Kansankirkon piispainkokouksessa pari viikkoa sitten piispa Salomäki nosti yhteyden kysymyksen pöydällä , joka oli toivomus edetä herätysliikkeet huomioon ottaen ja avata teologinen keskustelu virkakysymyksestä , koska se jäi kesken 1980- luvulla .
Luterilaista kansankirkkoa ja laajemminkin on vaivannut sisällön avaaminen , kun katsotaan vanhurkauttamisopin olevan suoraan apostolien opetuksista nousevaa ja sitten toistetaan usein että evankeliumi puhtaasti saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan ja piste . Luterilaisuuden hajaannus johtuu mielestäni juuri siitä että otsikoiden taakse voi kätkeä omaa ajattelua , miten itse kokee sen parhaaksi . Kuten Salomäki alkupuheessa totesi että ne jotka kokevat kuuluvansa Kristuksen ruumiiseen tulisi voida jaksa sakramentteja . Tämä lause kuullostaa enemmän kokemuskristillisyydeltä kuin raamatusta ja luterilasta opista nousevana opetuksena. Eihän peruste ole siinä miten joku kokee asiat kristinuskossa .
Mitä on puhdas evankeliumin julistus tai oikea oppi tai kirkon tuntomerkit , voiko niistä poimia jonkun ja unohtaa muut ?
Oikean opin ydin on lain ja evankeliumin erottaminen toisistaan ja nämä molemmat tulee kohdata ihmisen sydämen . Kaikki kaatuu jo siihen , jos ei lakia julisteta ja kehoiteta parannukseen tai ei evankeliumia julisteta syntiään katuville . Jos lain saarna ja kehoitus parannukseen puuttuu me käytännössä kiellämme syntisyytemme , lain tehtävä on avata meidän omatuntomme . Ulkoiset merkit toimivat ja vahvistavat sisäistä sydämen uskoa ja niiden merkitys avautuu meille pelastuksen välineinä .jossa Kristus on todellisena läsnä . Voisi kysyä missä on julistus synnistä , katumuksesta , lain saarna , kehoitukset parannukseen jne . Mitä armolla tekee ihminen jos ei sen tarvetta tuoda edes puheissa . Tuomiosunnuntaina asia realisoituu ikävällä tavalla ja jos muuta aiheesta sanota niin ainakin että kaikki pelastuu .
Voisi sanoa että piispakunta etsii ulkoisia vastauksia vaikka ongelmat ovat sisäisiä . Tunnustuskirjoja siterataan inhimmillisen sovun jatkeeksi tai jopa argumenttina pelkän otsikon mukaan ja sisällön saa sitten tulkita kukin oman mielensä mukaan . Ehkä toivomus sisältää ajatuksen ettei kansankirkko ajaudu vielä syvemmälle ja uskon että on piispoja että tämä nykyinen linja herättää epäoikeudenmukaisuutta myös ja omantunnon tuskia .
Kaikki opissa sisältäen armonvälineet ovat ensisijaisesti sisäisiä. sydämen asioita , joiden kautta Jumala kirkastaa meille pelastuksen Kristuksen tuntemisen kautta . Kristus oppi on tarkoitettu kohtaamaan meidän sydämen ja siihen kuuluu että Kristus on päänä ei profeettana tai alkuunpanijana ainoastaan vaan rakentajana ja uskon täyttäjänä , elämän antajana . Jos tahdotaan pitäytyä vain ulkonaisiin asioihin ja järjestykseen edes tuntematta esim. armonvälineiden merkitystä tai saati sitten kaikkea mitä kätkeytyy Kristuksen oppiin niin vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan . Kun ihminen etsii kompromisseja etsien vapautta niin se vie halvan armon tielle pois armon vapaudesta . Kirkollinen tekopyhyys , jossa korostetaan miten syntisiä ollaan ja voivotellaan maailman menoa , joka on vastuunpakoilua ja monesti halua pitäytyä omiin rakkaisiin synteihin .
