Jeesus Nasaretilaisen kiehtova hahmo on evankeliumeista lähtien kirvoittanut kirjoittajia, totuuden etsijöitä ja tutkijoita. Tässä mielessä piispa Jari Jolkkonen liittyy pitkään traditioon kirjallaan Nasaretin mestarin tarina.
Kirja perustuu uusimpaan Jeesusta koskevaan tutkimukseen ja pohjautuu Ylen tuottamaan tv-dokumenttisarjaan Ristinmies ja minä – Jeesus Nasaretilaisen tarina.
Jeesus ei tullut Israelin keskelle tyhjästä. Kirjassa luodaan laaja katsaus sekä Jeesuksen juutalaisiin juuriin – Israelin kansan historiaan siis – että Vanhan testamentin syntyyn ja sanomaan. Olihan Vanha testamentti se Raamattu, jota Jeesus käytti.
Jolkkonen vie lukijansa toki myös Jeesuksen elämän ja hänen opetuksiensa äärelle. Pääsiäiskertomukset olivat uuden uskon lähtölaukaus, mistä alkoi sen leviäminen. Leviämisen tuloksista on kirjassa oma lukunsa. Jolkkonen pohdiskelee siinä kristinuskon vallankumouksellista vaikutusta länsimaiseen kulttuuriin: kristinuskon hedelmiä ovat hänen mukaansa esimerkiksi voittava perhekulttuuri, laupeus, uskonnonvapaus ja demokratia.
Tässä yhteydessä yksi ja toinen lukija saa epäilemättä myös uutta ajateltavaa, jota vallitsevassa kulttuurisodassa voi hyvin käyttää kirkon puolustuksessa.
Kirjan sisällön kannalta eri asioissa ei jätetä käsittelemättä oikeastaan mitään keskeistä aiheeseen liittyvää: Jolkkonen punoo kerrontaan sulassa sovussa sekä arkeologiaa, historiaa, eksegeettistä tutkimusta että kirkon opillista traditiota ja hengellistä narratiivia eri asioihin kytkeytyen. Nykypäivääkin kerronnassa sivutaan. Tyylillisesti tulos on kauttaaltaan yleistajuista Jeesus-tietoa 2020-luvun etsijöille.
Näin kirja toimii ainakin teologeille ja muille asiaa ennestään tunteville kertauksena, muille ylipäätään hyödyllisenä perehdytyksenä Jeesuksen tarinaan sekä sen laajoihin taustoihin ja rönsyihin.
Kirjan värikuvitus on tässä genressä tavanomainen, mutta toimiva. Sisäkansien kartat pitävät lukijan myös kartalla.
Jari Jolkkonen: Nasaretin mestarin tarina. Docendo 2026. 249 sivua.
Ilmoita asiavirheestä

