
Huh, huh. Esiraati sai työnsä tehtyä alkuviikosta pidetyssä Teams-kokouksessa. Vuoden kristillinen kirja 2026 -kilpailun finalistit saatiin valittua. Ne kerrotaan julki reilun viikon kuluttua Turun kirjamessuilla lauantaina 3.10. klo 10.30.
Valinta on aina prosessi, jossa raadin jäsenten näkemykset sovitetaan toisiinsa. Tavoitteena on monipuolinen, tasapainoinen, kiinnostava, ja jos mahdollista yllättäväkin lista. Käytännössä se tarkoittaa, että listan ulkopuolelle jää monta hyvää kirjaa, jotka eri syistä johtuen eivät päässeet jatkoon johtuen siitä, mitä muita kirjoja listalle nousi.
Sen voinen paljastaa, että listalle ei päässyt kirja, joka minussa herätti eniten ajatuksia ja pohdintaa kristillisen kirjan rajoista ja määritelmästä. Se ei herättänyt samoja tuntoja muissa raadin jäsenissä. Viime hetkellä pois jäi myös kirja, joka minun listoillani oli alusta saakka itsestään selvä finalisti. Mutta sellaista se on.
Kirjallisuuskilpailun esiraati joutuu aina ottamaan huomioon finalistien listan kokonaisuuden. Listan kokoaminen on osaltaan eräänlaista palapeliä, jonka tuloksena syntyy valmis kuva. Se olisi toisenlainen, jos vain yksi ihminen olisi esiraati.
Kilpailun voittajan valitsija – tässä tapauksessa oopperalaulaja Esa Ruuttunen – sen sijaan on diktaattori, joka voi halutessaan tehdä päätöksensä puhtaasti omien mieltymystensä mukaan.
P.S. On syytä muistaa, että esiraati tekee valintansa vain niistä kirjoista, jotka kustantaja on kilpailuun ilmoittanut. Kilpailun järjestävät Radio Dei ja Kristilliset kustantajat ry.

