Jeesus on voimani, Sirkku Aitolehti sanoo. Häntä kiehtoo uskossa sekä älyllisyys että tunne. Jakoa konservatiiveihin ja liberaaleihin Aitolehti sen sijaan vierastaa. Bibliodraama ja sydänrukous puhuttelevat ihmisiä yli näiden rajojen. Hiljaisuudessa ihminen ei määritä Jumalaa, vaan Jumala ilmaisee itsensä niin kuin parhaaksi katsoo.

Jo nuorena Sirkku Aitolehti halusi tietää ja ymmärtää pohjia myöten, mihin oikein uskomme. Toisaalta hänelle tärkeät bibliodraama, sydänrukous ja Via Silentii -luostarikeskus pyrkivät vahvistamaan jumalasuhdetta, joka tuntuu.

Joidenkin mielestä teologi Sirkku Aitolehti onkin vaikeasti määriteltävä hahmo. Hän kaipaa ajattelua, älyllistä keskustelua ja uusien toimintatapojen kehittämistä. Hän vierastaa herätyskristillisyyttä, mutta myöntää samalla olevansa näkyjen näkijä. Elämään on mahtunut monia merkittäviä rukouksen tuomia hengellisiä kokemuksia.

Jo pitkään Aitolehden uskon kantavana elementtinä on ollut hiljaisuus ja kaiken keskiössä Jeesus.

– Häneen olen ollut ja olen edelleen yhtä ihastunut kuin Maria Magdalena ikään. Hän on voimani, hengellisyyteni koossapitäjä. Välillä on ollut vaikea uskoa Jumalaan, mutta Jeesusta en ole koskaan epäillyt.

”Silloin karjalaissyntyinen äitini, iloinen muoti-ihminen, itki kirkossa kipujaan.”

Rippikoulussa sai ajatella

Aitolehden vanhemmat eivät olleet erityisen uskonnollisia, vaan sellaisia kuin ihmiset 40-luvun lopulla olivat.

– Isä kävi kirkossa jouluna ja otti meidät mukaan, ja äiti puolestaan kiirastorstaina mustassa hatussa ja hansikkaissa. Silloin karjalaissyntyinen, iloinen muoti-ihminen itki kirkossa kipujaan, Aitolehti kertoo.

Sirkku syntyi Suomusjärvellä. Perhe muutti Karkkilaan hänen ollessaan 2-vuotias. Karkkilassa hän kävi pyhäkoulua. 14-vuotiaana Lohjalla hän kuunteli muiden nuorten puheita rippikoulusta.

– En ymmärtänyt heidän tarkoittavan lähellä sijaitsevaa Kansan Raamattuseuran Vivamoa ja sen rippileiriä, vaan menin seurakuntatalolle ilmoittautumaan oman seurakunnan rippikoululeirille, joka järjestettiin seurakunnassa vasta toista kertaa.

Valinnalla oli suuri merkitys tulevaisuuden kannalta. Nuorisopastori Jussi Durkman oli taustaltaan kristinuskon löytänyt teosofi. Hän hyödynsi opetuksessaan teologi, filosofi ja luonnontutkija Karl Heimia, joka painotti muun muassa uskonnon ja tieteen, kuten avaruusgeometrian, yhteyttä.

– Jo ennen rippikoulua halusin ymmärtää, mihin oikein uskomme. Minulle oli tärkeää, että Jumalan olemassaolo sidottiin kunnolla ajatteluun. Oli varmaan hyvä, etten ollut Vivamossa, paikkaa kritisoimatta. Nuorisopappimme totesi, että ’meillä tarjotaan ruisleipää, Vivamossa piparkakkuja’. Minä tarvitsin ruisleipää.

– Tunneperäinen uskonnollisuus ei olisi sopinut minulle toisestakaan syystä. Se olisi saattanut avata vanhan trauman, jota ei siihen aikaan osattu hoitaa: ahdistuksen kahdesta leikkiyhteisöni sisaruksesta, jotka heidän oma äitinsä tappoi.

Dostojevskia ja kärsimystä

Rippikoulussa Aitolehti ihastui Jeesukseen ja hänen syvällisiin opetuksiinsa. Vaikuttavaa oli, että hän paransi syntisiä.

– Halusin ryhtyä hänen oppilaakseen. Rippikoulun jälkeen katsoin, ketkä olisivat ympäristössäni syntisiä. Löytyi kolme poikaa, jotka olivat kiusanneet minua. Pyysin heidät mukaan seurakuntanuoriin.

