Timo Junkkaala kirjoittaa laajasti edellytyksistä, jotka estäisivät kirkkoa hajoamasta.

Tahtoa pysyä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteydessä näyttäisi niin sanottua vanhaa virkakantaa edustavien piirissä esiintyvän laajemminkin, joskin myös mietintää ja jopa ennakoivia järjestelyitä omalle polulle erkaantumisesta.

Yksi Junkkaalan ehdotuksesta on seuraava: Vanhaa virkakantaa edustavat voisivat suostua yhteisvihkimyksiin, järjestöjen johtajat voisivat ottaa näin toimineita palvelukseensa ja lisäksi piispat voisivat tulla vastaan siten, että vihkivät erillisvihkimyksissä niitä, joille tämä ei sovi.

En usko, että piispat suostuisivat erillisvihkimyksiin. Lisäksi sellaisten järjestäminen olisi teologisesti ongelmallista, koska on vaikea nähdä, että Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa olisi kaksi erilaista pappisvihkimystä.

Jos vanhoillista virkakantaa edustavat hyväksyvät Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvihkimyksen, ei ole heidänkään helppo perustella, että sitä tulisi eriyttää sukupuolisesti.

Pitää paikkansa, että kristikunnan enemmistö ei vihi naisia papeiksi. Vanhaa virkakantaa edustavien näkemys ei ole näin erityinen poikkeus.

Mutta jos he tahtovat pysyä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa pappeina, edellytys on hyväksyä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappisvihkimys, riippumatta siitä, millaisia sukupuolikäsityksiä sen liepeillä vallitsee.

Virka on teologisesti katsoen yksi.

SITTEN ON eri asia, miten käytännössä toimitaan. Mikäli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piirissä on järjestöjä, joissa vain miehet voivat toimia pappeina, tämä on ongelmallista, mutta ei dogmaattisesti katastrofaalista, mikäli näiden järjestöjen piirissä hyväksytään yksi yhteinen virka ja siihen liittyvä vihkimys.

Tähän erimielisyyteen voisi soveltaa piispojen suhtautumista niin sanottuihin sateenkaaripappeihin.

Kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen näkökulmasta avioliittoon vihkiminen miehen ja naisen välillä on niin sanottu virallinen kanta. Kun kuitenkin suuri joukko pappeja vihkii avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia, tähän ei puututa rangaistuksin ja lisäksi korostetaan tasavertaisen suhtautuminen tärkeyttä.

Samaa periaatetta voisi soveltaa vanhaa virkakantaa edustaviin pappeihin. Vaikka kirkon näkemys pappisvihkimyksen osalta on sukupuolineutraali, se voisi suvaita niitä yhteiseen pappisvihkimykseen osallistuvia, joiden kanta ei ole sukupuolineutraali.

Näin kirkon suhtautuminen olisi tasapuolinen niin liberaaliin kuin konservatiiviseenkin suuntaan.

Tällainen menettely ei edellyttäisi teologian tai käsitysten muuttamista vaan olisi vastaus syntyneeseen käytänteeseen, josta on erittäin vaikea muodostaa erityistä käsitystä tai opillisista kannanottoa.

Se merkitsisi sen myöntämistä, että kirkon piirissä on messuyhteisöjä, joissa sanan ja sakramenttien jakamisesta vastaa vain yhteiseen pappisvirkaan vihitty miespuolinen henkilö, mutta seurakunnissa tällainen menettely ei käy päinsä.

Tilanne olisi luonnollisesti outo. Samalla tavoin kuin monille on edelleen outo ajatus, että avioliitto olisi muidenkin kuin miesten ja naisten välinen pakti.

Näin ajateltaessa myönnettäisiin käytänteiden voimallisempi vaikutus suhteessa aatteellisiin ja opillisiin lähtökohtiin, mutta pidettäisiin edelleen yllä opillista käsitystä yhdestä virasta.

Petri Järveläinen

Lue lisää:

Lukijoilta: Näin kirkon hajoaminen vältetään, kirjoittaa Timo Junkkaala

Ilmoita asiavirheestä