Erikoista on aina vedota ettei mikään ole täydellistä kirkossa , jossa kuvastuu mihin katse on suunnattu ja se on pois uskonalkajasta ja täyttäjästä useimmiten . Me tiedostamme olevamme kaikki syntisiä mutta Jumalan edessä katseemme tulee olla häneen ja se tulisi määritellä kirkon , seurakuntien ja yksittäisten ihmisten suunnan .
Piispakunnan tulisi tarkastella oppia tunnustuskirjojen ja sanan kautta omaa kaitselmusta mihin ne velvoittavat ja miettiä Jumalan sanan merkitystä . Kansankirkon portinvartijat ovat avanneet ovet , idelogiselle vaikuttamiselle , poliittiselle vaikuttamiselle ja tuoneet kirkkoon Jumalan vastaisia asioita ja samalla määrätietoisesti määritelleet oikean ja väärän ja se on syrjivää kaitselmusta . itsekritiikki on poistanut olemassaolollaan . On vain monimuotoista kristillisyyttä , kaikki mukana pitäen ( paitsi jotkut ) , kaikki on vajaata eikä täällä ole täydellistä ihmisten kesken ja saarnat on korvasyyhyyn puettuja mielisteleviä juttuja jotka ovat aiheuttaneet kirkosta joukkokatoa .Kun ihminen astelee kirkkoon hän tulee omien syntiensä ja kipujen kanssa , mutta se ei johda parannuksen tielle jos se armo tuodaan väärin ja kaikkia syleileväksi anteeksiannoksi ilman vähäisintäkään katumusta . Jumalanpalveluskaavat ovat se oljenkorsi ollut monelle käydä kirkossa vaikka siihen ei ole liittynyt juuri saarnasta nousevaa yhtenäisyyttä .
Kristillisyydessä on ensimmäinen asia oman elämän suunnan tarkistaminen ja tässä kontekstissa se tarkoittaisi kriittistä tarkastelua omaa kirkkoa kohtaan oman vastuun kautta .
En ihmettele miksi luterilaisuus on hajaantunut kuten muissakin kirkoissa on tapahtunut ja se syy on etteivät ne opeta oikeaa oppia joille se on uskottu . Siksi luterilaisuudesta kuulee niitä virheellisiä kommentteja kun se todella on näyttäytynyt siltä mitä kommentit kertovat .
Jos piispakunta myöntyisi antamaan ehtoollislupia herätysliikkeille , olisko se lopullinen ratkaisu kiistaan?
Olisko se hyvä kuitenkin edelleen hyvä herätysliikkeille olla piispallisessa kaitselmuksessa ?
Onko Salomäen toive mahdotonta edes avata keskustelua teologisesti virkakysymyksestä , kun piispakunnan tiedämme aikaisemmat linjaukset ?
Eikö kysymys ole laajempi kuin vain Virkakysymys ?
Supistetaanko luterilaisuudessa usein luterilaista oppia kun ei avata tunnustuskirjojen lauseista sisällöllisesti ? Ei kai Augustinus tarkoittanut vain ulkoista elämää ilman sisäistä ?
Timo G. Teet hyvän huomion, kun toteat, että tunnustuskirjoihin vedotaan usein ulkoisina fraaseina, mutta inhimillisen ymmärryksen kuorrutuksena samalla kun itse opillinen sisältö on hajalla.
Tosin mietin sitäkin, ovatko kaikki kansankirkon nykyisistä piispoista lukeneet tunnustuskirjoja kokonaisuudessaan läpi. Meistä papeista puhumattakaan.
