Kirkkohallituksen perustaminen (1944):Kirkkohallitus perustettiin kirkkolain muutoksella 27. huhtikuuta 1944. Sen alkuperäinen tehtävä oli hallinnoida toisen maailmansodan aikana ulkomailta saatuja avustuksia köyhille ja sodasta kärsineille seurakunnille. Samalla sille annettiin tehtäväksi valmistella hallinnollisia ja taloudellisia asioita kirkolliskokoukselle. Nykyinen tehtävä kirkkohallitukselle on kirkkolaissa määritelty seuraavasti :
Kirkkohallitus hoitaa kirkon yhteistä hallintoa, taloutta, yhteiskuntasuhteita ja viestintää. Se toimii myös esimerkiksi kirkon keskusrahaston hallituksena.
Kirkkohallitukselle ei ole koskaan uskottu tehtäviä vastata kirkon teologista asioista ne kuuluu kirkolliskokoukselle ei edes piispoilla ei ole valtaa päättää teologisista asioita ,mutta jokainen piispa on edustettuna etuoikeutettuna kirkkolliskokouksessa .
Pastoraaliohje oli tietysti kirkkojärjestyksen vastainen toimenpide ja muserti kirkollista demokraattista päätöksentekoa ja uskottavuutta .
Nyt sooloilemaan lähti kirkkohallitus , sinne tuotiin päätettäväksi asia, jonka perusteet hylkäämiselle olivat teologiset syyt ja koko elin ei tulisi puuttua edes teologisiin kysymyksiin . Kolehtirahat evättiin kun jotkut vielä 2026 vuonna uskovat raamatun olevan edelleen paikkkansa pitävä paimenasiassa ja uskovan Jumalan tarkoittavan avioliiton miehen ja naisen väliseksi ja siihen uskoo 80 % maailman kristityistä juuri näissä asioissa . Voisi olla vaikea kuvitella että kahdessa tärkeässä pöydässä on puheenjohtaja joka rikkoo kirkkolakia tai kirkkojärjestystä , mutta sama herra istuu puheenjohtajana molemmissa eli arkkipiispa Tapio Luoma , kuten hän on istui kaikissa kirkon hallinta elimissä .
Arkkipiispan vallankäyttö rikkoo kirkkolakia ja hyviä käytänteitä ja aiheuttaa hajaannusta ja piispa Salomäen toive keskusteluyhteydestä virkakysymyksen osalta kun se jäi hänen mielestä 1980- luvulla kesken , kuten piispan kokouksessa avauspuheenvuorosssa nyt syyskuun alussa puhui ja halusi rakentaa keskusteluyhteyttä herätysliikkeiden suuntaan liittyen virkakysymykseen teologisesta näkökulmasta niin arkkipiispan veto tuo huonoa ilmapiiriä ja rikkoo kirkkolakia juuri näiden herätysliikkeiden asiassa . Keskuteluyhteydelle parhaat lähtökohdat ei ole rankaisutoimenpiteet.
Ehkä kokonaisemman kuvan saa arkkipiispan toimintakulttuurista kun katsoo muita linjauksia
Luoma on kunnostautunut mm. neuvonantajana politikoille :
vaatii poliitikoilta pelkän puheen sijaan käytännön tekoja heikoimpien puolustamiseksi( syyskuun 2026 puhe) Poliittinen varoitus :
MAGA-liikkeen ja kristillisen nationalismin leviämisestä Suomeen. Hänen mukaansa trumpilaisesta kristillisyyden ja uusoikeistolaisuuden sekoituksesta näkyy merkkejä myös Suomen kirkossa
Ekumeniaa :
mitään uskontoa ei pidä lähtökohtaisesti pelätä”
Voisi ajatella että kirkkolakia ei ole opiskeltu ainakaan viime aikoina eikä regimentti oppia , mutta politikka tuntuu arkkipiispaa kiinnostavan .
Monissa edellä mainituissa asioissa on arkkipiispa on ylittänyt valtuutensa tai toiminut vastoin virkansa edellyttäviä ohjeistuksia
piispana , voi piispa toki muistuttaa moraalista valtiovaltaa , mutta politiikasta piispan tulisi pysyä erossa mikäli tahtoo edustaa luterilaisuutta jota on ohjannut kahden regimentin oppi . Toiseksi ne ulkovaltojen politikoinnit olisi hyvä jättää muille hartioille .
Selvä piispallinen tehtävä ja päävastuu tietysti on arkkipiispalla kirkkojärjestyksen noudattamisen valvonta ja puolustamaan kirkon virallista kantaa ja ojentaa ja jopa antaa sanktioita jos ei noudateta ja tämän tehtävää arkkipiispa laiminlyö myös avioliitto asiassa . Kirkon virallinen ja raamatusta nouseva kanta on että avioliitto on miehen ja naisen välinen ja silti monissa seurakunnissa vihitään samaasukupuolta olevia , mutta arkkipiispa ei hoida virkaansa tältäkään osin oikein , vaan jopa yllytti seurakuntia pastoraaliohjeen muodossa ja piispoilla ei ole siis toimivaltuuksia muuttaa kirkon oppia myöskään avioliittoasiassa johon ne ilmiselvästi syyllistyivät , jos kirkon virallinen kanta on miehen ja naisen avioliitosta niin sen muuttaminen vaatisi kirkolliskokouksen päätöksen . Voisi ajatella että 10 piispasta suurin osa tajuaisi tämän . että nyt ylitetään valtuuksia . Hämmennystä voisi jatkaa monilla arkkipiispan teologisilla yhteiskuntaan värittyneillä ja myös politisoituneilla opetuksilla johon liimataan joku raamatun jae . Syntilistan ykkönen löytyy myös yhteiskunnasta arkkipiispan syntilistalla kun se on rasismi , josta hän usein puhuu . Ei heti uskoisi että ihmisen suurin ongelma löytyy rasismista .
Ehkä arkkipiispa soveltaa samaa ideologiaa kun hän vastaa kirkosta eroamisten syyksi että ihmiset etsivät uusia uomia ja niin arkkipiispa itse on nyt tehnyt uusia uomia urapolulla .
Jokainen tietää että maallisella sektorilla ei missään toimessa voisi toimia oman yhteisön tai yrityksen linjauksia näin vastaan ja rikkoa räikeästi ettei saisi potkuja , piispan valta on iso , mutta kristillisyyden kaunis ajatus on että suuruus tulisi olla toisten palvelemista ja esikuviksi on paimenet tarkoitettu .
Voisi ajatella että 10 piispan joukossao oli halua myös erilaisiin suuntauksiin ja pyrkimyksiin sillä
kirkon ykseyden ja yhteyden vaaliminen on nimenomaan piispan lakisääteinen ykköstehtävä.
Nämä edesottamukset eivät edusta tuota lakisääteistä tehtävän hoitoa .

