Keskiaikaisen kirkon lasimaalauksista välittyy kuva vuodenkierron mukaan rytmittyvästä elämästä. Chartresin katedraalin Zodiakki-ikkunan 24 kuvan kokonaisuus kertoo, kuinka arkinen työ yhdistyi jumalalliseen suunnitelmaan. Keskiaikaiset ”perusarvot” korostuvat, kuten työ, ahkeruus, luonnon kunnioittaminen ja yhteisöllisyys. Maallinen aherrus on kuitenkin vain esinäytöstä ikuisuudelle, kuten ylimmässä ruudussa näkyvä Kristus muistuttaa.

Nykyajan horisontista katsottuna keskiaikaisen ihmisen arvomaailma näyttäytyy selkeänä ja yksinkertaisena. Kontrasti nykyaikaan on suuri. Herää kysymys, minkälaisten arvojen päälle kirkkomme tänään rakentuu?

Kysymykseen on useita vastauksia, joista yksi on myös virallinen. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on juuri uudistanut strategiansa vuosille 2027–2032. Tähän kirkon instituutioiden toimintaa ohjaavaan suunnitelmaan arvot on kirjoitettu muotoon Usko, joka yhdistää; Toivo, joka saa toimimaan; Rakkaus, joka rohkaisee.

Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi strategian ja siihen kuuluvat arvot syyskuussa, ja kokonaisuus menee kirkolliskokoukselle tiedoksi marraskuussa.

ORGANISAATION ARVOT voi ymmärtää ainakin kahdella tavalla. Ne voivat kertoa siitä, millaisena yhteisö itseään pitää. Mutta arvot voidaan käsittää myös päämääränä. Ne muodostavat sen hyvän, jota kohti pyritään, vaikka se ei vielä toteutuisikaan.

Mitä siis kirkon arvot tarkoittavat käytännössä? Kuvaavatko ne kirkkoa sellaisena kuin se on vai kertovatko ne siitä, millaiseksi kirkko haluaa tulla?

Strategiatyön ohjausryhmän puheenjohtaja Mikkelin piispa Mari Parkkinen sanoo, että arvot ohjaavat strategian tavoitteita ja kirkon tapaa toimia.

– Arvot kertovat organisaation identiteetistä ja yhteisesti jaetusta toimintakulttuurista. Arvot ovat yhteinen pohja, jolle toiminta rakennetaan.

KONSULTTI, TIETOKIRJAILIJA ja pappi Tapio Aaltonen on käsitellyt liike-elämän ja yritystoiminnan arvoja ja etiikkaa lukuisissa yhteyksissä. Kirkkoa hän kertoo katsoneensa osin sisältäpäin kuitenkaan ”kuulumatta establishmenttiin”. Aaltosen mukaan kirkossa on mietitty arvoja yllättävän vähän.

– Osittain kirkko on tietysti jo itsessään arvoyhteisö. Se tuottaa merkitystä, jolloin arvokeskustelua ei ole ehkä katsottu kovin tarpeelliseksi.

Aaltonen peräänkuuluttaa konkretiaa arvoihin.

– Arvot eivät saa olla jotain sellaista, jota julistetaan ihmisten päälle. Ne pitää muodostaa ihmisten kanssa, ja niiden pitää näkyä toiminnassa.

Onko ylipäätänsä mahdollista sopia yhteisistä arvoista organisaatiossa, jossa on kolme miljoonaa jäsentä ja seurakunnat hyvin itsellisiä toimijoita? Kirkon uusi strategiakin on laadittu edistämään strategista suunnittelua kirkon eri tasoilla ja vahvistamaan eri toimijoiden yhteistyötä. Se ei ole seurakuntia velvoittava.

Tapio Aaltonen sanoo tunnistavansa ongelman, mutta mahdottomana hän ei tehtävää pidä.

– Isot globaalisti toimivat organisaatiot ovat asiassa onnistuneet, joten ei se mahdotonta ole. Kirkolla on kaikki mahdollisuudet käydä fiksulla tavalla fasilitoitua keskustelua monella tasolla. Viisautta on kaikilla tasoilla.

– Arvokeskustelu vaatii aikaa ja siinä pitäisi käydä läpi myös kipeitä asioita. Jokaisen pitäisi tulla aidosti kuulluksi.

Arvot ovat yhteinen
pohja, jolle toiminta
rakennetaan.

KUKA KIRKON arvot lopulta määrittelee? Laulaja ja sanoittaja Jouko Mäki-Lohiluoma vertaa kysymystä Suomen valtioon. Ulkopolitiikassakin puhutaan arvopohjaisesta realismista, mutta kuka valtion arvot määrittelee?

