Luterilaisen maailmanliiton neuvoston jäseniä kokouksessa Etiopian Addis Abebassa 2025. Nyt joukossa on yksi kirkko vähemmän. Kuva: LWF / Albin Hillert
Kenian luterilainen kirkko (The Evangelical Lutheran Church in Kenya, ELCK) on eronnut Luterilaisesta maailmanliitosta (LML). Kirkko päätti asiasta kirkolliskokouksessaan 10. huhtikuuta. Asiasta ovat kertoneet eräät kansainväliset ja suomalaiset kirkolliset mediat ja uutipalvelut.
Kenian luterilaisen kirkon oman Facebook-päivityksen (8. toukokuuta) mukaan eroamista perusteltiin ”selkeällä raamatullisella opetuksella” avioliitto- ja virkakysymyksissä. ELCK:n mukaan avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen liitto, Raamattu torjuu homoseksuaalisen käyttäytymisen ja varaa pappisviran siihen sopiville miehille. LML:n katsotaan Kenian kirkon näkökulmasta edustavan edellä mainituissa toisenlaista kantaa. Lisäksi LML edustaa ELCK:n mielestä historiallis-kriittistä hermeneutiikkaa, joka heikentää Raamatun auktoriteettia.
Kenian kirkon johtaja, arkkipiispa Ochola Omolo perusteli kirkon eroamispäätöstä kirjeessään LML:lle 15. toukokuuta mainiten, että Jumalan sanalle kuuliaisena ja uskollisena kirkon tunnustukselle ELCK ”ei voi pysyä kommuuniossa, joka edistää (”promotes”) tai normalisoi opetuksia ja käytöntäjä, jotka me tunnustamme (”confess”) epäraamatullisiksi (”unscriptural”) ja tunnustuksen vastaisiksi (”unconfessional”).
Missouri-synodin edustajan retoriikassa kaikui oikeastaan tietynlaista voitonriemua.
ERÄÄT KONSERVATIIVISET luterilaiset kirkot, etunenässä pohjoisamerikkalainen Missouri-synodi (LCMS), ovat tervehtineet Kenian kirkon tekemää päätöstä tyytyväisyydellä. LCMS:n ulkoasiain johtaja Jonathan Shaw (Director of Church Relations) viestitti samassa Facebook-päivityksessä siteeratussa Reporter-lehden jutussa, että LCMS ”seisoo ELCK:n kanssa samassa tunnustuksessa ja rukoilee, että Kenian kirkon todistus tulisi olemaan rohkaisua muille globaalin etelän kirkoille ja muuallekin, missä kamppaillaan samojen kysymyksien kanssa”.
Shaw osoitti sanansa myös LML:lle ja sen jäsenkirkoille, että ”Herra saisi aikaan uudistetun kuuliaisuuden sanalleen” (”The Lord would grant renewed obedience to His Word”). Jutussa mainitaan Missouri-synodin myös olleen jo pitkään huolissaan LML:n teologisesta suunnasta.
Facebook-päivityksessä kehotetaan myös — ekumeniassa harvinaisen tylyllä tyylillä — LML:n jäsenyydessä edelleen olevia tunnustuksellisia kirkkoja apostoli Paavalin sanoin (2. Kor. 6:17–18; ”Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen”) tekemään johtopäätökset ja jättämään LML.
Missouri-synodin edustajan retoriikassa kaikui oikeastaan tietynlaista voitonriemua. Ehkä se kertoo luterilaisuuden sisäisten jännitteiden kireydestä.
Luterilaiseen maailmanliittoon ELCK on kuulunut vuodesta 1971. Se on pitkään kuulunut myös konservatiivisten luterilaisten kirkkojen maailmanjärjestöön Kansainväliseen luterilaiseen neuvostoon (International Lutheran Council, ILC). ILC:n vahvin ja suurimpiin kuuluva jäsenkirkko on juuri pohjoisamerikkalainen Missouri-synodi. Järjestön puheenjohtajana toimii Suomen Lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola.