Se tietämättömyys läpäisee mielestäni kaikki , myös yksityiset kristityt . Ja siksi pitäisi keskittyä siihen tärkeimpään eli opetukseen . On tullut ilmiö että puhujia ja pappeja laitetaan hyviksi toissijaisilla argumenteillä , vitsinkertojat ovat yleensä aika ylhäällä ja kokemusten kertojat ihmisten mielissä . Menneinä vuosikymmeninä ja vieläkin kuulutetaan evankelistoja ja herätyksiä mutta missä ovat opettajat ? Uskon yksinkertaisesti siihen että kun paimen päälle on pantu kädet ja annettu armolahja niin se toimii , mutta sitäkään ei ole tarkoitettu yksinäiseksi sudeksi vaan seurakunnan yhteyteen jossa seurakuntalaiset rukoilevat paimenen puolesta . On tietysti väärin aina vaan pelkästään syyttää pappeja kun tietää miten iso ja vastuullinen tehtävä on heille annettu . Ruumis on yhtenäinen ja siihen pitää pyrkiä ensisijaisesti opetuksen kautta . loput yhteydet ovat henkilökohtaisten taipumusten ja lahjojen kautta syntyviä yhteyksiä .
Itseasiassa tuosta tunnustuskirjojen tietämisestä on tutkimusta esim. Hgin yliopisto on julkaissut ja kotimaassa oli 6.9 artikkeli samasta aiheesta . Useat tutkijat ovat sitä mieltä että pitäisi tuntea kun tekevät myös pappislupauksen . Hyvä jos aiheesta syntyisi laajempaa keskustelua ja johtaisi pappiskoulutuksen uudistuksiin . Kuten eräs pappi totesi että teologisen voi läpäistä vaikka ei avaisi koskaan raamattua , joka kertoo paljon . Ja luonnollista jos kansa ei tiedä jos ei opettajatkaan , vaikka on aika yllättävän paljon asioita että kansa on viisaampi monessa asiassa kuin päättäjät ja kirkon miehet .
Luterilaisuuden ongelma on juuri tunnustus formulat. Koko rakennus on vinossa jo perustuksista lähtien. Miksi siis ihmetellä rakennuksen vinoutta, se on sellainen kun siitä on tehty 1500 luvulta lähtien. Luterilaisuus vaan toistaa roomalais-katollisen kirkon ongelmia eri variaatioin. Tämä ei ole mitään rakettitiedettä. Protestanttinen maailma on vain tälläinen.
Luterilaisen opin juuret on raamatussa ei 1500- luvulla ja tunnustuskirjat ovat alisteisia Raamatulle . Tunnustuskirjojen tehtävä on varjellla , suojella oikeaa oppia , ei ne ketään vie harhaan itsessään . Syyt on selvillä varsin hyvin mistä johtuu . Jokainen kirkko käy omat paininsa ja tuskin oppi ajaa hajaannukseen vaan ettei oppia noudateta . Historiassa on paljon harhapolkuja kristillisyydessä ja niidenkin syyt tiedetään mistä ovat johtuneet .
Vai miltä kuullostaa että kasasin laitteen väärin kun oli niin hyvät ja tarkat ohjeet ?
Timo, kyllä väärä oppi ja sen noudattaminen johtaa harhaan. Oikea dogma taas on jumallista.
No niin. Ex-hedbergiläinen Sami se taas todistaa väkevästi meidän lutherilaisten olevan harhaoppisia. Kovin pieperiläiseltä linjaukselta tosin kuulostaa ehdottomuudessaan, muutettavat vain muuttaen.
Totta kai luterilaisuus kantaa mukanaan läntisen kristikunnan 1500-luvun hajaannuksen kysymyksenasetteluja. Mutta samalla se kantaa mukanaan myös Vanhan kirkon ja läntisen varhaiskeskiajan ”valittuja paloja” myönteisessä merkityksessä. Itse asiassa tunnustuskirjoissa esille nousevat keskiajan katolisen kirkon opilliset harhat ovat oikeastaan kristikunnassa aina ajankohtaisia. Uuden nimisinä vain. Ja mitä Raamattuun tulee, kyllä monet ortodoksidogmatiikkojen opetukset ovat vankasti Raamatulla perusteltuja, vaikka erityinen luku
Raamatusta yleensä näyttää puuttuvan.
Jos joskus olisi aikaa, haluaisin kirjoittaa artikkelin Tunnustuskirjojen sielunhoidollisuudesta. Sen verran paljon hengellistä hyvää ja sielun lepoa olen niistä saanut.