– Ei kai Suomen valtionkaan arvoja ole kirjattu mihinkään, vaan niitä pitää tulkita lainsäädännöstä ja muista toimintaa ohjaavista kirjauksista.

Itseään tuoreeksi kristityksi kuvaava tietokirjailija Auli Viitala sanoo, että kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuuden pitäisi korostua kirkon arvoina.

Viitalan mukaan myös nöyryys ja avoimuus uuden tiedon edessä sopisivat kirkon arvoiksi, sillä totuuden puolustaminen ja tiedemyönteisyys ovat osa luterilaisen kirkon historiaa. Kun asioita ideologisoidaan ja tieteen olemusta kyseenalaistetaan, kirkko voisi toimia ”superepäpoliittisena” uuden tiedon puolustajana.

– Tieteen näkökulmasta ilmaston muuttuminen on kiistaton asia, joka tulee vaikuttamaan meidän jokaisen elämään. Yhä selvemmäksi tulee, että olemme vain ihmisiä, jotka ovat sössineet asiansa pahan kerran. Ja siitä seuraa asioita, joiden edessä tarvitaan nöyryyttä.

Viitala haluaisi nähdä kirkon nykyistä radikaalimpana ja kantaaottavampana. Jeesuksen puheita vaurauden tasajaosta voi pitää idealistisina ja epärealistisina, mutta Viitalan mukaan kirkolla ei ole mitään menetettävää, vaikka ajatusta pidettäisiinkin esillä.

– Materiaalinen kohtuullisuus on välttämätöntä tulevaisuudessa, sillä nykyinen tuhlaava elämäntapamme ei voi jatkua. Kirkolla olisi hyvä mahdollisuus tuoda tätä esille.

Viitalan mukaan kirkon yhteisiä arvoja voi olla vaikea määritellä sen takia, että jokainen näkee kirkosta vain tietyn osan. Messussa kirkko näyttäytyy eri tavalla kuin jossain toisessa yhteydessä. Jeesus on kuitenkin keskushenkilö, joka yhdistää, ja jota kirkko pitää ansiokkaasti esillä.

Arvokeskustelu vaatii
aikaa ja siinä pitäisi
käydä läpi myös
kipeitä asioita.

SUOMEN TEOLOGISEN Instituutin (STI) pääsihteeri Soili Haverinen kaipaa kirkolle selkeämpää arvopohjaista identiteettiä, jolloin kirkko sanomansa kautta erottuisi muista ja ottaisi paikkansa yhteiskunnassa.

– Kirkon identiteetti perustuu Jumalan sanaan Raamatussa. Kirkon tulee osoittaa Jeesuksen rakkautta konkreettisesti kohtaamalla ihmiset kokonaisvaltaisesti ja auttaa heitä sekä hengellisesti että aineellisesti.

Haverisen mukaan ajatus kansankirkosta ei enää toteudu.

– Vain suomen- ja ruotsinkielisiin keskittymällä kirkko laiminlyö lähetystehtävänsä maahanmuuttajien parissa.

Jouko Mäki-Lohiluoma on tehnyt musiikkia usealla vuosikymmenellä hengellisellä painotuksella. Myös hän tuo esille tulevaisuuteen liittyvän näköalattomuuden, johon kirkon pitäisi tuoda arvopohjainen vastaus.

– Meillä on käsissä monialainen katastrofi, jonka ihminen on tilannut eikä ole tilaustaan perunut. Planeetta maan säilyminen elinkelpoisena pitäisi nähdä kaikista tärkeimpänä arvona tällä hetkellä.

Muita tärkeitä arvoja Mäki-Lohiluoman mielestä ovat muun muassa oikeus, totuus, rauha, sivistys ja yhdenvertaisuus.

– Pitäisi pyrkiä kohti totuutta ja sitä, että maailmassa toteutuisi oikeus.

VASTAUKSET KOROSTAVAT sitä, millainen kirkon pitäisi olla ja mitä sen pitäisi saada aikaiseksi.

Keskustelua kirkon arvoista voi pitää akateemisena viihteenä, jolla ei juurikaan ole yhteyttä kirkon ja seurakuntien jokapäiväiseen toimintaan. Sitähän se onkin, jos arvot jäävät teoista irrallisiksi. Kaikessa viileässä ajattomuudessaan arvokeskustelu on myös kuuman ajankohtaista.

Virkakysymys jakaa edelleen kirkkoa, vaikka asiasta päätettiin jo neljä vuosikymmentä sitten. Virallinen kirkko sallii samaa sukupuolta olevien parien vihkimisen, mutta kaikki eivät linjausta hyväksy. Kumpaankin asiaan liittyy vahva arvopohjainen tulkinta, ja osa herätysliikkeistä on kritisoinut kovin sanoin piispojen antamia linjauksia.