Luterilaisen maailmanliiton Afrikan kirkkojen johtajat kokoontuivat 2024 Nigerian Abujassa. Kuva kokouksen juhlamessusta. Kuva: LWF / Albin Hillert.
Nyt LML:n jättänyt Kenian evankelis-luterilainen kirkko ei kuulu suuriin luterilaisiin kirkkoihin. Sillä on noin 100 000 jäsentä. Vertailun vuoksi todettakoon, että Kenian naapurimaiden Etiopian ja Tansanian luterilaiset kirkot ovat maailman suurimpia: edelliseen kuuluu n. 11 miljoonaa ja jälkimmäiseen n. 8 miljoonaa kastettua jäsentä.
Kenian evankelis-luterilainen kirkko on alun perin muodostunut pitkälti Ruotsin kirkon lähetystyön tuloksena. Työtä maassa ovat vuodesta 1963 alkaen tehneet myös Slef ja vuodesta 1970 alkaen Sley.
Keniassa toimii myös ELCK:ta pienempi luterilainen kirkko, Kenya Evangelical Lutheran Church (KELC). Se on LML:n jäsen.
Oma kysymyksensä lienee, mitä ja missä aikataulussa tapahtuu sille yhteistyölle ja niille projekteille, joita LML on Kenian evankelis-luterilaisen kirkon (ELCK) yhteydessä toteuttanut. ELCK saattaa havahtua siihen, että erolla on myös yllättäviä ei-toivottuja seurauksia.
LML ei ole harjoittanut erityistä kirkkokuria
AFRIKKALAISITTAIN TAI eurooppalaisittain pienehkön kirkon lähtö Luterilaisesta maailmanliitosta ei ehkä suuresti heilauta globaalisti toimivaa suurta luterilaista kirkkolaivaa. LML:n Geneven-johto ei tätä kirjoitettaessa ilmeisesti ole vielä virallisesti kommentoinut Kenian kirkon päätöstä, mutta on päivänselvää, että yhden pitkäaikaisen jäsenkirkon lähtö on järjestölle epäluottamuksen osoitus.
LML ei ole koskaan erottanut kirkkoja jäsenyydestään. Eikä sen jäsenyydestä ole taidettu ennen Kenian kirkon päätöstä erotakaan. Ylipäätään tämä kirkkojen yhteisö ei ole harjoittanut erityistä kirkkokuria, mutta vuonna 2005 sen johtoon kuulunut Kenian evankelis-luterilaisen kirkon silloinen johtaja, arkkipiispa Walter Obare sai näpäytyksen: hänen kautensa LML:n neuvostossa keskeytettiin, koska hän oli Ruotsin kirkon tahdon vastaisesti aikaisemmin samana vuonna vihkinyt Ruotsin konservatiivisen Missionsprovinsenin ensimmäisen piispan Arne Olssonin.
Olsson puolestaan vihki yhdessä Obaren kanssa piispaksi vuonna 2010 Luther-säätiön työssä toimineen Matti Väisäsen.
Kenian evankelis-luterilaisessa kirkossa on sittemmi vihitty papeiksi myös pari muuta suomalaisten konservatiivisten järjestöjen palveluksessa ollutta tai palvelukseen tullutta henkilöä.
Kamerunin Tšadjärven kalastajille lahjoitettuja ja Luterilaisen maailmanliiton kautta toimitettuja kanootteja kalastusvälineineen. LML on myös merkittävä kehitysyhteistyön tekijä. Kuva: LWF.
LUTERILAINEN MAAILMANLIITTO on tehnyt paljon hyvää työtä varsinkin globaalissa etelässä ja myös Afrikassa sijaitsevien köyhimpien jäsenkirkkojensa paremman tulevaisuuden puolesta. Tämä laajamittainen apu ja tuki vaihtelee erilaisista kehitysyhteistyöksi laskettavista projekteista teologisen koulutuksen tukemiseen.