Niin asia on laajempi käsitellä ,kun annat ymmärtää että luterilainen oppi on väärää . Vastaan tietysti sen perustuksen olevan apostolisessa Kristus opissa ei 1500 luvulla. Eksymiseen raamattu antaa yksinkertaisen vastauksen että kun ei tunneta kirjoituksia on syy eksymiselle .
Väite , jos eri kirkkokunnan ihminen kertoo luterilaisuuden olevan eksynyt niin se pitää olla sisällään ajatuksen että se on jostakin oikeasta eksynyt eli ollut oikealla teillä joskus ainakin , mutta jos ei ole koskaan ollut oikeassa niin sehän on harhaoppia silloin 🤣
”Kaikki kaatuu jo siihen, jos ei lakia julisteta ja kehoteta parannukseen, tai evankeliumia ei julisteta syntiään katuville.” Näen tällaisessa ajattelussa moralismin vaaran. Lain julistaminen saattaa kääntyä synnistä varoittamisen sijaan yksittäisten syntien paheksumiseen. Silloin helposti kohdistetaan huomio sellaisiin synteihin, joista julistaja katsoo itse olevansa vapaa. Näin tullaan rikkoneeksi Jeesuksen tiukkaa ohjetta olla tuomitsematta. Vaaditaan toisia katumaan ja unohdetaan se synti, mistä itse tulisi tehdä parannusta. Saatetaan myös edellyttää näyttäviä katumuksen harjoituksia ennen kuin tohditaan saarnata vapauttavaa evankeliumia.
Ei siinä ajattelussa ole mitään vaaraa mielestäni , vaara on antinomiassa ettei siis lakia julisteta ollenkaan . En ole koskaan kuullut että pappi olisi julistanut lakia kuulijoille synnistä puhuttaessa että teillä vaan meillä , kuten Paavali opettaa Roomalaisille: 32: ”Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.”
Ja laki tulee vastaan kirkkovuoden teksteissä joihin kutsu parannukseen tulee tekstien kautta kuulijan vastaanotetttavaksi . Laki ja evankeliumi kuuluvat yhteen vaikka niitä ei tule sotkea toisiinsa .
Minulla tuli mieleen Martin kommentinsta joku vanha suomalainen elokuva jossa lakihenkinen vihaisen näköinen kirkkoherra moittii nuhdellen kuulijoita synnistä , mutta todellisuudessa kehoitukset parannukseen on se haaste ja saarna ja opetus ei mielestäni synny siitä yhtälöstä kuten useimmat puheet että mietitään ensisijaisesti kuulijoita ja kohdistetaan puhe heille vaan siitä tekstistä mikä on kysymyksessä ja papin tulee painia sen tekstin kanssa mitä Jumala tahtoo sen kautta puhua . Teksti ohjaa puhujaa eikä saisi omat motiivit olla niitä joista puheet syntyvät . Sitä mielestäni on paljon että tahdotaan saarnata ja puhua ja vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin ja jättää kirkkovuoden tekstit taka- alalle
Martti Pentti. Käypä joskus LHPK:n messussa, istu takapenkissä oikeassa tai vasemmassa nurkassa ja arvioi, miten lakia ja evankeliumia julistetaan esimerkiksi nyt rippisanoissa ja päästösanoissa. Sekä tavallisesti myös saarnassa.
Kirkkohallitus on näköjään poistanut Sleyltä ja Kansanlähetykseltä virallisen kolehdin 2027.
Syy: Sley ja Kansanlähetys ovat olleet erilaisissa selvityprosesseissa evlut-kirkon kanssa mutta kehotus tehdä – katumuksen soveliaita hedelmiä – ei ole tuottanut tulosta erityisesti kahdessa kuumentavassa asiassa. Siksi kirkkohallitus on ollut pakotettu soveltamaan molempiin raskain mielin konventikkeliplakaattia.
