissansa?

Timo Junkkaala kirjoittaa, että voitaisiinko hyväksyä se, että on kaksi eri käsitystä virasta. Mielestäni voidaan hyväksyä. Kirkossa saa olla erilaisia käsityksiä. Mutta tämä ei voi olla este esimerkiksi yhteiseen rukoukseen ja pappisvihkimykseen. Tässä asiassa tarvittaisiin joustavuutta molemmin puolin. Eihän näet käsityksillä ole kovinkaan suurta arvoa sen suhteen, miten yhteisen kirkon toiminnassa menetellään. Vanha körttiläinen periaate on se, että jos alkaa olla käsityksiä, on parempi hakeutua hoitoon.

Käsityksiä saa olla vaikka millä mitoin. Yhteinen jumalanpalvelus on kuitenkin arvo, siihen rajaan asti, kun siellä vielä Isämeitää rukoillaan.

Petri Järveläinen

Lue lisää aiheesta:

Lukijoilta: Näin kirkon hajoaminen vältetään, kirjoittaa Timo Junkkaala

Lukijoilta: Vanhan virkakannan pappeihin sama suhde kuin sateenkaaripappeihin, ehdottaa Petri Järveläinen

Lukijoilta: Kirkkomme ei voi pitää ihmisten tasavertaista ja epätasavertaista kohtelua yhtä hyvinä

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliSuomen evankelis-luterilainen kirkko käynnistää teologisen dialogin Utrechtin unionin vanhakatolisten kirkkojen kanssa
Seuraava artikkeliKolmen ja puolen vuoden vankeus

Ei näytettäviä viestejä