Haastattelijan kysymys on provosoiva, mutta mielenkiintoinen: ”Miten Jeesus tappaisi eläimen?” Pappien vastaukset alkavat itsevarmasti, mutta sanat takertuvat kurkkuun. Mielikuva Jeesuksesta tappamassa eläintä osoittautuu liian oudoksi. Keskustelu halutaan päättää.

Maksutta katsottavissa oleva dokumenttielokuva Christpiracy (2024) sai vastikään suomenkieliset tekstitykset, joten minun oli korkea aika nähdä se. Elokuvan tekijä herätti taannoin keskustelua eläintuotannon varjopuolista dokumentilla Cowspiracy (2014). Nyt huomio kohdistetaan hengelliseen eläinajatteluun ja sen sokeisiin pisteisiin.

Christspiracy on elokuva, joka kannattaa katsoa jo haastateltavien reaktioiden vuoksi. Ne paljastavat, miten vähän olemme tottuneet pohtimaan kristityn vastuuta suhteessa kanssaluotuihin. Eläimet ovat läsnä Raamatussa, luomiskertomuksissa ja vertauksissa, mutta silti heidän kärsimyksensä jää teologisen ajattelun marginaaliin.

Puhuttelevinta elokuvassa ovat eläinten katseet. Ne eivät ole teologisia argumentteja tai moraalifilosofisia pohdintoja, vaan hiljaisia anomuksia armosta.

Myönnettävä on, että Christpiracy on myös vainoharhainen ja teologisesti yksipuolinen dokumentti. Se kärjistää ja etsii salaliittoa sieltä, missä kyse on tottumuksista ja ajattelemattomuudesta. Kuitenkaan sen esittämät kysymykset eivät katoa.

Jos kärsimyksen katsominen tekee pahaa, miksi sen tuottaminen tuntuu niin helposti oikeutetulta?

ELOKUVA HERÄTTI minussa muiston ajalta, jolloin olin kesäteologina rippileirillä. Leirin pappi halusi välttämättä näyttää nuorille The Passion of the Christ -elokuvan, vaikka suositusikäraja on 18 vuotta ja kyseessä on raaka kuvaus Jeesuksen kärsimyksestä. Kesken näytöksen ohjasin itkeviä nuoria pois ja jouduimme papin kanssa tukkanuottasille. Hänen perustelunsa oli, että nuorten on ymmärrettävä, miten paljon Kristus kärsi vuoksemme, vaikka se tuntuu pahalta.

Nyt mietin samaa logiikkaa eläinten kohdalla. Miksi me kristityt hyväksymme sen, että eläimet kärsivät puolestamme ahtaissa kasvatusoloissa tai massiivisissa teurastamoissa? Jos kärsimyksen katsominen tekee pahaa, miksi sen tuottaminen tuntuu niin helposti oikeutetulta? Voivottelemme, kuinka paremmat olosuhteet kävisivät liian kalliiksi ja haittaisivat vientiä. Tehokkuus on puheissamme hyve, halpuus siunaus ja valikoiman runsaus ylitsevuotava malja. Eikö juuri tässä ole jotain syvästi epäkristillistä?

Kantaaottavat elokuvat, kuten Christspiracy, ovat harvoin miellyttäviä. Ne ärsyttävät, liioittelevat ja pakottavat puolustuskannalle. Mutta niiden tehtävä ei olekaan tarjota valmiita vastauksia, vaan toimia herättäjinä. Kristinusko on perinteisesti kutsunut ihmisiä tarkastelemaan omaa toimintaansa kärsivien rinnalla. Joskus siihen tarvitaan elokuva, joka katsoo meitä silmiin – eläinten katseen kautta – ja kysyy kysymyksen, johon emme haluaisi vastata.

Kirjoittaja on ruuhkavuosia elävä taiteilija, teologi ja eläinoikeusaktivisti.

Lue myös:

Kolumni: Kirkkotila on ehkä turvallisin imetystila, mitä tiedän, ja syy siihen on Virgo lactans