Huolimatta siitä, että Kansanlähetyksen kolehdilla olisi tuettu ”diakonista avustustyötä vähäosaisten parissa” erityisesti Afrikassa ja Aasiassa. Sleyn kohde: ”koulutustyö eteläsudanilaisten pakolaisten parissa Ugandassa”. Näin kirkkopolitiikallakin voidaan auttaa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevia sijaiskärsijöitä.
Tuo auttamistyöhän sopisi hyvin kanavoida Kirkon Ulkomaanavun kautta. Syy kolehtimenetykseen on selvästi SLEYn ja Kansanlähetyksen itsensä kovasydämisyydessä. Nämä kun eivät ole välittäneet avustettavistaan niin paljon, että olisivat ajoissa muuttaneet kirkkopoliittisia linjauksiaan täällä Koto-Suomessa.🦧
Kirkkohallituksen päätös oli 6-4 ja kolehtien poisottamista vastustettiin rangaistustoimenpiteenä ja peruste oli väärä kun lähetystyöhön vedottiin .
Minulla on aikaisempaa kirjoitteluun vähän omakohtainen tapa odottaa rippipuhetta ja olen siitä joskus papeille maininnut ohimennen että odottaa siitä selvää kohtikäyvää Jumalan sanan puhuttelua synnistä kun valmistutaan synninpäästöön . En ole koskaan miettinyt papin tai muiden syntejä silloin vaan enemmän tulee oman sydämen kylmyys ja suhde syntiin mieleen . Vaikkapa sanoista että miten minä kadun tai itken syntejäni , kuten synnintunnustus sanoista tulee vastaan . Omatuntomme mielestäni herätetään vastaanottamaan synninpäästö ja kukapa sitä ei tarvitsisi . Eikö me kaikki tiedetä että kaikki olemme syntisiä ja rikkoneet Jumalan käskyjä vastaan ja ei olla eletty kuten Jumalan sana meitä opettaa . Ja tämä on se polku tuoda iloa ja rauhaa ja tuo yhteyden Kristukseen ja toisiin veljiin ja siskoihin. Asuin aikoinaan hgissä ihan lestadiolaisten oliko se nyt rukoushuone vai millä nimellä sitä kutsuttiin ja joskus kävin siellä kun oli ihan vieressä ja vaikka siellä yksilöitiin syntejä niin en nyt sitä niin pahana pitänyt , kun sitä ajattelee omantunnon kautta ja kun ollaan vastaanottamassa syntienanteeksianto ja armon evankeliumi . Tosin aikaa on kauan kun siellä kävin mutta se jäi päällimmäisenä mieleen ja jo silloin ajattelin että kansankirkossa oltiin 30 vuotta sitten aika etäännytty tässä asiassa .
Voin olla hiukan ilkeä kun kirjoitan ettei kukaan lähde Hedbergiläisestä opetuksesta pois kun nään sen liki hengellisenä itsemurhana , jossa tulee mennä lain alle ja hyljätä Kristuksen pelastustyöstä nouseva autuuden ilo ja pelastusvarmuus . En vaan tiedä miksi vaikkapa uskonoppi autuuteen ei ollut kolahtanut vuosikymmeniä sitten ja sitten se sen sanoma iski kuin 1000 volttia kerran . Kaikki voi joskus tuntua myös raamatun teksteistä päivän selviltä tai ”helpoilta ” mutta kun on yli 20 vuotta lukenut Hedbergin tekstejä niin ainakin minulle ne ovat hengellistä ravintoa ja selvää teologista opetusta .
Tuo Markon aikomus kirjoittaa tunnustuskirjojen sielunhoidollisuudesta olisi mukava lukea , kun usein luterilaisuutta tahdotaan kuvata juridiseksi ja jopa kylmäksi opiksi .
Markolle ? Onko sinun mielestäsi sley ja kl rikkonut kolehtien käytön normeja ? Eikö takana ole lopulta virkakysymys ja ssp vihkimiset minkä takia on kolehdit evätty ?
Vastakkainasettelua voidaan tarkastella niin monesta näkökulmasta .