Konservatiivisina pidettyjen herätysliikkeiden perustaman STI:n pääsihteeri Soili Haverinen sanoo, että kirkon arvoissa sanat ja todellisuus eivät kohtaa vaan niiden välillä on iso kuilu. Hänen mukaansa kirkon ylätasolla ja päätöksenteossa korostetaan liikaa taloutta, hallintoa, piispuutta ja hienoja rakennuksia.

Sen sijaan ruohonjuuritasolla näkymä on erilainen. Haverinen korostaa, että seurakunnissa tehdään paljon arvokasta ja arvopohjaista työtä.

– Vaikka kirkossa on ylätasolla paljon pielessä, seurakunnilla on onneksi omaa päätösvaltaa. Sieltä katsottuna tilanne on paljon vaihtelevampi kuin ylätasolla.

Arvot ovat yhteisön
ja ihmisten välistä
liimaa, ja ne kuuluvat
maalliseen elämään.

YHTEISISTÄ ARVOISTA puhuminen vaikeutuu, kun samoista arvoista tehdään vastakkaisia johtopäätöksiä. Oikeudenmukaisuuteen, yhdenvertaisuuteen, Raamatun auktoriteettiin tai rakkauteen voidaan vedota myös silloin, kun kirkossa päädytään keskenään ristiriitaisiin näkemyksiin.

Tapio Aaltosen mukaan arvokeskustelua ei pidä sotkea teologisten kysymysten käsittelyyn. Kun puhutaan kirkosta organisaationa, sitä koskevat samat lainalaisuudet kuin muitakin organisaatioita.

– Arvot ovat yhteisön ja ihmisten välistä liimaa, ja ne kuuluvat maalliseen elämään. Arvokeskustelussa kysymme, miten me toimimme yhdessä, kun toteutamme tehtäväämme.

Mäki-Lohiluoma pohtii myös negaation kautta, mitä kirkon arvot eivät ainakaan voi olla.

– Koti-uskonto ja isänmaallisuus olivat lapsuuteni Etelä-Pohjanmaalla kristillisyyteen liitettyjä käsitteitä, joilla kasvatettiin suoraselkäisiä suomalaisia. Mutta Jeesus tuskin olisi nimennyt arvoikseen juuri noita asioita. Hänellä ei ollut kotia eikä hän aina arvostanut uskontonsa traditiota.

Raamattu voi toimia myös inspiraation lähteenä ja laulujen aiheena. Sopisiko se myös arvojen sanoittajaksi? Ei ainakaan sellaisenaan, sanoo Mäki-Lohiluoma.

– Raamatusta löytyy hyvin monenlaisia tekstejä ja kaikki on tulkittavissa monella tavalla. Nykyaikaan ei voi suoraan hakea sieltä toimintaohjeita, mutta Raamatun punaista lankaa voi yrittää seurata.

Auli Viitala on samoilla linjoilla, sillä Raamattua voi tulkita monella tavalla. Hän kuitenkin lisää:

– Raamatun vaaliminen ja lukeminen, ylipäätänsä elävänä pitäminen, on kirkon tehtävä, jota ei yhteiskunnassa hoida mikään muu taho.

MÄKI-LOHILUOMA innostuu myös pohtimaan, minkälaisella prosessilla kirkon arvot pitäisi määritellä. Hän visioi, että piispat vetäytyisivät asiantuntijoiden kanssa kammioon, ja vuoden päästä sieltä putkahtaisi kymmenen arvoa, jotka kirkolliskokous hyväksyisi. Osa hyväksyisi ne sellaisenaan, ja osa pullikoisi vastaan.

Kovin kaukana kuvaus ei ole toteutuneesta todellisuudesta, sillä piispa Mari Parkkisen mukaan strategiaa valmisteltiin webinaareissa, työpajoissa ja iltakouluissa. Lopullisen muotonsa arvot saivat ohjausryhmän työskentelyssä.

Lauluntekijän luovuudella Jouko Mäki-Lohiluoma toteaa, että on hyvä, ettei kirkossa kaikkien tarvitse allekirjoittaa kaikkia arvoja.

– Kirkko on niiden ihmisten yhteenliittymä, joita Jeesuksen puheet ovat jollain tavalla liikuttaneet ja jotka haluavat yrittää seurata hänen opetuksiaan ja esimerkkiään. Kirkkoon kuuluakseen ei tarvitse läpäistä pääsykoetta eikä suorittaa tenttiä.

Lue myös:

Rahan lumo ja kahdet kasvot – kohtuudesta keskustellaan liian vähän, sanoo emerituspiispa

Jos Pohjois-Atlantin merivirtojen kiertoliike Amoc romahtaa, emme ole varautuneet

Ilmoita asiavirheestä