
”Jos rukoilemme kuin gringot, pelaamme kuin gringot”, on Brasilian huonoa menestystä jalkapallon MM-kisoissa analysoitu kannattajien keskuudessa, kertoo Religion News. Brasilian huonon menestyksen syyksi on epäilty evankelikaalisuuden riemuvoittoa ennen niin umpikatolilaisessa maassa.
Brasilia on voittanut jalkapallon maailmanmestaruuden viidesti eli useammin kuin mikään muu maa. Voittoa ei ole kuitenkaan herunut 20 vuoteen, ja nyt Brasilian tiputti jatkosta Norja. Pelityyli on nykyjoukkueilla muuttunut sitten Pelén ja Ronaldinhon. Nyt pelityylin muutoksen epäillään heijatavan Brasiliassa vuosikymmeniä jatkunutta uskonnollista murrosta: mitä evankelikaalisemmaksi maa on muuttunut, sitä heikommin sen maajoukkue on menestynyt. Brasilian nykyisen maajoukkueen pelaajista yli kolme neljäsosaa on evankelikaalisia kristittyjä.
Evankelikaalisuusteorian kannattajat liittävät brasilialaisen kansankatolisuuden menneiden pelaajasukupolvien improvisaatioon, sambaan ja harhautuksiin. Kansankatolisuus oli yhteisöllistä ja juhlavaa uskoa, joka ei asettanut ankaria vaatimuksia uskonnolliselle sitoutumiselle. Evankelikaalisuus puolestaan yhdistetään Brasiliassa useammin kieltoihin ja ankaruuteen. Kysymys kuuluu, onko se syy aiempaa järjestelmällisempään, kurinalaisempaan ja jäykempään pelitapaan.
Religion Newsin mukaan Brasilian siirtyminen pois katolisesta enemmistöstä on tosiaan ollut yksi Latinalaisen Amerikan uskonnollisen kehityksen merkittävimmistä ilmiöistä viimeisten 40 vuoden aikana. Vuonna 1991 evankelikaalisia kristittyjä oli brasilialaisista noin yhdeksän prosenttia, mutta vuoteen 2022 mennessä heidän osuutensa oli kasvanut 27 prosenttiin. Katolilaisten osuus puolestaan laski samalla ajanjaksolla 83 prosentista 57 prosenttiin.
— Perinteiseen brasilialaiseen tyyliin kuuluivat rohkeus, harhautukset, yksilösuoritukset, vähäisempi taktiikasta huolehtiminen ja hyökkäävä pelaaminen, brasilialainen urheilutoimittaja Júlio Nascimento kommentoi Religion Newsin haastattelussa.
Hänestä Brasilian huono menestys johtuu kuitenkin pikemminkin siitä, että brasilialaispelaajat lähtevät nykyään hyvin nuorina Eurooppaan ja kehittyvät eurooppalaisen pelityylin piirissä. Heistä tulee pragmaattisia ja taktisesti kuuliaisia, ja yksilöllinen lahjakkuus alistetaan pelijärjestelmälle.
Evankelikaalisia pelaajia on jo pitkään kuulunut Brasilian menestyneisiin joukkueisiin. Vuoden 1994 maailmanmestaruuden voittaneessa joukkueessa oli seitsemän evankelikaalista kristittyä, heidän joukossaan maalivahti Cláudio Taffarel ja puolustaja Jorginho. Useat heistä muodostivat tunnetusti rukouspiirin keskikentälle sen jälkeen, kun ratkaiseva rangaistuspotku oli ammuttu loppuottelussa Italiaa vastaan.

FIFA on sittemmin rajoittanut poliittisten, uskonnollisten ja henkilökohtaisten viestien esittämistä maajoukkueiden peliasuissa. Uskoaan pelaajat kuitenkin ilmaisivat MM-kisoissa nytkin. Vaikuttavin näky lienee ollut Espanjan mestaruusvoiton jälkeen islaminuskoinen Lamine Yamal, joka vaipui polvilleen rukoukseen samaan aikaan kun osa Espanjan ja Argentiinan pelaajista otti kentällä yhteen.
Ilmoita asiavirheestä