Heistä jokainen tuli, ja yhdestä tuli myöhemmin myös Aitolehden aviomies.

Jeesuksen opetusten lisäksi Aitolehti imi näkemyksiä Hermann Hesseltä ja Fjodor Dostojevskilta: Jumala puhuu kärsimyksen kautta. Teologiaa hän lähti opiskelemaan pysyäkseen valitsemallaan tiellä.

– Olin sen verran naiivi, että ajattelin löytäväni opettajan, jonka jalkojen juureen istua. 200 opiskelijan luennoilla sellaista paikkaa ei ollut tarjolla.

– Kyllästyinkin koko opiskeluun, kunnes joku ehdotti osallistumista Seppo A. Teinosen luennolle. Hän oli hieno luennoitsija, joka päätti luentonsa aina niin, että jotain jäi kesken. Ryntäsimme joukolla kuppilaan puhumaan. Siellä synnyin teologiksi.

Näytän sinulle tien

Aitolehden ensimmäiset työtehtävät liittyivät kristilliseen koululais- ja opiskelijatyöhön. Ensimmäinen viransijaisuus löytyi Helsingin seurakuntayhtymän ammattikoulutyöstä ja seuraava työ kirkkohallituksesta, joka oli tarttunut koululaistyöhön yleiskirkollisella tasolla.

– Tärkeä oli pesti Nuorten Keskuksessa, jossa pääsimme pitämään rippikoululeirejä leirikeskus Pöyhölässä Kari-Pekka Kinnusen ja Kalevi Virtasen kanssa. Siitä tuli toinen teologinen syntymäkotini. Puhuimme yötä myöten, miten ymmärrämme sen, mitä opetamme. Uudet rippikoulumateriaalit olivat vasta syntymässä. Loimme tapoja, miten opettaa asioita.

”Rukouksissani toivoin, etten alkaisi vihata lapsiani eikä minun tarvitsisi erota.”

Työ innosti, mutta sen toteuttaminen kolmen pienen lapsen kanssa ei ollut ristiriidatonta.

– Olin tutustunut Anna-Maija Raittilaan, joka oli lähdössä Taizéen Nuorten konsiilin avajaisiin. Hän kysyi minua mukaan ja pyysi ottamaan matkaan rukoiltavia asioita. Rukouksissani toivoin, etten alkaisi vihata lapsiani eikä minun tarvitsisi erota.

– Olin ahdistunut, kunnes eräässä jumalanpalveluksessa kuulin Raamatusta englanniksi ääneen luetun pätkän: Älä huolehdi, minä näytän sinulle tien. Joku sanoi, ettei mitään sellaista tapahtunut. Silloin huoleni kuitenkin hellitti.

Kotona kotiapulainen oli irtisanonut itsensä. Aitolehti jäi kotiin hoitamaan lapsia.

– Koin vahvasti kulkevani nyt minulle näytettyä hengellistä tietä.

Tyhjyydestä minä huudan sinua

Aviomiehen työt veivät perheen Joensuuhun. Alkuun kuvio toimi, mutta vähitellen Sirkku masentui vieraassa paikassa ilman työtä.

– Nyt olin keskellä kärsimystä, joka oli ollut nuorena minulle ihanne.

Mutta Joensuussakin tapahtui merkittävä käänne.

– Rukoilin yhtenä iltana jopa polvillani, vaikken olen sellaisen uskonnollisuuden ihminen. Sanoin, etten usko sinuun Jumala, en itseeni, en toivo mitään, en rakasta ketään, mutta rukoilen kuitenkin, koska ei ole ketään muuta, kenelle tämän sanoisin.

”Olin aivan vereslihalla, mutta kun nousin, tunsi lämpimän tuulen selkäni takana ja kuulin äänen: parannan sinut.”

Noina aikoina Aitolehti tiivisti ajatuksensa Herättäjä-Yhdistyksen nuorten seuroissa näin: Ei epätoivon suurin ilmaisu ole ’syvyydestä minä huudan sinua Herra’, vaan ’tyhjyydestä minä sinua huudan’.

Rukous pelasti Aitolehden.

– Olin aivan vereslihalla, mutta kun nousin, tunsi lämpimän tuulen selkäni takana ja kuulin äänen: parannan sinut.

Seuraavana päivänä avautui haettavaksi paikka Joensuun seurakuntayhtymän nuorisotyönjohtajana.

