Kirja-arvio: Kaupunkilaispojan työkokemuksia sodanjälkeisessä Suomessa

Tapio Lampisen kirjan Raamisaha professorin korvassa kansikuva persikanvärisellä taustalla. Kannessa on teollisuuslaitoksen sisätila, jossa hehkuvan kuuma metallikappale kulkee suurten koneiden välissä. Kirjan nimi ja kirjailijan nimi on kirjoitettu valkoisella tekstillä kuvan yläosaan.

Kymmenenvuotiaana Tapio Lampisen (s.1942) tehtävänä oli luoda lumet Porissa kotinsa vuokratalon pihakäytäviltä ennen kouluun menoa. Hän hoiti lapsena myös isänsä hautaa ja alkoi huolehtia muistakin suvun haudoista pientä korvausta vastaan. Kolme- ja puolivuotiaana isänsä menettänyt Lampinen on omistanut kirjansa isättömille lapsille. Hänen edellinen kirjansa Outo elämäni ilmestyi 2020.

Professori, teologian tohtori Lampinen katsoo oman elämänsä kautta taloushistoriaa, valtarakenteita ja ihmisten sosioekonomisen aseman muutosta sodanjälkeisessä Suomessa. Lampinen sai opiskelupaikan Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta vuonna 1962. Alkuun hän sai Porin seurakunnalta avustusta. Raskaat työt opintojen ohella pitkittivät valmistumista.

Mukaansa tempaava muistelmateos saa lukijan kokemaan lähietäisyydeltä vaiherikkaita tapahtumia. Runsaat kuvat tukevat kokonaiselämystä. Huomio kiinnittyy lukuisten työtehtävien määrään aina sähkömiehen apulaisesta ojankaivajaan ja vaatenaulakon hoitajaan. Esille tulee myös ammattirakenteen muutos ja historiaan jääneitä työtehtäviä, kuten vakaaja. Lampinen kertoo työoloista, monista vaaratilanteista, ja miten pienestä oli kiinni, ettei itse joutunut työtapaturmaan.

Entisajan työolosuhteista on muistona kuulonalenema vasemmassa korvassa, johon liittyy myös kirjan arvoituksellinen nimi. Työsuojelu oli vielä lapsenkengissä. Aikansa elämää teollisuuskaupungissa kuvaa sekin, että Lampinen kiskoi ylös lapsena toisen lapsen sulfaattitehtaan alueen lammesta.

Ruotsissa työskentelystä kertova jakso kuvaa mielenkiintoisesti siirtolaisten oloja. Lampisen matka Uppsalan arkkihiippakunnan 800-vuotisjuhlaan on hieno muisto vuodelta 1964.

Pitkän uran Helsingin yliopistossa tehneen Lampisen oma elämänkokemus luokkanousuineen synnytti halun yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen työväenliikkeessä ja seurakunnassa. Isättömyyden vaikutusten, erilaisten töiden, työolojen- ja yhteisöjen, niiden johtajien, sekä työturvallisuuden kuvaaminen omalla aikakaudellaan on merkityksellistä. Kirja sopii hyvin Porin historiasta sekä sodan jälkeisistä työoloista ja arjesta kiinnostuneille.

Tapio Lampinen: Raamisaha professorin korvassa. Väyläkirjat 2026. 160 sivua.

Lue myös:

Kirja-arvio: Riikka Pulkkisen Pienet joutsenet sitoo yhteen kasvutarinan, baletin lumon ja 1990-luvun taitteen suuret mullistukset

Kirja-arvio: Saamelaisen kirjailijan romaani kuvaa kaunistelematta teollistumisen tuhovoimaa

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliLukijoilta: Äitini oli kaukaa viisas, siksi kuulun kirkkoon
Seuraava artikkeliLukijoilta: Suhteellisen vähällä panostuksella voi nauttia paljon seurakunnan tarjoamia asioita

Ei näytettäviä viestejä