LML:n jäsenkirkot lähetysjärjestöineen ovat lisäksi kauan olleet myös ahkeria lähetystyön tekijöitä, vaikka niiden taloudelliset mahdollisuudet tukea lähetystyötä ovat lännen monien kirkkojen tavoin 2000-luvulla heikentyneet. Samalla läntisten kirkkojen lähetystyöntekijöiden määrät ovat monessa tapauksessa ja eri syistä usein romahtaneet takavuosien suurista määristä.
Mutta.
Nyt tapahtunut osoittaa, että LML voidaan globaalin etelän kirkoissa ehkä kokea monin eri tavoin. Sen voidaan monista sen hyvistä toimista huolimatta tai niiden rinnalla kenties myös ajatella edustavan jotakin niille vierasta. Kyse on ainakin Kenian kirkon tapauksessa loppujen lopuksi varsinkin perustavaa laatua olevista teologisista ongelmista. Ne liittyvät erilaisiin näkemyksiin siitä, mikä ovat Raamatun ja Tunnustuskirjojen auktoriteetin merkitys kirkolle. Ei enempää eikä vähempää.
Ei tarvinne olla suuri ekumeeninen ennustaja arvioidakseen, että hyvin järeän luokan teologisia kiistakysymyksiä ei missään kirkossa tai kirkkojen maailmanjärjestössä voida loputtomasti lakaista maton alle. Kyllä ne aikanaan esiin tulevat.
Inkerin kirkko on pitkään ollut suhteessaan LML:oon ambivalentti.
VAIKKA LML:SSÄ epäilemättä ymmärretään erilaisuutta, ovat myös teologiset erimielisyydet kyteneet järjestössä pinnan alla jo pitkään. Jo vuonna 2013 maailman suurin luterilainen kirkko, Etiopian Mekane Yesus, katkaisi avioliittokysymyksien vuoksi suhteensa Ruotsin kirkkoon ja Yhdysvaltojen suurimpaan luterilaiseen kirkkoon ELCA:aan. Kaikki kolme ovat LML:n jäsenkirkkoja.
Luterilainen maailmanliitto on ollut melko taitava pitämään joukkojaan koossa, mutta se ei ole voinut mitään sille, että osa sen jäsenkirkoista on liittynyt jäseneksi myös Kansainväliseen luterilaiseen neuvostoon ILC:hen.
Kun Latvian evankelis-luterilainen kirkko, vanha eurooppalainen kansankirkko, liittyi ILC:hen vuonna 2021, oltiin LML:ssä asiasta huolissaan. Voitaneen olettaa, että Kenian kirkon tapauksessakin Geneveä mietityttävät itse tapahtuneen lisäksi eniten sen mahdolliset shokkiaallot: entäpä, jos muita kirkkoja alkaa seurata Kenian kirkon esimerkkiä?
Esimerkiksi Inkerin kirkko on pitkään ollut suhteessaan LML:oon ambivalentti. Piispa Ivan Laptev on Kotimaalle antamassaan haastattelussa (2024) ilmaissut, ettei hän tiedä, kuinka pitkään Inkerin kirkko on LML:n jäsen. Laptev luonnehti LML:n agendoja todeten, että Inkerin kirkossa ajatellaan LML:n menettäneen ”teränsä ja sen agenda on hukassa. Puhutaan vain kaikenlaisesta tasa-arvosta ja niin edelleen”, mikä Laptevin mukaan ei ole kirkon ydintehtävää.
Toisaalta LML:oon on jatkuvasti myös liittynyt uusia jäsenkirkkoja.