Draaman tiellä

Seuraavaksi aviomiehen työt veivät perheen Turkuun. Sieltä Aitolehti löysi ensin työtä lehtorin viransijaisena. Sitten hänelle muovattiin Varissuolle paikka erityisnuoriso- ja yhteiskunnalliseen työhön.

Vielä yhden lisälapsen jälkeen Aitolehti päätyi Riitta Hiillos-Vuorisen psykodraamakurssille.

– Nopeasti ymmärsin, että se sopii minulle. Mukana oli samoja elementtejä kuin Pöyhölässä tehdyssä rippikoulutyössä, ja muutenkin minulle tärkeitä asioita: parantumista, yhteiskunnallisuutta, hengellisyyttä, taidetta, keinoja toimia. Tunsin, että opin.

Helsinkiin paluun jälkeen entinen työtoveri Kari-Pekka Kinnunen pyysi Aitolehteä sijaisekseen Luther-Opistolle (sittemmin Seurakuntaopisto, nykyisin STEP-koulutus). Nuorisotyöaineiden lisäksi työhön kuului raamattuopetusta.

– Aloin miettiä, miksi en hyödyntäisi siinä psykodraaman menetelmiä. Innostuin todella, ja niin ryhmäkin. Pääsin myös Saksaan kansainväliseen bibliodraamatapahtumaan, jossa kuulin termin ensimmäistä kertaa. Kaikilla ohjaajilla oli terapeuttista taustaa Raamatun tuntemuksen lisäksi.

– Ohjatessaan tekee itsekin sisäistä matkaa. Matkustin ystäväni isä Ambrosiuksen luo Valamoon ja kerroin haasteistani. Hän ohjasi minut luostarikirkkoon ikonin eteen. Se auttoi.

Vuonna 1998 Aitolehti muutti Viroon. Siellä hän käynnisti psykodraamakoulutuksen, jonka osallistujista osaa hän on ohjannut vuosikymmeniä. Bibliodraamakoulutuksesta hän sen sijaan luopui.

– Olin psykodraamakoulutusten alussa pahoillani siitä, etten voinut käyttää siinä äidinkieltäni, uskon kieltä. Bibliodraamassa lopulta kuitenkin väsyin siihen, että osa osallistujista pyrkii hengellistämään psykologisia kysymyksiään. Psykodraamassa vaihdoin teologisesta kielestä psykologiseen kieleen. Olin lomalla teologiasta, mutta en uskosta tai uskonnosta.

Sydänrukous vapauttaa ajattelusta

Sydänrukous tuli lähelle Aitolehteä sisterssiläismunkki Thomas Keatingin teksteistä etenkin Viron vuosina. Käytännön yhteys menetelmään löytyi Lauri Maaralan vetämästä retriitistä.

– Sydänrukous johdattaa hiljaiseen tilaan, jossa voi kokea yhteyden Jumalaan. Monilla tuntuu olevan siihen tarve, mutta ei tietoa, miten sitä tekisi. Mitä tehdä, kun ajatukset alkavat hiljaisuudessa vilistää?

”Annetaan Jumalan itse ilmaista itsensä. Se on avara tila, johon jäädään.”

Sydänrukous ei ole mielenhallinnan tekniikka, jota käytetään esimerkiksi kristillisessä meditaatiossa, vaan kyse on nimenomaan intentiosta ja mielen vapaaksi päästämisestä. Ajatuksista hellittämisestä, ei mielen keskittämisestä. Aitolehden mukaan oppii erottamaan aika nopeasti, mitä tarkoittaa se, että ajattelee, ja mitä se, kun ajatukset kulkevat.

Kyse on yksinkertaisista toimista: Istu jalat maassa ja selkä suorana niin, että olet fyysisesti läsnä. Valitse itsellesi muutaman tavun mittainen rukoussana tai pyhä sana, vaikkapa abba, armo tai Jumala. Sano se rukouksen aluksi pari kertaa, jolloin tulet tietoiseksi intentiosta. Useammalla toistolla pyrittäisiin jo hallitsemaan mieltä.

– Sydänrukouksessa rukoussanalla symboloidaan antautumista Jumalan läsnäoloon ja hänen toimintaansa rukoilijan sisällä, määrittämättä häntä mitenkään. Annetaan Jumalan itse ilmaista itsensä. Se on avara tila, johon jäädään, Aitolehti painottaa.

Aitolehden mukaan irrottautuminen mielenliikkeistä leviää vähitellen harjoituksesta arkeen. Ihminen ei enää samaistu omiin ajatuksiin tai elämän tapahtumiin kuten ennen. Samalla hiljainen tila syventää luottamusta siihen, että Jumala kannattelee ja parantaa sen, mitä rukous nostaa esiin.

