Jos suomalainen työikäinen haluaa löytää aidon seurakuntayhteyden, niin mihin hän voi mennä? Luterilainen paikallisseurakunta tarjoaa yleensä messuja, muita yksittäisiä tilaisuuksia ja eläkeläispiirejä. Nämä ovat kaikki hyviä asioita ja palveluita. Ongelma on kuitenkin se, että paikallisseurakunnista on vaikea löytää sellaista pitkäjänteistä seurakuntayhteyttä, jossa voisi kasvaa hengellisesti, löytää ystäviä ja palvella omilla lahjoillaan. Myöskään perheellisille ei juuri ole toimintaa, joka palvelisi koko perheen tarpeita. Perhetyön piirissähän kohdataan kyllä lapset upealla tavalla, mutta aikuisille ei yleensä ole mitään ”ikätasoista” tarjontaa. Tämä kävi konkreettisesti selväksi, kun aikoinaan muutimme perheenä Yhdysvalloista takaisin Suomeen. 250 000 ihmisen kokoisella paikkakunnalla ei ollut käytännössä lainkaan toimintaa, johon olisimme voineet osallistua koko perheenä – mikä Yhdysvalloissa oli aina sääntö. Paitsi tietysti vapaiden suuntien piirissä.
Oletko sinä löytänyt toimivan seurakuntayhteyden luterilaisen seurakunnan piiristä? Millaisen?
Mistä työikäinen löytää seurakuntayhteyden?
Keskittymällä jatkuvaan yhteyteen Jumalan kanssa löytää paljon enemmän, kuin mitä on lähtenyt etsimään.
Sanoohan Raamattu: Henki itse autaa meitä, jotka emme tiedä miten ja mitä meidän tulisi rukoilla. Samoin kuin se, että tulee aina rukoilla , eikä väsyä. Helposti väsymme, koska käsitämme rukouksen meidän omaksi työksemme joka vaatii ponnisteluja meiltä.
Tietysti se vaatiikin, mutta sen olemus on kahden toisaan syvästi rakastavan persoonan yhdessä oloa. Niin kuin Antero Laukkanen asian muotoili.
Tärkeämpänä pidän sitä, että minulla on salainen ja kestävä rukouselämä, kuin se, että olisi seurakunta yhteys, jonka kanssa voisin operoida. Tietenkin kaipaan myös sitä, mutta rukoustyön kautta saan johdatusta myös seurakuntayhteyden hoitamiseen. Jeesus kun asuu sydämessäni ja tapaan hänet aina siellä, kun sinne laskeudun. Hän odotaa minua aina siellä ja kaipaa minua silloinkin kun itse ole unohtanut tämän jatkuvan vastaanoton mahdollisuuden. En tiedä mitään parempaa, tai tärkeämää kuin tämän yhteyden mahdollistaminen ja hoitaminen. Jeesus itse rukoilee sydämessäni ja hän itse opettaa ja antaa rukousaiheita. Näin salatulla tavalla olen mukana seurakuntatyössä ja aivan sen keskiössä.
Rukous on mainio tapa tehdä seurakuntatyötä. Siinä ei voi manipuloida ketään eikä voi tietää onko juuri minun rukoukseni vaikuttanut, Tämä rukousen maailma on jotain samaa kuin sadun Mikä mikä maa. Täällä on kaikki yösalaisin.
Mitä enemmän kasvaa rukousen maailmassa niin sitä huonommaksi ja kurjemmaksi rukoilijaksi itsensä kokee. Joten jos tämän suuren armon saa osakseen, niin ei ole pelkoa siitä, että väsyy rukoukseen. Juuri oman kurjjuutensa tunteminen on rukousenergian lähde. Joten sitä ei pidä hukata, eikä varsinkaan saa romahtaa siihen. On kestettävä sekin syvenevä kokemus että ei oikeastaan tee yhtään mitään.
Moni omaa seurakuntayhteyttä etsivistä on löytänyt oman paikkansa siten että on oma-aloitteellisesti ryhtynyt auttamaan vaikkapa tuolien siirtelyssä, tai tarttunut penkin päähän kun se piti siirtää toiseen paikkaan. Siihen toisen päähän tarttuu joku ja yhteys syntyy heti.