MIKÄ SIIS neuvoksi, LML? Yksi hieman liiankin helppo ratkaisu olisi ulkoistaa ongelma ja väittää, että omat rivit olisivat muuten kyllä suorassa, mutta kun se kilpaileva luterilaisuus eli Missouri-vetoinen ICL-luterilaisuus houkuttelee kirkkoja pois LML:n tallista omaan leiriinsä. Edellä kuvatun esimerkin valossa asiassa luultavasti voi olla hieman perääkin, mutta esimerkiksi taloudellisen tuen muodossa ILC:n kirkoilla ei yksinkertaisesti ole niitä resursseja, joita LML on tarjonnut ja tarjoaa köyhimmille jäsenilleen. Rahalla on varmasti aina väliä — ehkä enemmän kuin tullaan ajatelleeksikaan — mutta ei näitä kysymyksiä rahalla ratkaista.
Erityistä LML:n ykseyden vastaista sylttytehdasta ei ole. Vaikka vaikutteita ja seireeninlauluja epäilemättä eri puolilta saadaan ja kuullaan, kyllä myös LML:n jäsenkirkot ovat itse omista lähtökohdistaan varsin kykeneviä muodostamaan omia näkemyksiään.
Lisäksi on muistettava, että myös esimerkiksi Afrikassakin luterilaisuuden sisällä on erilaisia teologisia näkemyksiä. Globaali jako konservatiiviseen etelään ja liberaaliin pohjoiseen on liian yksinkertaistava.
Laajemmassa kuvassa maailman luterilaisuuden jakautumiset liittyvät kirkkoja ja monia eri yhteiskuntia ylipäätään pyyhkivän konservatiivisuuden ja progressiivisuuden eri versioiden keskinäiseen varjonyrkkeilyyn. Näiden teologisten, moraalisten ja taloudellisten aatemaailmojen eri aallot pyyhkivät myös kirkkoja sisältä ja ulkoa, ja jälki on sen mukaista.
Toisaalta kehityskulut voivat olla myös arvaamattomia. Ehkä LML voittaa sisäiset ongelmansa. Ehkä myös Kenian evankelis-luterilainen kirkko joskus palaa sen jäsenyyteen. Valitettavasti kristallipalloa ei ole.
Anglikaanit ovat globaalisti jakautuneet suurin piirtein samoista syistä, kuin luterilaisetkin.
VAIKKA LUTERILAINEN maailma on ainakin päältä katsoen vieläkin sangen ehjää, siihen melko vertailukelpoinen anglikaaninen maailma ei sitä ole enää 2000-luvulla ollut. Konservatiivisten anglikaanikirkkojen maailmanjärjestö tai liittoutuma GAFCON (Global Anglican Future Conference) on käytännössä ottanut irtioton vanhasta Canterbury-vetoisesta anglikaanisuudesta ja sen muodollisesta johtajasta Canterburyn arkkipiispasta.
Anglikaanit ovat globaalisti jakautuneet suurin piirtein samoista syistä, kuin luterilaisetkin. Asiaan vaikuttaa myös se, että globaalin etelän nopean väestönkasvun ja myös alueiden kirkkojen kasvun vuoksi tunnustuskuntien demografinen painopiste on jo heilahtanut etelän hyväksi. On helppo arvioida, että tulevaisuuden luterilaisuudessakin teologisesti ja kirkkopoliittisesti painavin ääni kuuluu sieltä, missä luterilaisia on eniten.
Tällä kaikella on epäilemättä vaikutuksia myös laajemmassa ekumeenisessa kehityksessä. Ajan riento on raju ja erilaiset globaalit kysymykset, ideologiat ja poliittiset muutosaallot ovat yleensä osa myös kirkkojen elämää.
Kaiken jälkeen on kuitenkin oltava avoin myös sellaiselle positiiviselle tulevaisuudenkuvalle, jossa kirkot kautta maailman uudistuvat ja löytävät uusia, 2000-luvun kriisiytyvässä maailmassa tarpeellisia tapoja ja rooleja todistaa Herrastaan kärsivälle maailmalle.
Jeesuksen ylimmäispapillisella rukouksella (Joh. 17:20—26) ja toiveilla Hänen seuraajiensa yhtä olemisesta on joka tapauksessa yhä enemmän käyttöä myös luterilaisuuden sisällä.