Tämä vaatii opettelua. Tarkoitus on keskittyä sydänrukoukseen 20 minuuttia kaksi kertaa päivässä.

– Kohtalaisen nopeastikin voi alkaa tapahtua asioita, jotka toiset huomaavat ehkä sinua aiemmin. Levollisuus ja rauhallisuus lisääntyvät. Itse olen kuulemma saanut lisää lempeyttä, vajaat 20 vuotta sydänrukousta harjoittanut Aitolehti sanoo.

Tukea harjoitteluun löytyy sydänrukousryhmistä, joita on jo useissa seurakunnissa. Monille osallistuminen ryhmään, jossa ei kiistellä siitä, miten pitää uskoa, luo myös vahvaa yhteenkuuluvuutta.

Via Silentiissa rukous jatkuu

Hiljaisuus on kulkenut Aitolehden mukana Taizé-käynnistä asti. Turussa asuessaan hän oli mukana Anna-Maija Raittilan Omenapuukylän toiminnassa. Hiljaisuuden ympärille on rakentunut myös Aitolehden ideoima luostariyhteisö Via Silentii. Yhteisö toimii Haminassa sijaitsevassa Poitsilan kartanossa.

Mukaan mahtuu kerrallaan korkeintaan 8 hengen ryhmä, joka jakaa talon työt sekä lukee, keskustelee, osallistuu hetkipalveluksiin ja hiljaiseen rukoukseen.

– Ihmiset käyvät paljon retriiteissä lepäämässä. Täällä opetellaan uutta elämäntapaa. Äskettäin eräs osallistuja kertoi käyneensä kiireisen elämän keskellä hiljentymässä retriitissä ja palanneensa sitten takaisin kiireiseen. Täällä voi tapahtua niin, että hiljainen rukous alkaa kulkea mukana kaikessa mitä teemme.

Monille merkittävää on myös se, että luostarissa rukous jatkuu, vaikka itse lähtee pois.

Kaiken kaikkiaan luostarissa kävijöitä, hiljaisia rukoilijoita, on pari sataa. Uusia tulijoitakin on jatkuvasti. Yhteisössä voi viipyä viikon tai vain pari päivää.

– Etenkin, jos on ollut joskus mukana pidemmän aikaa, jo muutamakin päivä saattaa palauttaa yhteyden siihen, mitä on saanut.

Hetkipalvelijoita ja rukouskumppaneita, joita on kaikkiaan noin sata, on paikalla viikoittain ympäri vuoden kaksi kerrallaan. Rukouskumppani ohjaa ihmisiä hiljaiseen rukoukseen ja hetkipalvelija vastaa päivittäisistä hetkipalveluksista sekä opastaa tulijoita talon asioissa.

Teologia ei sovi sinulle

Sirkku Aitolehti muistelee lukion viimeisellä luokalla tehtyjä soveltuvuustestejä, joissa todettiin, ettei teologia sovi hänelle, koska kirkossa ei ole tilaa luovalle otteelle.

– Itse olen ajattelut, että annan elämän haastaa sitä, mihin uskon. Kieltämättä olen usein kohdassa, jossa jokin väpättää ja joudun hahmottamaan asioita uudestaan. Mutta kyllä kirkossa on aina ollut tilaa uusille asioille, joita olen halunnut edistää.

”Minulla on myös syvä kunnioitus kaikkia uskonnollisia teitä kohtaan.”

Hiljainen kipu Aitolehdellä on siitä, ettei hän ole saanut pappisvihkimystä.

– Olen kyllä voinut tehdä toimituksia, kun joku papiksi vihitty on ollut toisena toimittajana.

Teologina Aitolehdeltä löytyy radikaaliutta, mutta hän tulee omien sanojensa mukaan hyvin toimeen niin liberaalien kuin monien konservatiivienkin kanssa.

– Esimerkiksi bibliodraamassa ja sydänrukouksesssa on aina ollut mukana molempia.

– Itselläni ei ole ollut olentojumalia, mutta kylläkin persoonallinen Jumala. Minulla on myös syvä kunnioitus kaikkia uskonnollisia teitä kohtaan. En ajattele, että kristinusko on ainut tie, mutta se on minun tieni. Ja Jeesukseen olen yhtä ihastunut kuin joskus nuorena.

Juttu on julkaistu Askel-lehdessä 5/2026.

Ilmoita asiavirheestä